ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#40719.08.2011 15:31pe 19.8.2011; - ESPOO/ESBO, Järvenperä/Träskända Hyvät Maailman Ihmiset, hyvät Israelin Ystävät! Jasser Arafatilla oli verraton mahdollisuus allekirjoittaa sopimus Palestinan perustamiseksi v. 2000, Camp Davidissa. Terroristit, sillä herra Arafat on ollut sitä, eivät allekirjoita mitään sellaista. Arafat vihaisena nousi pöydästä koko maailman siihen astisten rauhapyrkimysten hävettämiseksi. Sillä terroristit eivät pyri rauhaan... Kunnes itsenäistymiseen pyrkivällä palestinalaiskansalla sellaisia johtoryhmiä on, kuten terrorijärjestöt Hamas ja Fatah, jotka keskenäänkin ovat pahasti riitaantuneita, ei pitäisi lähteä mihinkään sopimukseen mistään palestinalaisvaltiosta. Toisaalta sopimuksen laativien ja allekirjoittavien osapuolten pitäisi molemmin puolin tunnistaa toistensa. Maailma sulkee silmät, kun ei ota sitä huomioon, että palestinalaiskansan johtajat eivät ole toistaiseksi tunnistaneet Israelia, eikä sen oikeutta olemassaoloon. Hyvänen aika! Siis millaisesta kaksipuolisesta tasa-arvoisuudesta ja sopimuksesta puhutaankaan, kun kaksipuolisuudesta puhutaan. Puhumattakaan siitä, että herra Abbas ja toverit vaativat Itä-Jerusalemin, ja myöhemmin varmaan koko kaupunginkin, tulevan itsenäisen Palestinan pääkaupungiksi. Palestinalla kerta kaikkiaan ei ole minkäännäköistä historiallista ja laillista oikeutta Jerusalemiin. Miksi he eivät tyydy esim. Jerikoon? Jos Palestina perustetaan, se on hyvä itsenäistynyt hallinnollinen kokonaisuus ja tukikohta palestinalaisten terrorijärjestöjen Israelin vastaisille hyökäyksille. Tietysti kansalaisiaan puolustava Israel ei jättäisi sellaisia hyökkäyksiä torjumatta, kuin ei mikään muukaan normaalinen valtiok. Ja jos Israel torjuu, se tekee sitä jo itsenäistä muslimivaltiota vastaan. Jos näin käy, kaikki äärimuslimit ja muslimihallitukset saavat riittävän syyn yksipuoliseen vastahyökkäykseen Israelin kokonaiseksi ja lopulliseksi tuhoamiseksi. Ja heti ollaan 3. maailmansodan portissa. Palestina jos pyrkisi tulevaksi rauhalliseksi valtioksi, olisi se saanut sitä osoittaa jo monessa otteessa. Äärimuslimit istenäistä Palestinaa haluavat vain Israelin, ja täten koko maailman kiusaksi. Terroristien johtamasta valtiosta ei ikinään ole kukoistanut demokratian esimerkkivaltio. Ja Jerusalem on Israelin ainut ja jakamaton pääkaupunki. Jaetaanpas vaikka Oslo Norjan, Ruotsin ja Tanskan kesken. Tai vaikka Brysseli flamandien, vallonien, saksalaisten ja ranskalaisten kesken. Saapi tietää etukäteen, että mitä siitä seuraa, jos sellaista ehdottelee. Palestinalaisihmiset saisivat oikeaa inhimillistä vapautta ja istenäisyyttä, jos karkoittaisivat keskuudestaan kaikki väkivaltaiset terrorijärjestöt ja johtajansa. Tehkööt niin ensin... Shalom al kol beth Yisrael! MMM ifj. Pályi Zoltán unkarilainen kristillinen metsänhoitaja Hit Gyülekezete - Faith Church (www.hit.hu) J.k.: Erev shabbat shalom!... |
Vastaukset
Vieras |
#408 Re: ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE! / #4072011-08-19 15:41:04Terve Palyi Zoltan. Kansa on itse äänestänyt heidän, suurin osa on elänyt ainoastaan sorron alla, eivätkö valitettavasti ole nähneet muuta. Ketkä heidät siihen ovat opettaneet? Olisiko peiliin katsomisen aika?
|
Maranata! |
#422 Re:2011-08-19 22:42:35Shalom Pályi Zoltán, Olet oikeassa, muslimit eivät koskaan halua rauhaa Israelin kanssa, vaan he haluavat tuhota Israelin kansan. Ei ole todellakaan kyse mistään Palestiinan valtiosta, sen he olisivat saanet jo vuonna 1948, kun heille tarjottiin juuri niitä samoja osia Israelista, kun mitä he nyt muka havittelevat, mutte heille EI silloin kelvannut ne alueet, eikä kelpaa myöhemminkään. Kyse on aina vaan juutalaisten ja Israelin tuhoamisesta - kauheasta ja järjettömästä vihasta juutalaisia kohtaan.
Shabbat shalom! T: Rivka
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1393 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3487 Luotu: 27.04.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
416 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
380 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20446 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
370 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
112 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1705 Luotu: 22.03.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1857 Luotu: 09.05.2022
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
548 Luotu: 01.04.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
43 Luotu: 07.05.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
682 Luotu: 13.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11331 Luotu: 03.02.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1470 Luotu: 10.12.2024
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2505 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1856 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
593 Luotu: 01.03.2023
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
18 Luotu: 08.05.2025
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
13 Luotu: 08.05.2025