puolitetaan kansanedustajien palkat
Kommentoitu viesti
Älytöntä touhua |
#27 Re:23.02.2014 21:17Tietysti väkilukuun nähden voisi puolittaa koko eduskunnan, maksimissaan 100 tyyppiä sinne ja siinäkin olisi liikaa porukkaa sähläämässä, kun ei näytä homma onnistuvan vaikka siellä vuosi tolkulla muka istutaan ja painellaan nappuloita. Miten 5 miljoonan passiivinen kansa ikinä tarvitsee kahtasataa kansanedustajaa avustajineen, ministerineen, asiantuntijoineen, ministeriöineen jne, kun vielä pitää maksaa niistäkin, jotka touhuavat EU:ssa.Hirveää rahanhaaskausta ja helmiä sioille. Sikahan on hyvä eläin, valitettavasti joutuu tahtomattaan sika parka tämän sanonnan sijaiskärsijäksi. Meillä on ihan liikaa hyödytöntä ja turhaa porukkaa valtion viroissa, sieltä on varaa leikata enemmän kuin kunnalliselta puolelta. Ylimääräiset pomot ja päällepäsmärit pois niin valtion talouskin kohenee silmissä. Samoin valtiojohtoisten yritysten pomoilta ylimääräiset bonukset pois. Jos ei ole pätevä hoitamaan töitään kuukausi palkalla, niin varmasti tilalle löytyy halukkaita, joille riittää 200 000 vuodessa. Se mitä Soten puolella rahaa käytetään perustoimeentuloon on pisara meressä verrattuna mitä valtion turhille virkamiehille, laiskoille kansanedustajille ja yritysjohtajille maksetaan. Pitäisi panna rakenteet uusiksi ja lopettaa tuo rikkaiden -muka korvaamattomien tyyppien- paapominen.
|
Vastaukset
Wanna-be-Muori-Vuorinen |
#87 Re: Re:2014-03-26 15:17:15Olen ehdottomasti samaa mieltä! Millaisia säästöjä saataisiinkaan vuositasolla aikaan jos alettaisi pitämään YT-neuvotteluja arkadian mäellä? Jos 200 ihmisen + heidän avustajiensa joukosta karsittaisiin puolet pois, tasapuolisesti joka saralta tietysti, paljonko säästyisi vuodessa valtion rahaa? Entä paljonko säästyisi jos taksimatkoille laitettaisiin omavastuu-osuus joka olisi jokaisen veijarin korvattava omasta pussistaan? Toki, jos tämä kalikka kalahtaa liikaa, laitetaan se omavastuu-osuus verovähennyskelpoiseksi alv:n osalta. Valtiojohtohtoisten yritysten ns. isokenkäisten bonuksiin olisi varaa puuttua. Ja ratkaisuhan olisi tunnetusti "väliaikainen". Ihmettelen vain suuresti sitä, miksei kansa käytä oikeuttaan ilmaista mielipiteensä muuten kuin netissä kirjoittelemalla? Miksei meiltä löytyisi nyt sitä maalaista talkoo-henkeä ja ryhdyttäisi yhdessä tuumin vähän laskeskelemaan maamme päättäjille, mihin suohon he meidät pitkällä aikavälillä oikeasti ovatkaan polkeneet, kaikkine talouskriisi-paketteineen, joista ei ole pienintäkään erää kuulumassa takaisin koskaan. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
423 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51111 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21063 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
60 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
771 Luotu: 12.06.2025