Suomen susikantaa rajoitettava
Kommentoitu viesti
Kusi sukassa? Vieras |
#3202.10.2010 20:51Missä on alan asiantuntijat? Susi pelkää ihmisiä ja kaikkea ihmisiin kuuluvaa. Sudesta ei ole suurtakaan vaaraa ihmiselle. Toisin on, jos kyseessä on suden ja koiran ristetytys tai jälkeläinen. Koiran tuomat piirteet aiheuttavat sen, että se uskaltautuu ihmisten ilmoille jolloin se voi käydä pihapiirissä olevien eläinten kimppuun. Metsästyskoira ei ole tietääkseni koskaan joutunut ihan oikean suden saatika susilauman kynsiin. Etelä-suomalaisen kylän metsissä liikkuu edelleen, viime talvesta lähtien saksanpaimenkoira. Villiintynythän se jo on, mutta olisiko löytänyt tiensä susilauman jäseneksi? |
Vastaukset
t |
#33 Re:2012-04-06 12:43:47Kusi sukassa kirjoittaa ihan asiaa; koirat ja koirasudet ovat huomattavasti susia vaarallisempia, sillä niiltä puuttuu pelko ihmistä kohtaan. Sen sijaan aggressiota ja arvaamattomuutta voi löytyä huomattavan paljon. Normaali susi pelkää ja väistää ihmistä. Koiria ja karjaa voidaan suojella oikeanlaisilla aitauksilla; mm. luonto-liiton susiryhmä on tällaisia aitauksia käynyt talkoovoimin pystyttämässä, jotta karjanmenetykset saataisiin vähenemään. On siis turhaa haukkua luonnonsuojelijoita, tai pitää heitä homogeenisenä ryhmänä, jotka vain Helsingistä räksyttävät. (Joku siellä taisi väittää, että täällä kirjoitellut Ronja olisi Helsingistä - katsokaahan uudestaan). Metsästyskoirien suojelemiseksi kehitetään jatkuvasti uusia, parempia keinoja. Valitettavasti aina sattuu onnettomuuksia. Koira voi jäädä auton alle, sitä voi sohaista hirvi, se voi murtaa koipensa kuoppaan - tai sitä voi purra susi. Turvavöiden käyttö ei pelasta kaikkia kolariin joutujia, mutta olisi typerää väittää, ettei niistä olisi ikinä hyötyä. Hirvi on muuten Suomessa villieläimistä ihmisille ehdottomasti ja ylivoimaisesti vaarallisin. Harvoin silti kuulee sanottavan, että kaikki marjametsissä, pihapiireissä tai teiden varsilla liikkuvat hirvet pitäisi tappaa. Susi kärsii aivan uskomattomasta vihasta, joka siihen kohdistuu osittain väärien luulojen takia. Ennen kaikkea tarvitaan riippumatonta tutkimusta ja rakentavaa keskustelua. Susia ei ole Suomessa saimaannorppia enempää. Se ei ole paljon.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10193 Luotu: 09.06.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
40520 Luotu: 02.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
741 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
534 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
524 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
628 Luotu: 06.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
82 Luotu: 13.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
76 Luotu: 16.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20787 Luotu: 20.03.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
805 Luotu: 02.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
48 Luotu: 12.06.2025
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
174 Luotu: 22.05.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
42 Luotu: 15.06.2025
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
936 Luotu: 07.02.2025
Lastenosteopatian puolesta
795 Luotu: 21.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1687 Luotu: 01.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
45 Luotu: 09.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
953 Luotu: 08.03.2024
Säilytetään maksuton ruoka kuntouttavassa työtoiminnassa Tampereella ja laajennetaan se koko Pirkanmaalle!
1136 Luotu: 16.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2751 Luotu: 08.04.2024