Vääksyn VOK perustettava yhteistyössä kunnan kanssa
Kommentoitu viesti
Vieras |
#120.11.2015 16:15Liian paljon maahanmuuttajia näin pieneen kuntaan. |
Vastaukset
Jori Ravantti |
#91 valtakunnan tason päättäjille töitä kunnan päättäjien lisäksi2015-11-22 18:58:44Maahanmuuton saattamiseksi Suomessa kestäville raiteille, tarvitaan valtakunnan tason päättäjiltä aktiivisuutta. Kun olin joitain aikoja takaperin varavaltuutettuna Asikkalan valtuustossa, siellä James Hirvisaari nosti esiin tämänsuuntaista asiaa, ettei pakolaiskeskusta tulisi perustaa Asikkalaan Lammin tapaan. Silloin taisi palaute tähän näkemykseen olla jotain sensuuntaista, ettei mitään pakolaiskeskusta ole tulossa - jäi vaikutelma, että silloin aiheesta ei oltu kovin innostuneita keskustelemaan. 500:lle tarkoitettu pakolaiskeskus tuntuu varsin mittavalta verrattuna siihen, kuinka paljon Asikkalassa on mielekästä tekemistä aivan muunlaisesta taustasta tuleville. Ei ole selkeää käsitystä, mihin vastaanottokeskukseen tulevat voisivat pidemmän päälle mennä. Asikkalasta oli aikaisemmin valittu eduskuntaan kansanedustaja, joka oli nimenomaan hallitsematonta maahanmuuttoa vastaan. Vaikka haaste on vakavastiotettava kansainvälisen luokan ongelma, Suomen päättäjien on huolehdittava toimivista kansallisista ratkaisuista. Kumpikin vaihtoehto - joko keskitytään toimimaan enemmän kansallisvaltiotasolla tai todella avoimesti kansainvälisesti - tuo omat ongelmansa ja etunsa. Onko Suomi niin eurooppalainen, kuin jotkut vaikuttajat ajattelee? Olisiko parempi toimia enemmän kansallisvaltion pohjalta? Onko Suomella ja Asikkalalla varaa näin kansainväliseen toimintatapaan kuin nyt? Mikä on päättäjien taholta oikea aika keskustella maahanmuutosta ja vastaanottokeskuksista - riittävästi etukäteen, silloin kun vastaanottokeskusta ollaan perustamassa vai jälkikäteen? |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1031 Luotu: 12.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2037 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18202 Luotu: 25.04.2024
Valojen yöt Haminaan 2024
464 Luotu: 13.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
460 Luotu: 15.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
1181 Luotu: 07.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1964 Luotu: 04.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
675 Luotu: 08.05.2024
Otanmäen maauimala säilytettävä!
552 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1323 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12813 Luotu: 15.07.2023
Mortin männikön puolesta
117 Luotu: 16.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6422 Luotu: 29.11.2023
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
310 Luotu: 08.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10500 Luotu: 13.12.2020
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
766 Luotu: 06.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
704 Luotu: 27.04.2024
Nuorten hätätila!
1476 Luotu: 16.02.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
482 Luotu: 08.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1474 Luotu: 29.04.2024