Avioliitto on naisen ja miehen välinen julkinen liitto
Kommentoitu viesti
Vieras |
#39488 Voiman vastaanottaminen26.07.2014 08:59http://jumalanunelma.wordpress.com/ Olisipa voimaa, niin kuin pienellä kylällä tai edes niin kuin pakanain apostolilla Paavalilla. Sellaisen voiman kanssa olisi hyvä kuleksia kaduilla ja ihmetellä, miten Jumala toimii. Sairaat paranisivat ja seurakunnat syntyisivät kuin itsestään. Jeesus lupasi meille voiman, joka muuttaisi meidät lukittujen ovien takana värjöttäjistä ihmisiksi, jotka tuovat vallankumouksen sukupolvelleen aina maan ääriin asti, jos Jumala vaan niin haluaisi. Voima lupaus saa ihmisen pään pyöräälle, ihmetys ja odotus valtaavat mielen. Jeesus lupasi voiman ja käski odottaa sitä lähtemättä minnekään. Opetuslasten oli suostuttava olemaan tyhjän panttina vaikka kädet olisivatkin kihelmöinneet jo innosta tarttua työhön, johon voima oli luvattu. Jeesus asetti seuraajilleen kaksi erityistä vaatimusta, ennen kuin voima voisi tulla. (Olen puhunut asiasta myös Raamattu vartissa, joka on katsottavissa tästä) Odota, odota ja odota sittenkin Ensimmäinen oli kyky odottaa Herraa tietämättä lainkaan kestäisikö odotus päiviä, vai jopa vuosia. Odotus seuloo ihmisen sielua, kuin selvitysaine. Se nostaa esiin väärät motiivit. Jos motiivimme palvella Herraa ja olla hänen todistajiaan perustuu sen kautta mahdollisesti saatavaan hyötyyn, aineelliseen tai aineettomaan, tekee odottaminen sielussa kipeää. Kaiken aikaa, kun rauta olisi taottavassa tilassa katselet vierestä hehkun hiipumista ja omien menestysmahdollisuuksien katoamista. Suosio ja maine karttaa odottajaa vilkuttaen ohi mennessään. Tulee riski lähteä liikkeelle ilman Herraa ja ilman voitelua. Tulee riski turvata omaan osamiseensa kuin kalastajat aikanaan uuvuttuaan mestarin odottamiseen. Pietari totesi, että minä lähden kalaan ja koko klaani seurasi mukana. Ammattimiesten ylpeys mureni järven öisiin aaltoihin, ei sintin sinttiä. Ainoa tulos oli väsymys ja särkevät lihakset. Kun Jeesus ilmestyi paikalle neuvomaan kalastamisen jalossa taidossa meinasivat verkot revetä. Siinä on meillä suoraan Raamatusta kertomus, joka paljastaa sen, mikä ero on työskennellä omassa voimassa ja oman osaamisensa varassa taivasten valtakunnan työssä verraten siihen, että tekee vain sen, mitä Jeesus käskee. Jeesuksen seurassa riittää kun tulee aamulla paikalle hyvin nukutun yön jälkeen ja heittää verkon veteen siihen kohtaan, jonka Herra itse osoittaa ja kalaa tulee. Odotus on sielun seuloja, joka tekee työtään meissä. Jos olet Jumalan odotus huoneessa olet hyvällä paikalla, koska eräänä päivänä, kun et edes osaa odottaa Herra ilmestyy. Messiaan paikka: maan päällä tai taivaassa, ratkaisee voiman, jossa vaelletaan Toinen asia on ilmaistu Jeesuksen sanoissa: ”ellen minä mene pois, Pyhä Henki ei voi tulla” Jeesuksen, eli messiaan on saatava nousta ylös taivaaseen, ennen kuin todellinen voima olla Jeesuksen todistaja voi tulla. Jos meillä on maallinen messias, joku hengellinen isä, äiti tai oikeaan ryhmään kuuluminen, mikä tahansa asia, maan päällä, johon asetamme oman toivomme, ei Pyhä Henki voi tulla ja tuoda taivaallista voimaa. Olkoonpa maallinen messiaamme Martti Luther, Paavo Ruotsalainen, Benny Hinn tai kuka eli mikä tahansa joka on maan päällä, voimme me olla korkeintaan hänen todistajiaan. Ihminen todistaa siitä, mikä täyttää hänen sydämensä, jos sen täyttää sidottu ratkaisuvalta, tai uskovien kaste puhumattakaan oikean sapatin vietto, niin voi ihminen olla parhaimmillaan korkeintaan kiihkeä ja fanaattinen oman messiaansa todistaja, jopa väkivaltaisuuteen asti. Maallisen messiaan puolustus oikeuttaa pahimmillaan muiden nimittämisen vaikkapa lahkolaisiksi ja pelastuksen riistämisen niiltä, jotka eivät joudata juuri samaa, ainoaa pelastavaa traditiota, kuin itse. Meidän on uskallettava päästää irti oikeaan ryhmään kuulumisesta tai opillisesti oikein suoritetusta ”sakramentista” jos haluamme kokea sen, miten Jumalan Pyhä Henki laskeutuu yllemme ja täyttää meidät voimalla olla Jeesuksen Kristuksen todistajia aina maan ääriin asti. Voima tulee kyllä, mutta vasta kun odotus on tuhonnut lihallisuutemme ja messias on noussut ylös Isän läsnäoloon. Silloin meidät puetaan voimalla ylhäältä, voimalla olla Jeesuksen Kristuksen kärsimystodistajia ja kulkea hänen perässään hänen pilkkaansa kantaen niin kauas kuin tarvitaan, aina leirin ulkopuolelle asti. Pyhä Henki haluaa rakastuttaa meidät Kristukseen, ei kasteeseen. Hän tekee meistä Jeesuksen, ei sapatin todistajia. Hän ei voimaannuta meitä tekemään opetuslapsia Lutherille eikä Lestadiukselle, vaan ja ainoastaan Jeesukselle Kristukselle, meidän ihmeelliselle vapahtajallemme, joka on lihaksi tullut Rakkaus. |
Vastaukset
Vieras |
#39490 Re: Voiman vastaanottaminen2014-07-26 09:20:43#39488: - Voiman vastaanottaminen "Olen puhunut asiasta myös Raamattu vartissa, joka on katsottavissa tästä." http://www.kristinusko.fi/helluntai-voiman-vastaanottaminen/ |
nok nok |
#39492 Re: Voiman vastaanottaminen2014-07-26 10:17:59#39488: - Voiman vastaanottaminen eii tuota kukaan jaksa lukea. ei tuolla lailla pidä todistaa. minun nuoruudessa helluntailaiset kävi raiveliin kiinni sentään persoonakohtaisesti oman naamansa näyttäen. ratikkapysäkkilähetystyötä tehtii. kirkkkouskovaisia, siis vväräoppisia yritettiin pelastaa pois porrttokirkon helmoista ja ikeestä. tuo kirkkopapukaija lienee samaa sakkia. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43218 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10434 Luotu: 09.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
718 Luotu: 14.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1085 Luotu: 12.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
629 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
132 Luotu: 16.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
97 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
96 Luotu: 18.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
91 Luotu: 15.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
107 Luotu: 13.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
659 Luotu: 06.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
40 Luotu: 18.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
682 Luotu: 04.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2767 Luotu: 08.04.2024
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1708 Luotu: 01.05.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
58 Luotu: 12.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20804 Luotu: 20.03.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
52 Luotu: 09.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
171 Luotu: 30.05.2025