Pohjois-Karjalan Prikaatin puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#20307.12.2011 11:05Aktiivireserviläisenä luulen nykyisen, korkeatasoisen vapaaehtoisen maanpuolustustoiminnan täällä Pohjois-Karjalassa selkeästi hiipuvan jos ei ole joukko-osastoa/varuskuntaa, mihin tukeutua. Sodan kokenut sukupolvi on Suomesta väistymässä, mutta uhkakuvat me nuoremmatkin verisen historiamme valossa voimme jotenkin ymmärtää. Asiaan liittyen lukijoille pohdittavaksi seuraavan-lainen ajatus: Itäistä naapuriamme ei pidetä enää minään uhkana mutta Pyhässä Raamatussa kirjoitettujen ennustusten mukaan Pohjoinen maa, Goog (Venäjä ?), tuottaa aikojen lopulla yleisesti tuhoa ja suurta hävitystä (kolmas maailmansota ?). Mitä tähän asiaan vaikuttaa jokin Suomen yksittäinen varuskunta, onkin sitten jo aivan eri juttu. Jumala, kansojen kaitsija, voi antaa viisautta tässäkin asiassa meille jokaiselle, kun sitä Häneltä nöyrästi rukouksessa pyydämme. |
Vastaukset
Jussi Raerinne |
#204 Re:2011-12-07 14:58:53Allekirjoitin adressin, mutta epähuomiossa jäi allekirjoittamatta tuo kommenttini ( n:o 203 ). Tahdon kuitenkin olla jotakin mieltä omalla nimelläni eli mainitun tekstin kirjoitti Jussi Raerinne, Värtsilä. |
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
Lohjan synnytyssairaalaa ei saa lakkauttaa!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Saariselän päiväkodin vuorohoito säilytettävä nykyisellään
311 Luotu: 21.05.2024
Kilvakkalan päiväkodin ja koulun puolesta!
284 Luotu: 20.05.2024
Ympärivuorokautinen päivystys on säilytettävä Kouvolan Ratamossa
18321 Luotu: 25.04.2024
Mortin männikön puolesta
186 Luotu: 16.05.2024
Juankosken yläkoulu on pidettävä toiminnassa
541 Luotu: 15.05.2024
Pelastetaan Pihkainmäen koulu
2029 Luotu: 04.05.2024
Pikku-Neulamäen metsä säästettävä rakentamiselta
2108 Luotu: 05.05.2024
Kannanotto AVEKin toiminnan turvaamiseksi
1095 Luotu: 12.05.2024
Ounasvaaraa ei saa rakentaa!
6488 Luotu: 29.11.2023
Varsinais-Suomen Hyvinvointialueen (Varha) on huomioitava päätöksissään YK:n vammaissopimus konsulttifirmojen laskelmien sijaan
64 Luotu: 20.05.2024
Parainen - nykyinen kouluvalmentaja jatkoon!
62 Luotu: 17.05.2024
Kansalaisadressi: Pohjois-Karjalan hyvinvointialueen tulee noudattaa lakia
59 Luotu: 22.05.2024
Särkiniemi tarvitsee uuden koulun ja päiväkodin!
715 Luotu: 08.05.2024
Vaatimus sako- ja umpikaivolietteiden vastaanottopisteen rakentamiseksi Lestijärven kunnan alueelle
44 Luotu: 19.05.2024
Ruotsinkylän kyläkoulu säilytettävä!
731 Luotu: 27.04.2024
Lohjan synnytyssairaalan lakkautuspäätös peruttava
1349 Luotu: 06.05.2024
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
12845 Luotu: 15.07.2023
Tornion Vinsanmaan tuulivoimaloita ei tule rakentaa
151 Luotu: 02.10.2023
Ei tuulivoimaa suunnittelualueelle nro 4: Hanhisuo-Vehkamäki, Virrat
254 Luotu: 05.11.2022
Pirkkalan ja Lempäälän välinen virkistysmetsä ja ekologinen käytävä tulee säilyttää sellaisena myös tulevaisuudessa.
10516 Luotu: 13.12.2020