Emme äänestä sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavia
Kommentoitu viesti
Vieras Vieras |
#90 No niin, nyt löysin11.09.2010 21:08#89: Vieras - Re: Re: Ei voi olla totta Tässä vielä aiheesta: Noin neljäsosa nuorista kertoi, että heillä oli nuoruudessa seksuaalista kiinnostusta - fantasioita ja ihastumisia - myös samaa sukupuolta kohtaan. Tässä ei ollut eroja kasvutaustan eli äidin seksuaalisen orientaation ja parinvalinnan mukaan. Kuitenkin lesboäitien nuoret olivat toimineet tunteittensa mukaisesti useammin kuin heteroäitien lapset, eli heillä oli enemmän homoseksuaalisia kokemuksia kuin heteroäitien nuorilla. Kun aikaa kului ja nuoret aikuiset hakeutuivat parisuhteisiin, ei parinvalinnassa ollut eroja hetero- ja lesboäitien aikuisten lasten välillä. Näyttääkin siltä, että homoseksuaaliset fantasiat ja ihastumiset ovat nuoruusiässä tavallisia riippumatta perhetaustasta. Tämä on tuttua ja tukee aikaisempia käsityksiä seksuaalisesta kehityksestä. Homoseksuaalisia kokeiluja sitä vastoin on enemmän homoseksuaalisissa perheissä kasvaneilla. Tämän voidaan ajatella johtuvan siitä, että näille nuorille omien fantasioiden ja ihastuksen mukainen toiminta oli sosiaalisesti hyväksytympää kuin heteroperheiden lapsille. Homoseksuaaliset kokeilut eivät kuitenkaan näytä johtavan homoseksuaalisuuteen. Seksuaalinen parinvalinta ja indentifioituminen heteroksi, homoksi tai lesboksi ei puolestaan näytä riippuvan perhetaustasta. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#98 Re: No niin, nyt löysin2010-09-11 22:16:52#90: Vieras - No niin, nyt löysin ... Homoseksuaalisia kokeiluja sitä vastoin on enemmän homoseksuaalisissa perheissä kasvaneilla ... Eihän homoliittojen lapsilla pitänyt olla mitään merkittäviä eroja heteroperheiden lapsiin nähden?! Näetkö edellämainitut Sollaksen tutkimuksen osoittamat homoseksuaaliset kokeilut hyväksi asiaksi nuorille? |
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
1257 Luotu: 05.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
17833 Luotu: 25.04.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
511 Luotu: 08.05.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1239 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12738 Luotu: 15.07.2023
Otanmäen maauimala säilytettävä!
415 Luotu: 08.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
1756 Luotu: 04.05.2024
Opetus Leppälän koulussa jatkukoon!
706 Luotu: 06.05.2024
Allekirjoita adressi: säilytetään Pihatto ja Vanha Pappila elävinä!
35 Luotu: 11.05.2024
Vuolijoen alakoulu, Otanmäen yläkoulu ja maauimala säilytettävä
846 Luotu: 07.05.2024
Palonurmen alakoulun, esiopetuksen sekä päivähoidon säilyminen
426 Luotu: 08.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
640 Luotu: 27.04.2024
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
639 Luotu: 08.03.2024
Haaga-Helian 75 % läsnäolopakon poistuttava ennen sen voimaan astumista
1222 Luotu: 08.05.2024
Muuruveden alakoulua ja päiväkotia ei saa lakkauttaa!
1002 Luotu: 04.05.2024
Pajulahden koulun ja päiväkodin säästäminen ja Kuopion kaupungin talouden tasapainotusohjelman muuttaminen
577 Luotu: 07.05.2024
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10422 Luotu: 13.12.2020
Vastustamme Otanmäen Apteekin lakkauttamista
215 Luotu: 08.05.2024
Vesilahden sosiaali- ja terveyspalveluiden puolesta
363 Luotu: 23.04.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6324 Luotu: 29.11.2023