Aivoliiton esitteet maksuttomiksi
Kommentoitu viesti
Päivi Seppä-Lassila |
#11 Kommunikaatiokeskus ei saanut rahoitusta - esitteet maksullisiksi09.12.2015 14:56Hienoa, että Aivoliiton esitteet ovat saaneet tunnustusta ja että niitä pidetään tarpeellisina. Osa esitteistä on maksullisia. Tämä on myös muiden liittojen esitteiden osalta yleinen toimintatapa. Myös maksuttomia esitteitä on runsaasti vielä tarjolla. Aivoliitto ei saanut Raha-automaattiyhdistykseltä enää tälle vuodelle rahoitusta Kommunikaatiokeskuksen toimintaan. Alkuvuonna allekirjoitettavana oli tähän aiheeseen liittyvä adressi, johon tuli yli 1 844 allekirjoitusta. http://www.adressit.com/puhevammaisten_palvelujen_jatko_turvattava Kommunikaatiokeskuksen rahoituksella Aivoliitto on tehnyt esitteet afasiasta ja kielellisestä erityisvaikeudesta, tuottanut sisällön ja maksanut painatuskulut. Ilman rahaa esitteiden painaminen on mahdotonta. Aivoliitto myös teki kaiken mahdollisen, muun muassa kävi ministerin avustajan luona, teki päätöksestä oikaisuvaatimuksen ja ja julkisti asiaa mediassa. Tiedote Kommunikaatiokeskuksen rahoituksen loppumisesta Aivoliiton yhdistykset lähestyivät 23.5.2015 eduskunnan oikeusasiamiestä vetoomuksella Kuka auttaa puhevammaista? Siinä ilmaistiin huoli puhevammaisten syrjäytymisestä, kun Raha-automaattiyhdistys (RAY) päätti lopettaa Aivoliiton Kommunikaatiokeskuksen rahoituksen lähes 20 vuoden toiminnan jälkeen. Vetoomuksessa toivottiin, että Aivoliiton Kommunikaatiokeskuksen toiminnan rahoitus turvataan, jotta sen tarjoamia neuvonta- ja ohjauspalveluja saavat he, joiden elämään näillä palveluilla on suuri merkitys. Eduskunnan oikeusasiamiehen kanslian lähettämässä vastauksessa todetaan, että oikeusasiamies ei valitettavasti voi auttaa tässä asiassa. Oikeusasiamies ei voi muuttaa eikä kumota viranomaisten päätöksiä, eikä puuttua siihen, miten viranomainen on käyttänyt sille lain mukaan kuuluvaa harkintavaltaa, jollei tuota harkintavaltaa ole ylitetty tai käytetty väärin. Parin viikon sisään tulee Raha-automaattiyhdistyksen päätös Aivoliiton uuteen hakemukseen Kommunikaatiokeskuksen rahoituksesta. Se pitää sisällään myös Juttu-tuvan rahoituksen. Liiton edustajat ovat käyneet RAY:n valmistelijoiden kanssa keskustelemassa ja perustelemassa, miksi tarvitaan oma rahoitus puhevammaisten palveluille ja asiaa on käsitelty myös RAY:n seurantapäällikön kanssa. Mikäli Aivoliitto saa rahoituksen Kommunikaatiokeskukselle, esitteiden maksullisuus tietysti mietitään uudelleen. Liiton tarkoituksena ei ole pimittää keneltäkään tietoa. Jokainen itse sairastanut tai diagnoosin saanut saa itselleen maksutta esitteet, ainoastaan muut joutuvat esitteistä maksamaan. Esitteet ovat olleet maksuttomia niin kauan kuin se on ollut liitolle mahdollista. Rahan vähyys pakottaa tekemään ikäviäkin päätöksiä. Aivoliiton verkkosivuilla www.aivoliitto.fi on runsaasti tietoa niin aivoverenkiertohäiriöistä, kielellisestä erityisvaikeudesta kuin myös aivoterveydestä. Sivuilta löytyy myös paljon maksuttomia esitteitä tulostettavaksi ja tilattavaksi.
Päivi Seppä-Lassila |
Vastaukset
Heidi Eloranta |
#12 HeiRe: Kommunikaatiokeskus ei saanut rahoitusta - esitteet maksullisiksi2015-12-09 16:31:25#11: Päivi Seppä-Lassila - Kommunikaatiokeskus ei saanut rahoitusta - esitteet maksullisiksi Hei! Kiitos viestistäsi. Esitteiden maksullisuutta tosiaan perusteellaan säästösyillä. Mielestäni 4 euron (toimituskuluineen 10 euron) arvioisilla esitteillä ei kuitenkaan säästetä. Tässä muutamia huomioitani ja ajatuksiani: - Vaikka esitteet painaisi missä, ei yhden esitteen painokulut ole 4 euroa - ellei tilaa todella pientä määrää. Nopealla vertailulla selvitin, että laadukkaita esitteitä saa Suomessa painettua 0,40 euron kappalehinnalla (painosmäärä 1000 kpl). Ulkomailla kustannukset lienevät vieläkin vähemmän. Lisäksi yhden A5-kokoisen esitteen lähettämiseen tarvitaan pieni kirjekuori ja yksi postimerkki - lähettäminen ei siis maksa kuutta euroa. - Sitä rahaa, jota on, tulisi mielestäni priorisoida esitteisiin eikä esimerkiksi jäsenkortteihin, jotka Aivoliitto painattaa kaikille jäsenyhdistysten jäsenille. Kortilla saa kuulemma Viking Linelta 10 % alennuksen. Korteista maksetaan paitsi paino- myös vuosittain ylläpitokustannuksia niistä vastaavalle firmalle. Ja tulevaisuudessa käyttöön otetaan myös mobiilikortti. Tiedusteltuani syitä jäsenkortille, kuulin, että yhtenä syynä on "yhteenkuuluvuuden tunteen" lisääminen. Tarjouskoodilla jäsenille voitaisiin antaa tarjouksia ilmaiseksi. Tarjouskoodit ovat paljon käyttäjäystävällisempiä ja koodin saanut voi varausta/ostosta tehdessään syöttää sen yrityksen nettikauppaan. Tämä ei myöskään maksaisi mitään. Yhdistyksellämme on pelkästään myönteistä kokemusta tarjouskoodien käytöstä. - Aivoliiton toteuttama keräys Otto-automaateilla keräsi paljon huomiota. Keräyksellä liitto saikin 47 000 euroa. Esitteet olivat ennen keräystä maksullisia - ja ne pysyivät maksullisina sen jälkeenkin.
Mainitsit, että sairastunut tai diagnoosin saanut saa esitteet maksutta itselleen. Miten? Valtaosa tiedosta annetaan arviointia ja kuntoutusta toteuttavien henkilöiden kautta. Nämä henkilöt joutuvat maksamaan esitteistä, mutta eiväthän he niitä itselleen tarvitse, vaan esitteet annetaan nimenomaan sairastuneille tai diagnoosin saaneille henkilöille. Aivoliiton verkkokaupasta esite on saatavissa vain ostamalla.
Ystävällisesti, Heidi Eloranta |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
493 Luotu: 15.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18235 Luotu: 25.04.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1984 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2053 Luotu: 05.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
688 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1043 Luotu: 12.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
9 Luotu: 19.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1061 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
488 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1329 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
620 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
379 Luotu: 14.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12818 Luotu: 15.07.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1477 Luotu: 29.04.2024