Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#29935 Kristillistä rakkkautta...?27.02.2014 17:53Dokumentaristi: Yhdysvaltalaiset evankelikaalit ajoivat homolakia Ugandaan Yhdysvaltalaisilla evankelikaaliaktivisteilla oli merkittävä rooli Ugandan uuden homolain hyväksymisessä, väittää yhdysvaltalainen anglikaanipappi Kapya Kaoma. Hän kuvasi Ugandassa salaa lakia kannattavien yhdysvaltalaisaktivistien kampanjointia. Brittilehti Guardianin mukaan Kaoman kuvaama dokumentti God Loves Uganda osoittaa, että homoutta vastustavat evankelikaaliset aktivistit olivat merkittävässä asemassa lain läpiviemisessä. Guardian on julkaissut sivuillaan osia elokuvasta. – Huomasin, että uskontoa käytettiin demonisointiin ja itse asiassa tappamiseen, Kaoma sanoo elokuvassa. Videolla yhdysvaltalainen Scott Lively saarnaa yleisölle homoutta vastaan ja listaa fläppitaululle "homoseksuaalisen toimintahäiriön syitä ja tyyppejä”. Kaoma väittää videolla, että lisäksi Lively syytti homoja Natsi-Saksan rikoksista ja kertoi yleisölle, että homot ovat saaneet valtaansa YK:n ja Yhdysvallat. Kaoma sanoo myös olleensa läsnä tilaisuudessa, jossa Ugandan parlamentin jäsen kertoo parlamentin kääntyneen kannattamaan uutta laki kuunneltuaan Livelyn puheita. Ugandan presidentti Yoweri Museveni allekirjoitti lain tällä viikolla. Homous on ollut Ugandassa laitonta aiemminkin, mutta uusi laki mahdollistaa jopa elinkautisen tuomion ”törkeästä homoseksuaalisuudesta”. Presidentti Barack Obama on sanonut, että laki saattaa vahingoittaa Yhdysvaltojen ja Ugandan suhteita. http://www.kotimaa24.fi/artikkeli/dokumentaristi-yhdysvaltalaiset-evankelikaalit-ajoivat-homolakia-ugandaan/ |
Vastaukset
maassa maan tavalla. |
#29938 Re: Kristillistä rakkkautta...?2014-02-27 18:25:31#29935: - Kristillistä rakkkautta...? EI kaikkien maiden tarvii homoudesta tykätä. Jokainen valtio saa päättää millaisia pelisääntöjä maassa on. Ei Venäjälläkään homot hypi silmille. Homot odottaa että kun ne nostaa sormensa niin kaikkien pitää nostaa sormensa pystyyn. Aika diktaattori meininkiä. Nää lepsot ja homot on aika uskomatomia vaatimuksissaan. Vaativat synnin ja haureuden vahvistamista lainvoimalla. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
42279 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10312 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
999 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
647 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
569 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
128 Luotu: 16.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
645 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
100 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
87 Luotu: 15.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
54 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Lastenosteopatian puolesta
802 Luotu: 21.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1696 Luotu: 01.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20798 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
49 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1142 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2756 Luotu: 08.04.2024
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
21 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
165 Luotu: 30.05.2025