Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#32353 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Taloustutkimuksen luotettavuus?22.03.2014 21:20#32347: valaheella on lyhyet jälet. - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Taloustutkimuksen luotettavuus? Ihan oikeesti, osaatteko te lukea ja osaatteko te ajatella lukemaanne....? Lehdissä on täysin villejä nettiäänestyksiä, joihin vastaa täysin vinoutunut joukko Suomen kansalaisia ja mielipiteet eivät varmasti jakaudu koko kansan mielipidettä edustamaan. Lisäksi niissä voi helposti äänestää vaikka kuinka monta kertaa vaihtamalla vain URL-osoitetta, esim. koti- työ- ja kirjaston koneelta käsin. Gallupit taas ovat systemoidulla otannalla tehtyjä kyselyjä, joissa vastaajat on valittu siten, että he edustavat tasaisesti erilaisia Suomen kansalaisten ryhmiä niissä suhteissa, missä heitä täällä on - siis eräänlainen pienoismalli Suomen kansasta. Tällöin myös mielipiteet vastaavat uskottavammin kansan mielipidettä, mikä näkyy esimerkiksi siinä, että gallupeilla voidaan ennustaa aika hyvin vaalituloksia - ellei mielipiteisiin sitten tule dramaattisia muutoksia aivan vaalien viime metreillä. Tasa-arvoiseen avioliittoon liittyviä gallupeja on tehnyt ainakin kolme toisistaan riippumatonta tutkimuslaitosta monen eri tilaajien toimeksiannosta ja tulokset niissä ovat olleet koko ajan samansuuntaiset. Vilungin mahdollisuus niissä on siis käytännössä olematon. Lehdissä on nettikyselyjä ja gallupeja ja gallupeja tilaavat myös muut toimijat. Mikä kelpaa, ei siis ole kiinni siitä, onko kysely lehdessä vai muualla, vaan siitä, onko se oikein vai täysin villisti laadittu. Myöskään hommafoorumin sivulla oleva nettikysely ei kelpaisi, vaikka se ei olekaan lehdessä. Menikö perille sinne Savoonkin, mitä mieltä olemme ja mitä taas ollaan olematta...?
|
Vastaukset
Vieras |
#32357 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Taloustutkimuksen luotettavuus?2014-03-22 21:49:25#32353: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Taloustutkimuksen luotettavuus? Gallupit taas ovat systemoidulla otannalla tehtyjä kyselyjä, joissa vastaajat on valittu siten, että he edustavat tasaisesti erilaisia Suomen kansalaisten ryhmiä niissä suhteissa, missä heitä täällä on - siis eräänlainen pienoismalli Suomen kansasta
Miten omantunnon-kysymys voitaisiin tällaisella otannalla suorittaa/selvittää!? Kansanäänestys on ainut oikea tapa!
|
ei homoliittoja Suomeen. LAPSET PELKÄÄ |
#32373 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Taloustutkimuksen luotettavuus?2014-03-23 05:03:05#32353: - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Taloustutkimuksen luotettavuus? Taloustutkimuksessa ns. gallupit ihmiset ovat soittamassa ja kysymässä ihmisten mielipidettä ja siinäpä se ongelma onkin. Soittaja voi merkitä miten haluaa tuloksen. Kun taas IS ja IL kyselyssä ei ole valehtelevaa ihmistä siinä välissä. Yli 20000 ihmistä on saanut ilmaista vapaasti kantansa ja molemmissa se oli kielteinen homoliitoille. Siksi viherhomot ovat älämölönä tästä. Tämä on viherhomoille elämää tärkeämpi asia. Pitää valehdella ja haukkua jo äänestäjiäkin TÄYSIN VINOUTUNEIKSI KANSALAISIKSI. KUULE EIVOI ÄÄNESTÄÄ KUIN YHDEN KERRAN. KUKA TIETÄÄ EDES MISTÄ URL EDES VAIHDETAAN. Kyllä viherhomoilla nyt visertää valheenpuolelle kaikella tarmolla. Homous on todella valheen tulosta. Tämä selvitetään. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1304 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3461 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
405 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
325 Luotu: 04.05.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1701 Luotu: 22.03.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20426 Luotu: 20.03.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68602 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
540 Luotu: 01.04.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
675 Luotu: 13.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1462 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1825 Luotu: 09.05.2022
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11317 Luotu: 03.02.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2503 Luotu: 15.07.2023
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
259 Luotu: 17.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
587 Luotu: 01.03.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1840 Luotu: 10.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
757 Luotu: 10.03.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025