OIKEUTTA KURHELAN PERHEELLE
Kommentoitu viesti
Vieras |
#24507.02.2014 13:14Keskustelu tämän perheen ympärillä on täysin yksipuolista. Erilaisia näkemyksiä ei sallita. Jos et usko sitä totuutta, jonka perhe haluaa perheen tilasta esittää, olet väärällä puolella ja joidenkin kannanottojen mielestä sinut voidaan yhtä hyvin listiä tyhmänä ja vaarallisena. Perheellä on oikeus julkaista lastensuojelun lausunnot sellaisenaan. Sellaista en ole kuitenkaan nähnyt. Jos asalle haluaa asiallista huomiota ja keskustelua, on objektiivisesti tuotava esiin kaikkien osapuolien näkemykset. |
Vastaukset
Sari |
#248 Re:2014-02-07 13:54:53Olet oikeassa, ettei nettikeskusteluilla saada mitenkään esille kaikkia asioita. Perhe itse on toivonut tähän tutkivaa journalismia, joka johtaisi avoimeen asian käsittelyyn televisiossa. Televisiossa olisi mahdollisuus esittää tapahtumien kulku ja dokumentointi. Jostain syystä halukkuutta tähän ei sosiaalipuolella ole. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1034 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2043 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18216 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
467 Luotu: 15.05.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1973 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
683 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Mortin männikön puolesta
122 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6426 Luotu: 29.11.2023
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1325 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12816 Luotu: 15.07.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10505 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
711 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1476 Luotu: 29.04.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
484 Luotu: 08.05.2024