IRTI TURVEVESIPÄÄSTÖISTÄ
Kommentoitu viesti
Jukka Hämäläinen |
#879 Re: Järki voittaa...28.10.2011 10:32#878: Taisto Holla, Mieskonmäki - Järki voittaa... Juuri näin. Tuossa uutisessa tullaan juuri samaan toteamukseen mitä täällä on esitetty moneen kertaan. Voi kuvitella mitä tuo valtava määrä metsäojituksia, tarkemmin ottaen 4 760 000 hehtaaria, on tuonut sitä kuuluisaa "mönjää" järvien pohjaan. Ja tuosta määrästä noin 1 000 000 hehtaaria kaiken lisäksi aivan turhaan ojitettua. Turvetuotannossa on vain noin 60 000 hehtaaria. Hieno asia että metsähallitus alkaa ennallistamaan tuota miljoonan hehtaarin suoalaa, joka ei ole tuottanut eikä tule tuottamaan sitä mikä oli asetettu tavoitteeksi. Toista on turvetuotanto, joka auttaa koko Suomen kansantaloutta osaltaan. Tuokin uutinen tuo selkeästi esille sen, että puhuttaessa turvemailta tulevista päästöistä on turvetuotantoon ojitetuilta soilta tulevat päästöt vain pieni murto-osa kokonaispäästöistä. Onhan liki viisi miljoonaa hehtaaria aivan eri suuruusluokkaa kuin kuusikymmentätuhatta hehtaaria. Katseet on viimeinkin käännettävä maa- ja metsätalouden suuntaan. Näiden päästöt ovat todella huikeita verrattuna turvetuotantoon. Luulisi että kaikkien intressissä on löytää ne todelliset saastuttajat, eikä vain syyttää jotain yksittäistä teollisuudenalaa eli turvetuotantoa. |
Vastaukset
Taisto Holla, Mieskonmäki |
#880 Re: Re: Järki voittaa...2011-10-28 16:58:35#879: Jukka Hämäläinen - Re: Järki voittaa... Jukka Hämäläinen unohtaa erään asian tässä ojitushommassa, nuo metsät ojitettiin 40 vuotta sitten ja ovat jo pääosin umpeen kasvaneet. Paljonko tuosta vajaasta 5 milj. hehtaarista on suota, sitäkin silloin ojitettiin, toivottiin ”käkkyrämännystä” saatavan tukkipuuta myyntiin, metsäyhtiöiden pohjattomaan kaivoon. Pitää lähteä myös siitä, että paljonko se auki revitty metsäoja on pinta-alaltaan, jollakin valuma-alueella, ja verrata sitä auki revittyyn yhtenäiseen turvetuotantoalueeseen, joka voi laajuudeltaan olla 100 ha. Pitää muistaa myös se, että se metsäojien ympärillä oleva metsä haihduttaa sen taivaalta satavan veden, vain pieni osa voi päätyä ojiin. Mutta mikä sen taivaalta satavan veden siellä 100 ha avonaisella suolla haihduttaa? ... valuu nykyisin suoraan alapuolisiin vesistöihin. Pitääkö niitä menneiden vuosien syntejä hakea ja syyttää, ja sen päälle tunkea uutta alapuolisiin vesistöihin. Kun puhumme Siikaveden tilasta tänään, se on tosi huonossa kunnossa yhä lisääntyvän turvetuotannon vaikutuksesta, kiitos parhaan käyttökelpoisen tekniikan BAT (Best Available Techniques),
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
418 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51109 Luotu: 02.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21054 Luotu: 20.03.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
58 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1090 Luotu: 25.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
873 Luotu: 14.06.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
174 Luotu: 09.08.2025
Virtasalmen kylätalon purkupäätöksen kumoaminen
467 Luotu: 22.05.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
276 Luotu: 10.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
403 Luotu: 21.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
174 Luotu: 03.08.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
945 Luotu: 17.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
223 Luotu: 23.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11082 Luotu: 09.06.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
746 Luotu: 04.05.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
244 Luotu: 29.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
53 Luotu: 22.07.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
770 Luotu: 12.06.2025