Merimetsot riistalinnuiksi
Kommentoitu viesti
Vieras |
#7909.05.2015 17:46Ehdottoman tärkeä asia on saada merimetsot pysymään rauhoitettuina ja suojeltuina. Niistä ei ole haittaa luonnollemme. Ihmiset itse paskovat ympäristönsä pilalle. Te tappamista haluavat ette ymmärrä luonnosta mitään. Merimetsot kuuluvat Suomen luontoon paremmin kuin pösilöt mökkiläiset ja kalastajat saaristossa. Kyllä kalaa riittää kateellisille kalastajille vaikka merimetsot söisivät omansa pois. Kai te luitte Turun Sanomista asiallisen artikkelin merimetsosta muutama päivä sitten. Jaa, ette lukeneet. Hakekaa lehti uudestaan käsiinne ja lukekaa ajatuksella se merimetsoja puolustava artikkeli, niin ehkä teidänkin aivoissanne saattaa pieni valonpilkahdus ja myötämielisyys tulla esiin meriemme uljasta mustaa viikinkiä kohtaan. Ei syttynyt valo vaikka luittekin? Hakekaa sitten haulikot ja alkakaa ampua merimetsoja jos siitä ne kiksit saatte ja rauhan mieleenne. Se on kuitenkin luonnonsuojelulain vastaista. Erittäin pieni murto-osa Suomen saarista on merimetson asuttamia, joten olkaa hiljaa ja asettakaa asia oikeaan suuruusluokkaan pienissä mielissänne. |
Vastaukset
Saaristossa liikkuva |
#81 Re:2015-05-10 15:09:06Mielenkiintoinen vastaus, jossa käytännön tietämättömyys paistaa läpi tekstissä. Kieliasu akateemista ja selkeän fanaattista, joskin myös epäasiallista. Kirjoittajan kannattaisi jalkautua saaristoluontoon tietojensa päivittämiseksi. Kohteliaasti suosittelisin kirjoittajaa julkaisemaan adressin Merimetsokannan kasvattamiseksi. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10230 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40728 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
853 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
585 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
535 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
636 Luotu: 06.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
112 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
90 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
61 Luotu: 15.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20788 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
808 Luotu: 02.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1693 Luotu: 01.05.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
796 Luotu: 21.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
954 Luotu: 08.03.2024
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2752 Luotu: 08.04.2024