Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#497 Re:30.12.2014 17:40On taidettu huomata jo monella taholla, että itärajalta varuskunnan laukkauttaminen oli hätiköity virhepäätös. Päätös taitaa jäädä ihmettelyn aiheeksi pitkäksi aikaa myös tuleville sukupolville seuraamuksineen. |
Vastaukset
Vieras |
#498 Re: Re:2015-01-02 15:10:33Pohjois-Karjalaa on runnottu aivan liian kovalla kädellä, menetyksiä on ollut rajusti ja vähänväliä. Varuskunnan lopetus oli kova isku maakunnalle, käsittämätön ja aivan turha toimenpide. Maakunnan väki teki kaikkensa aina adressia myöten , samoin kuin Karjalaisen päätoimittaja Koivumaan itsensä likoonlaittaminen, vedoten päättäjiin, että varuskunta säilyisi, mutta vetoomukset menivät "kankkulan kaivoon. Nyt vetää kuitenkin vakavaksi nämä uudet tuulet maailmalta. Varuskunta olisi pitänyt säilyttää ja olisi voitu kehittää monella tavalla uusiin haasteisiin sovittaen, keinoja olisi ollut tähän varmasti, rahasta tämä ei ollut kiinni, koskapa kuitenkin muuhun humpuukkiin rahaa löytyy. Eiköhän tämä olis ollut yksi tärkeimmistä ylläpitokohteista kaikkien kannalta. Suomen maatalous, metsäteollisuus, suomalainen ertyisosaaminen, koulutuksen taso, Suomen laadukas tuotanto monella alalla olisi ehdottomasti pitänyt taata ja ylläpitää, siitähän kaikki lähtee, nyt täällä ei pyöri sitten mikäään, yritysjohtajat kahmivat itselleen tuotot, veromarkat menetetään ulkomaille, suomalaisuus on lopetettu. Vaikea on tästä jatkaa tulevien sukupolvien hyvinvointielämää. Miksi Suomeen suunnitellaan vielä ydinvoimaloita, kun ne muualla jo lopetetaan, jäteongelmaa ei ole ratkaistu millään tavalla, se on todellinen ongelma jälkipolvelle, vähänkään perilläolevat tietävät tämän asian, mutta se painetaan vain villaisella. Oma luoononmukainen energia käyttöön. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Haljastennokkaa ei saa myydä
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1283 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3429 Luotu: 27.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1694 Luotu: 22.03.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
387 Luotu: 19.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
298 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20410 Luotu: 20.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
369 Luotu: 17.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68599 Luotu: 15.02.2024
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
537 Luotu: 01.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1459 Luotu: 10.12.2024
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
256 Luotu: 17.03.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11307 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
653 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2487 Luotu: 15.07.2023
Haljastennokkaa ei saa myydä
331 Luotu: 06.03.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1838 Luotu: 10.04.2025
Ehdotus käytännön potilastentin järjestämisen parantamiseksi ja lääkärin laillistamisprosessin nopeuttamiseksi Suomessa, EU-/ETA-alueen ulkopuolella koulutettujen lääkärien kohdalla
256 Luotu: 13.04.2025
Ehdotuksia EU- tai ETA-valtioiden ulkopuolella koulutettujen lääkärien laillistamisprosessin parantamiseksi Suomessa
244 Luotu: 13.04.2025
Vetoomus lohen puolesta
116 Luotu: 12.04.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
754 Luotu: 10.03.2025