Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Jenna92 |
#28158 Avioliitto, vanha perinne.10.02.2014 13:46Avioliitto on ikivanha miehen ja naisen välinen sitoomus. Yksi pitkään suunniteltu päivä elämässä, jolloin rahaa palaa enemmän kuin viitenä jouluna. Lopulta vasenta nimetöntä koristaa kaunis sormus merkkinä itselle ja muille, että on luvannut itsensä yhdelle ihmiselle loppuelämäkseen. Vaikka sormus hukkuisikin silti tästä sitoomuksesta on olemassa laillinen allekirjoitettu paperi, joka velvoittaa kaksi ihmistä jakamaan kaiken ja sopimaan kaikesta yhdessä. Avioliittoa voisi pitää rakkauden tasa-arvon symbolina. Toisinaan liitot onnistuu ja toisinaan päätyy eroon. Yleinen tilanne on tällä hetkellä 50/50%. Ero tilanteessa kaikki menee puoliksi ja toinen köyhtyy - toinen rikastuu, alkutilanteesta riippuen. Toiset ovat viisaasti ennakoineet mahdollisen eronsa (vaikka ovatkin jumalan/maistraatin edessä vannoneet ikuista rakkautta toisilleen hautaan asti) ja ottaneet avioehdon, taatakseen oman etunsa ero tilanteessa. Näin ei ole aina ollut.. ennen pettänyt/eronnut nainen joutui yhteiskunnan hylkiöksi tai jopa hirtettiin tai kivitettiin. Myötäjäiset kuuluivat avioliittoon ja toisinaan rakkaudella ei ollut edes mitään tekemistä avioliiton kanssa. Pääasiallinen syy tähän oli raha, talous, jälkikasvu ja yhteiskunnallisen aseman vahvistaminen. Nykyisin tilanne on ruusuisempi. Syy liittoon on useinmiten rakkaus ja jaettu talous on sitten vain arkea kuherruskuukauden jälkeen. Lapsia hankitaan ennen, jälkeen ja naimisiinmenon aikana. Jälkikasvua voi olla aikaisemmista liitoista. Eronneita miehiä pidetään isällisinä ja eronneita naisia "puumina"/"milfeinä". Kaikki on sallittua entisaikoihin nähden...paitsi kahden samansukupuolen edustajan välinen liitto. Miksi? Avioliiton merkitys ja vakavuus on saanut vuosien saatossa niin eri mittasuhteet. Toiset elävät yhdessä hautaan asti ilmankin avioliittoa ja toiset ehtii solmia useita elämänsä aikana ja silti kuolla yksin. Avioliitto on vapaavalintainen jokaiselle, joten miksi kaksi saman sukupuolen edustajaa ei saisi tähän ryhtyä. Ajatus hautaan asti kestävästä liitosta on nykyisin aika naiivi ajatus, mutta romanttinen. Eikö jokaisella pitäisi olla mahdollisuus kokeilla onneaan kuuluuko tähän onnekaaseen puolikkaaseen, joka onnistuu yrityksessään? |
Vastaukset
Vieras |
#28159 Re: Avioliitto, vanha perinne.2014-02-10 15:06:33#28158: Jenna92 - Avioliitto, vanha perinne. Miksi homojen sitten pitää/ täytyy tupata avioliittoon? Eihän se kuulu, eikä ole kuulunut heille. Eikö rekisteröity parisuhde ole oikea muoto heille ja laki on heille siihen sopiva ja voihan siihen tehdä jotakin korjaustakin. Avioliitto on vanha perinne, niin miksi sitä lakia eivät toiset salli pitää sellaisena perinteenä, kun se on? Miksi pitää/ täytyy sortaa toisia ja tehdä kiusaa toisille? |
Vieras (Herran oma) |
#28174 Re: Avioliitto, vanha perinne.2014-02-11 05:25:22#28158: Jenna92 - Avioliitto, vanha perinne. Jumala on Kaikkivaltias. Hän on kaiken luonut. Koko luomakunta on alistettu Hänen valtansa alle. Hän on asettanut avioliiton miehen ja naisen välille. Jos teemme vastoin Hänen tahtoaan, teemme synnin ja rikomme Hänen säätämiään pyhiä arvoja. Näin ollen avioliittolakia ei tule muuttaa. Jumala on lakienkin yläpuolella. Kuten jo edellä mainitsin, Jumala ei koskaan siunaa syntiä. Jumala rakastaa ihmistä, mutta synnin harjoittamista Hän vihaa. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42860 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10366 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1036 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
685 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
574 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
130 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
650 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
89 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
55 Luotu: 12.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
54 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
52 Luotu: 18.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
804 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1700 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20799 Luotu: 20.03.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2759 Luotu: 08.04.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1143 Luotu: 16.05.2025