Inarin Seurakunnan tunturipapin virka on säilytettävä!

Kommentoitu viesti

Yrittäjä

#44 Lepistö eläkkeelle tai vapaaehtoistyöntekijäksi

08.09.2011 09:26

Toisessa nettiadressissa vaadittiin, että pappi (tarkoitettiin Anista) tekisi työtään vapaaehtoistyönä. Esitettiin, että kaikki turhat ja kannattamattomat virat pois. Minun mielestäni kirkon ei pidä toimia tulosvastuullisesti. Kirkko ei ole yritys. Kirkon virat eivät voi olla kannattavia tai kannattamattomia taloudellisessa mielessä. Suurin osa ihmisistä tarvitsee tässä kovassa maailmassa pehmeämpiäkin arvoja. Liian moni Inarin entinen ja/tai nykyinen seurakuntalainen tietää omasta kokemuksestaan ettei esim. herra Lepistö ole kovinkaan inhimillinen pappi. On käsittämätöntä edes vaatia, että pappi (eli Anis) tekisi ilmaiseksi työtään syötävä on hänenkin!! Tahtoisimpa tietää hoitaako vapaaehtoisuutta vaativa oman työnsä ilmaiseksi ja vapaaehtoisesti....epäilen. Jos Inarin seurakunta haluaa säästää palkoissa ehdotan, että kirkkoherra Lepistö siirtyy puolipäiväiseksi tai mieluummin vaikka kokonaan eläkkeelle. Aniksen viran lakkauttaminen saattaa syödä Inarin seurakunnan tuloja merkittävästi, jos kaikki jotka häntä kannattavat ilmaisevat mielipiteensä eroamalla kirkosta. Lepistö on ollut ikävissä otsikoissa toistuvasti eikä savua ilman tulta. Kirkonmiehen ei mielestäni kuuluisi olla toistuvasti riitelemässä maallisen mammonan yms. perään se on vähintäänkin moraalitonta.

Vastaukset

Ihminen

#73 Re: Lepistö eläkkeelle tai vapaaehtoistyöntekijäksi

2011-09-10 08:40:56

#44: Yrittäjä - Lepistö eläkkeelle tai vapaaehtoistyöntekijäksi 

 " Liian moni Inarin entinen ja/tai nykyinen seurakuntalainen tietää omasta kokemuksestaan ettei esim. herra Lepistö ole kovinkaan inhimillinen pappi." - harvinaisen pitkä vale! Jouko Lepistö on nimenomaan inhimillinen pappi! Ja vielä huumorintajuinenkin!!