Aviorikos kriminalisoitava uudelleen rikoslakiin
Kommentoitu viesti
Eeva ja Aatami |
#6 Aviorikos asiaa16.01.2012 00:28Nykyisin erikulttuureita sekoitetaan ja jopa hyvinkin erilaisia rotuja ja kulttuureita keskenään,on vaara että mitä todennäköisemmin globalisaatio ei todeudu ilman ristiriitoja.Luonnon tai ihmissuhdeiden suvaitsevaisuudella on silloin suuri merkitys.Syntyy vihapuheita ja muutenkin ollaan kaikin puolin epäluuloisia toisiaan kohtaan.Jopa käydään tappeluita.Valtiolliset sodatkin ovat jo arkipäivää. Näin se rikollisuus kasvaa ja leviää. |
Vastaukset
MK |
#11 Re: Aviorikos asiaa2012-01-16 10:01:56#6: Eeva ja Aatami - Aviorikos asiaa Hei vielä
Tuosta vihapuheesta piti vielä mainita. Mielestäni on hyvä, että ihmisten annetaan vapaasti ilmaista rasistisetkin mielipiteensä myös julkisesti. Jos tämä varaventtiili heiltä otetaan pois niin viha muuttuu joskus sanoista tekoihin. Lailla ei voida muuttaa ihmisen perusbiologiaa, johon kuuluu uuden vieroksuminen. Pettämisen sen sijaan katson olevan hyvin pitkälti nykyisin yliliberaalisen sosiaalisen hyväksynnän tulos ja lakien tai niiden puutteen . Kaupungeissa petetään useammin kuin maalla. Kun naapuria ei tunne niin sosiaalinen paine asioiden oikeintekemiseltä myös puuttuu. Sosiaalinen kontrolli on mielestäni ihmiselle hyväksi, varsinkin moraalin kannalta. Tätä Suomen kollektiivistä moraalia voidaan viestittää lakien kautta. Ydinperheet ja niiden koossapysyminen on koko Suomen etu. Hyvinkin monessa mielessä. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45532 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1735 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
729 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
231 Luotu: 30.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20869 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025