Maahanmuuttajien tuet
Kommentoitu viesti
vääränvärinen |
#1826 Re: Re: Re: Re:21.10.2013 10:40#1818: KÄYRÄTORVI - Re: Re: Re: Tässä maassa asuu maanpaossa 27000 suomalaista, joilta kaikilta on tarkistettu tulot ja varat, ennenkuin ovat päässeet maahan asumaan. Jokaisen pitää pystyä kustantamaan oma elantonsa. Ja pystyväthän he, sillä suurin osa oli korkeasti koulutettuja johtohenkilöitä tai yrittäjiä synnyinmaassaan Suomessa. Me tunnumme olevan feministiyhteiskunnan vihollisia Suomessa, mutta hyvin tervetulleita muualla luomaan uusia työpaikkoja ja aviomiehinäkin arvostettuja. Mamuiksi meitä ei ole ennemmin haukuttukaan, joten siinä nähtiin taas tämänkin foorumin kirjoittajien asenteet ja henkinen taso. Niitä punaviherfeministejä tulvillaan tuntuu olevan, siis niitä samoja, jotka ajavat Suomea yhä syvemmälle suohon. Suomi astui ilmeisesti tuhon tielle jo silloin, kun naisillemme annettiin äänioikeus. Totuus on totuus, vaikka kipeää tekisikin, hyvät naiset! En ole käyttänyt senttiäkään tämän maan verovaroja, mutta tuonut tälle maalle jo miljoonien tulot, mitkä rahat eivät tunnu kelpaavan Suomelle. Muitten kaltaiseni suomalaisten kanssa olemme tuoneet tälle maalle jopa kymmenien miljardien tulot. Se on niin paljon, että tämä asuinvaltiomme on täysin velaton, sillä täällä ei aivoton akkavalta juhli mamuelätteineen. Esimerkiksi Kreikkaan ei ole lähetetty senttiäkään tukena eikä takuina. Tässä maassa on tiettävästi yksi musta, joka on USAsta palkattu huippu-urheilija. Ei siis yhtään mamua täällä. Saisi Suomi ottaa oppia, mutta eihän akkaväki missään järkeä käytä. |
Vastaukset
Vieras |
#1827 Re: Re: Re: Re: Re:2013-10-21 11:01:11#1826: vääränvärinen - Re: Re: Re: Re: Miljonääri taas vauhdissa. No, eipä rasistit ole tunnettuja täysjärkisyydestään. Menepä taas ottamaan vähän lisää kiljua jos vaikka miljoonatkin muuttuisi biljooniksi. |
KÄYRÄTORVI |
#1828 Re: Re: Re: Re: Re:2013-10-21 12:03:54
Minä esimerkiksi en ole saanut hätätilanteissa koskaan muuta kuin vihaa sosiaalitoimistoista. Lisäksi ovat ottaneet lapseni laittomasti huostaan ja jättäneet heidät heitteille. Näin, koska olen ns hankala ihminen, kun olen yrittänyt pitää oikeuksistani kiinni. Veroja olenmaksanut miljoonia, mutten ole saanut itselleni yhteiskunnalta kuin kiusaamista ja vihaa . Siksi elänkin nyt ulkomailla, missä on mm tosihyvä ilmainen terveydenhoito. Suomessa eläkeikäiset miehet tapetaan tai ainakin yritetään tappaa julkisessa "terveydenhoidossa Me tunnumme olevan feministiyhteiskunnan vihollisia Suomessa, mutta hyvin tervetulleita muualla luomaan uusia työpaikkoja ja aviomiehinäkin arvostettuja. En ole käyttänyt senttiäkään tämän maan verovaroja, mutta tuonut tälle maalle jo miljoonien tulot, mitkä rahat eivät tunnu kelpaavan Suomelle. Muitten kaltaiseni suomalaisten kanssa olemme tuoneet tälle maalle jopa kymmenien miljardien tulot. Mamuiksi meitä ei ole ennemmin haukuttukaan, joten siinä nähtiin taas tämänkin foorumin kirjoittajien asenteet ja henkinen taso ARVOISA AVIOMIEHENNÄ ARVOSTETTU,
Olet muuttanut Suomesta toiseen valtioon asumaan. OLET SIELLÄ KIISTATTA MAAHANMUUTTAJA ELI MAMU. Näin se vaan on. Suomessa olet räyhännnyt ja häiriköinnyt sosiaalitoimistossa hakiessasi mm toimeentulotukea. Kerrot kuitenkin maksaneesi VEROJA Suomeen miljoonia. Uudessa asuinmaassasi olet jo ennättänyt eläkeläisenäkin maksamaan valtion kassaan miljoonia. Kuitenkin olet katkera ruikuttaja, jonka aivot suoltaa jatkuvasti täyttä soopaa eri nimimerkeillä. USKOKOON KEN USKOO!!! | ||
KÄYRÄTORVI |
#1829 Re: Re: Re: Re: Re:2013-10-22 21:40:32#1826: vääränvärinen - Re: Re: Re: Re: tuonut tälle maalle jo miljoonien tulot, mitkä rahat eivät tunnu kelpaavan Suomelle. Muitten kaltaiseni suomalaisten kanssa olemme tuoneet tälle maalle jopa kymmenien miljardien tulot. Se on niin paljon, että tämä asuinvaltiomme on täysin velaton, sillä täällä ei aivoton akkavalta juhli mamuelätteineen ARVOISA AVIOMIEHENÄKIN ARVOSTETTU! (Lisäys edelliseen. Unohtui.) KERROT ITSE MAKSANEESI MILJOONIA JA MUUT KALTAISESI KYMMENIÄ MILJARDEJA EUROJA VEROINA UUDELLE ASUINVALTIOLLESI. KYMMENIÄ MILJARDEJA TARKOITTAA USEITA KYMMENIÄ MILJARDEJA, JOTEN SUMMAN TÄYTYY SILLOIN OLLA VÄHINTÄÄN 30 - 40 MILJARDI EUROA, JOTKA UUSI VALTIO ON SAANUT TEILTÄ VEROTULOINA. TÄMÄ ON TÄYTTÄ VALETTA, NIIKUIN KAIKKI MUUTKIN KERTOMUKSESI. OLET HIEMAN ALLE 70-VUOTIAS VIROON MUUTTANUT ELÄKELÄINEN. VIRON VALTION BUDJETIN SUURUUSLUOKKA ON NOIN SEITSEMÄN (7) MILJARDIA EUROA. SIIS 7 MRD. KUINKA ON MAHDOLLISTA, ETTÄ SINÄ JA SINUN KALTAISESI SUOMALAISET OVAT MAKSANEET VIRON VALTION KASSAAN KYMMENIÄ MILJARDEJA? KERTYNEISTÄ VEROTULOISTA YLIVOIMAISESTI SUURIN ON ALV. TEHTÄVÄ ON MAHDOTON!!! VIRON BKT:KIN ON 17 MILJARDIN SUURUUSLUOKKAA.EIKÄ VIRON VALTIOKAAN OLE VELATON. PÖYRISTYTTÄVÄÄ!!!!! EI KUKAAN USKO SINUN KIRJOITUKSIA, VAIKKA MUUTAISIT JATKUVASTI NIMIMERKKIÄ, JOITA ON NYT JO KERTYNYT USEITA. YMMÄRRÄ EDES SEN VERRAN.
|
Sivuston ylläpitäjä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
2013-10-24 10:20:02- Poiston ajankohta: 2010-05-29
- Poistamisen syy: spam
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
453 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51119 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21072 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
63 Luotu: 07.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
948 Luotu: 17.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11083 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
55 Luotu: 22.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
246 Luotu: 29.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025