VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Kommentoitu viesti
Erik |
#228719.02.2012 14:33Tätä susikeskustelun dilemmaa voisi palauttaa perusasioihin eli pyrkiä näkemään taas metsä puilta. Kukaan ei kiellä ketään ihailemasta (tai vihaamastakaan) sutta tai mitään muutakaan asiaa, kysymys on jokaisen henkilön omasta näkökulmasta ja arvomaailmasta. Puhutaan suvaitsevaisuudesta, joka mielestäni soveltuu myös tällaiseen asiaan (eikä yksin sukupuoliseen suuntautuneisuuteen!). On mielipiteen vapaus ja erilaisiakin mielipiteitä tulisi siis suvaita. Ongelmiin tullaan, jos aletaan toimia tai yllyttää muita toimimaan lainvastaisesti. Olen sitä mieltä, että ns. suojelijat voisivat pikku hiljaa lopettaa tyhjänpäiväisenä kantaansa puolustavan perusargumentoinnin (kuten susi kuuluu luontoon, sutta ei saa hävittää sukupuuttoon jne.). Muussa tapauksessa lienee kohtuullista vaatia heitä tuomaan samalla esiin, missä, milloin, millä tavalla ja mikä edunvalvontaorganisaatio on tuonut esille heidän argumentointiinsa nähden vastakkaisia vaatimuksia. Diggaa C_S:kin siis aivan vapaasti mitä haluat! Yksittäisten henkilöiden kiivaitakaan sutta vastustavia vihapuheita tai -tekoja ei voida ottaa tässä asiassa huomioon, samalla lailla suojelupuolen henkilötason kommenteissa on toistuvasti tälläkin palstalla esitetty vihapuheita ja tappovaatimuksia metsästystä ja sitä harrastavia ihmisryhmiä ja henkilöitä vastaan. Kun kaiketi pitäisi keskittyä susiensuojeluun? Vai yhtyykö järjestäytynyt luonnon- tai eläinsuojelu näihin uhkauksiin tai vaatimuksiin? Jos ei, niin ne ovat samanlaisia ylilyöntejä kuin vastapuolenkin kärkevimmät yksittäiskommentit. Suojelupuoli on itse ajanut vuosien varrella sisään ja siis hyväksyy toimintatavaksi ns. kansalaistottelemattomuuden (luonnonsuojelu, eräisiin elinkeinonharjoittajiin suuntautuva lainvastainen vahingonteko jne). Tällöin he ovat menettäneet puheoikeuden siihen kansalaistottelemattomuuteen, jota yksittäinen kansalainen ehkä käyttää suojellakseen itseään ja omaisuuttaan susien vallattua hänen päivittäisen elinpiirinsä (vrt. suden hyväksyminen luontoon kuuluvaksi ei sulje pois väitettä, että susi ei kuulu asuttuun pihapiiriin). Dilemman ydin on siis siinä, kuuluuko susi Suomen luontoon, ja keskustelun voisikin saman tien lopettaa, koska tämä on järjestäytyneiden osapuolten yhteinen näkemys. Sitten se keskustelu, kuuluuko susi pihapiireihin vai ei, niin on asianosaiskeskustelua, joka kuuluu niille ihmisille, ketkä joutuvat asian kanssa elämään. Tämä asia ei kaipaa kerrostaloista satojen kilometrien päästä tapahtuvaa huutelua, vaikka joillakin ihmisillä on kova pyrkimys päästä sanelemaan muiden ihmisten asioita, tämä on ihmismielen ja siinä pesivän kiivaan fanatismin huono puoli. On huonoa argumentointia, että tulee muuttaa pois maalta, koska susi oli siellä jo ennen ihmistä ja ihminen pysyköön pois susien ylimuistoisilta nautinta-alueilta. Samalla lailla tulisi silloin lähtö Suomen kaupungeistakin, koska niiden alueillakin susi oli ennen ihmistä, eikä ajassakaan tarvitse mennä 500 -vuotta kauemmaksi kun näin oli. Susia on jo nähtykin toistuvasti kaupungeissa, mm. Kajaanissa 2 sutta seurasi pyörätiellä koiraansa taluttanutta iltalenkkeilijää. Samalla perusteella ihmislajin kuuluisi väistyä koko ekosysteemistäkin, jos tällaista argumentaatiota halutaan käyttää. Ihminen siis pysyköön omalla reviirillään ja susi omallaan. Tästä seuraa väistämättä, että pihoihin tunkevat sudet on tapettava (kansalaistottelemattomuus tai poliisiorganisaation/riistaorganisaation lupa) ja tuettava samalla suden villieläinominaisuutta ja -populaation säilymistä. Tässä on kysymyksessä yksinkertainen luonnon valinta eli oppimisen ja erehdyksen tie: jos susiyksilö ei pysy vapaassa luonnossa (mistä syystä tahansa) se tulee tapetuksi ja siellä pysyvä villiyksilö jatkaa elämäänsä periyttämällä tervettä susikantaa. Mikä tässä asiassa on suojelunäkökulmasta vaikeaa tai villakoiran ydin? |
Vastaukset
Vieras |
#2290 Re:2012-02-19 15:19:16"Sitten se keskustelu, kuuluuko susi pihapiireihin vai ei, niin on asianosaiskeskustelua, joka kuuluu niille ihmisille, ketkä joutuvat asian kanssa elämään. Tämä asia ei kaipaa kerrostaloista satojen kilometrien päästä tapahtuvaa huutelua,"
Ja tästä ihanasta teemasta ei koskaan päästä eroon. Leimallisesti korostetaan kaupungin kerrostaloja suojelijoiden asuinpaikoiksi. En itse asu kerrostalossa, kaupunkiin tämä alue kyllä kuuluu mutta on siitä huolimatta ihan oikeaa maaseutua.
Hyväksyn tietyillä ehdoilla tämän kaupunki näkökulman keskusteluun, ei oteta kaupunkilaisten mielipiteitä huomioon. Asia ei heitä koske. Onko adressin vetäjät tähän valmiita? Poistetaan nimilistalta helsikiläiset, turkulaiset, oululaiset, jyväskyläläiset ja vielä imatralaiset. He eivät voi tässä asiassa olla asianosaisia. Yhdelläkään heistä ei voi olla mielipidettä asiaan jossa susia halutaan vähentää. Huomauttasin myös ettei kansalaisalotteessa huomioida alle 18 vuotiaiden nimiä. Turha siis laittaa sinne koko perheen taaperoiden nimiä. Ei sillä mitään merkitystä ole, nimilista ei saa puolessa vuodessa vaadittua nimimäärää. Sen näkee kun vilkaisee tilastoa.
|
Anti Sativa |
#2294 Re:Kiitos Erik2012-02-19 20:34:57Ei voi kuin ihailla tuota Erikin järkevää argumentointia kohta kohdan jälkeen...Lisää tällaista tekstiä! Näin se on nähtävä. Nimiä adressiin. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45506 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1732 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
202 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
166 Luotu: 30.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20861 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
144 Luotu: 30.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025