Aivoliiton esitteet maksuttomiksi
Kommentoitu viesti
Päivi Seppä-Lassila |
#13 Re: HeiRe: Kommunikaatiokeskus ei saanut rahoitusta - esitteet maksullisiksi10.12.2015 09:57#12: Heidi Eloranta - HeiRe: Kommunikaatiokeskus ei saanut rahoitusta - esitteet maksullisiksi Esitteiden kustannukset sisältävät myös tuottamiseen liittyvät kustannukset ennen painatusta. Vaihtoehtona on myös jättää ko. esitteet kokonaan tekemättä. Sairastunut ja omainen saa liitosta maksutta tietoa. Tämä pystytään turvaamaan Otto & Lahjoita -keräyksen tuotolla kuluvana vuonna, vaikka liitolla ei ole RAY-rahoitusta Kommunikaatiokeskukselle.
Yksityiset palveluntuottajat ja julkishallinto voivat ostaa käyttöönsä materiaaleja Aivoliitosta kuten muistakin järjestöistä. Aivoliiton jäsenkortti toteutetaan jäsenistön toiveesta, eikä se liity tähän asiaan. Esitteiden maksullisuus on vain yksi keino, johon liitto on joutunut turvautumaan, kun yleisavustus on pysynyt vuosikausia samalla tasolla ja Kommunikaatiokeskuksen rahoituksen päättyi.
Raha-automaattiyhdistys antaa ensi vuotta koskevan rahoituspäätöksen 17.12., jonka mukaan Aivoliitto sopeuttaa toimintansa. Voit jatkaa tarvittaessa keskustelua palvelupäällikön kanssa. Päivi Seppä-Lassila
viestintäpäällikkö Aivoliitto ry |
Vastaukset
Heidi Eloranta |
#14 Re: Re: HeiRe: Kommunikaatiokeskus ei saanut rahoitusta - esitteet maksullisiksi2015-12-10 10:16:01Puheterapeuttina näen, että tiedon jakaminen on olennainen osa työtäni. En voi jättää afaattisen kuntoutujani tehtäväksi pyytää Aivoliitosta tietoa, sillä juuri afasian takia hänen on vaikea - jopa mahdotonta - sitä tehdä. Siksi näen, että minulla pitäisi olla tarvittava materiaali. Sama koskee yhdistystä: mielestäni AVH- ja SLI-yhdistyksillä pitäisi olla tarvittavaa materiaalia, jota jakaa eteenpäin tietoa tarvitseville. Sairastuneet ja omaiset kertovat usein, että tiedon saaminen on varsinkin akuuttivaiheessa erittäin tärkeää ja on erittäin raskasta, jos sitä joutuu itse etsimään. Jäsenkortin nostin yhtenä esimerkkinä esiin, koska siinäkin on päätetty rahankäytöstä. En tiedä missä kokouksessa asiaa on käsitelty, mutta kuulin koko aiheesta vasta, kun sain viimeisimmän Yhdistyspostin, jossa ilmoitettiin tehdystä päätöksestä.
Heidi Eloranta
|
Puheterapeutti |
#15 Re: Re: HeiRe: Kommunikaatiokeskus ei saanut rahoitusta - esitteet maksullisiksi2015-12-10 13:40:37
Hei, olisin myös kiinnostunut, miten tuo maksuton tiedonjakaminen käytännössä toimii? Tuleeko potilaan/omaisen tai lapsen/vanhemman olla puhelimitse tai sähköpostitse yhteydessä liittoon? Saavatko he silloin suullista informaatiota vaiko esitteet? Lasten kanssa työskentelevänä koen tärkeäksi myös Pienen kielipolku ja Ilon askeleet -esitteiden maksuttomuuden. Olen ohjannut vanhempia tilaamaan ne maksuttomasti netin kautta, kunnes huomasin asian muuttuneen. Erikoista, että tulevat tarvitsijat maksavat näin jälkikäteen esitteiden laatimisesta aiheutuneita kustannuksia - mikäli näitä tarkoitit viestissäsi "esineiden tuottamiseen liittyviä kustannuksia ennen painatusta".
|
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18236 Luotu: 25.04.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
493 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1984 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2053 Luotu: 05.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
718 Luotu: 27.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
688 Luotu: 08.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1043 Luotu: 12.05.2024
Mortin männikön puolesta
127 Luotu: 16.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
9 Luotu: 19.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6430 Luotu: 29.11.2023
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1061 Luotu: 04.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
488 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1329 Luotu: 06.05.2024
Oulun Nokelan asuinalueen radanvarren metsä on säilytettävä luonnontilaisena ulkoilualueena
1445 Luotu: 13.01.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10506 Luotu: 13.12.2020
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
620 Luotu: 07.05.2024
KOY MÄNTYTIE 1 ASEMAKAAVAN SÄILYTYSVETOOMUS
379 Luotu: 14.04.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12818 Luotu: 15.07.2023
Käärmelahden koulun säilyttämisen puolesta.
1128 Luotu: 03.05.2024
Espanjan sivuaineopetus säilytettävä Jyväskylän yliopistossa
1477 Luotu: 29.04.2024