Toki näitä jännityksenhakuisia pettäjiäkin on, mutta lisääntyvissä määrin taitaa mukaan mahtua huonossa avioliitossa "pakon edessä" kituvia ihmisiä. Puhtaasta vastuudentunnosta (tai lasten takia) roikutaan kiinni siinä ihmisessä josta on kasvettu erilleen. Kerran hävinnyttä keskusteluyhteyttä ei saa takaisin, ellei kummallakin ole aitoa halua panostaa välien korjaamiseen. Pettäminen on väärin, mutta niin on myös toisen osapuolen velvoittaminen selibaattiin ja henkiseen etäisyyteen. Järkevintä tällaisessa tilanteessa olisi erota, mutta moinen radikaali muutos taitaa olla suurimmalle osalle liian suuri sukellus tuntemattomaan.

Tämän adressin idea tuntuu perustuvan melko mustavalkoiseen käsitykseen moraalista, ja kaikki tilannekohtaisuus on jätetty huomioimatta. Plus vielä sekin, että Suomen oikeuslaitos on jo sellaisenaan ylityöllistetty kaiken maailman pikkurikollisten toimesta, eikä ehdi käsittelemään jokaista syrjähyppyä ja parantamaan ex-puolisoiden unenlaatua.

Petetyn mielestä ei voi olla hullumpaa kuin "pettäjien ymmärtäminen" tai "pettäjien edun vaaliminen", joten varmaan näidenkin asioiden sanominen pelkästään pahentaa tätä kiihkoilua... Mutta kannattaa tosiaan pitää mielessä, että useiden kohdalla siihen tilanteeseen ("aviorikos") päädytään jostain tilanteesta, eli se ei ole pelkkä äkillinen päähänpisto. Kaikkien tapauksessa ei voida puhua pelkän himon takia tapahtuvasta syrjähypystä. Osa pettäjistä on ajettu todella ahtaalle, ja jatkuvan paineen alla eläminen (etenkin vuosien vieriessä) nakertaa itsekuria; saa haaveilemaan yhteisymmärryksestä ja tasa-arvosta.

Jos tilanne menee siihen että puolisoon ei enää saa minkäänlaista keskusteluyhteyttä, kannattaa suosiolla erota. Mököttäminen, vähättely, pihtaaminen, huutaminen... Kaikki täydellisiä työkaluja toisen ihmisen alistamiseen ja murtamiseen. Sitten kun toinen lopulta "särkyy" ja pettää, saadaan omalle raivolle jokin oikeutus. Kuvaillun kaltaisessa tapauksessa sitä vikaa on kummassakin osapuolessa.

Himojensa vangit toki juoksevat vieraissa, vaikka kotona olisi kaikki okei. Sellaista en itse ymmärrä, mutta eipä tuota voi kriminalisoidakaan, kun keskiaikakin meni jo.

Unohtui lisätä tuohon aiempaan viestiin se, että vaikka ydinperhe hajoaa vanhempien ongelmien takia, voivat lapset olla onnellisia ja kasvaa tasapainoisiksi aikuisiksi.

Biologisten vanhempien läsnäolo on toki lapselle tärkeää, mutta läsnä voi olla erikseenkin; kahtena uusperheenä. Liberaalien höpötystäkö? Peiliin katsomisen paikka, pikemminkin.

Jos lapsen vanhemmat riitelevät jatkuvasti, lapsi kyllä huomaa sen ja ahdistuu. Onko parempi sinnitellä huonossa liitossa "biologisten vanhempien" kesken, vai etsiä molemmille joku joka OIKEASTI ymmärtää?

Ydinperhejeesustelun taustalla ei ole lapsen hyvinvoinnista huolehtiminen, vaan konservatiivien pelko oman vanhemmuuden merkityksen haurastumisesta.