VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Kommentoitu viesti
Vieras |
#3326 På tidernapas har man levat24.04.2012 09:09Aikoihin on eletty, Lappeenrannan tapaus! Susien hyökkäykset eivät nykyään edes tarvitse aamu- tai iltahämärän aikoja hyökkäyksen näkösuojaksi ja yllätysedun saamiseksi, näköjään ne tapahtuvat jopa keskellä kirkasta päivää ja lenkkeilevän ihmisen päällekin eli asiaa ei voida selittää epähuomiossa tapahtuneeksi törmäykseksi. Sudensuojelun perusvastineena tavallisesti selitetään (katekismuksen mitä se on hengessä), että 1)jos hyökkäystä nyt ylipäätään olikaan, niin 2)se lienee ollut jokin häirikkökoira. Vilpitön kysymys tähän: mistä se tiedetäänkään - usein toisella puolella Suomea - että koirahan se kumminkin on ollut? On selvää, että vastuulliseen vanhemmuuteen kuuluu, että kukaan ei tuollakaan alueella (täällä alueita on lisää!) laske lastaan omin päin edes pihalleen. Susihan on laumaeläin ja kukaan ei takaa, etteikö lauman muut yksilöt voi toistaa uutta tuhoisampaa iskua. Lappeenrannan poliisille kiitos ongelman ratkaisusta, poliisi teki mitä poliisin kuuluu tehdä, ja myöskin kiitos alueen metsästäjille, jotka hoitivat tarvittavan kenttätyön. Arvelen, että tällaiseen turvaoperaatioon ei poliisin kapasiteetti edes riitä (sitähän koko ajan alennetaankin kustannussäästöjen nimissä!). Uudet hyökkäykset Lappeenrannassa ja muilla susialueilla odottavat vain aikaa ja paikkaa. Mitä tähän asiaan sanovat muut riistahallinnon viranomaisportaat ja tutkimuselimet? EU direktiiveineen ei näistä huolta kanna, mutta direktiivien tulkintavastuu on omilla viranomaisillamme. Ensimmäisen lapsisurman (tai aikuisenkin) tapahtuessa saattaa poliisilla taas olla työtä käsissään: tutkintapyyntö viranomaistoiminnan asianmukaisuudesta suhteessa suden suojeluun ja kansalaisten tärkeimpään perusoikeuteen eli turvalliseen elämään. Toivottavasti tähän asiaan saadaan tälläkin palstalla suden suojelijoiden kommentteja ja näkemyksiä. |
Vastaukset
Vieras |
#3333 Re: På tidernapas har man levat2012-04-24 14:49:45#3326: - På tidernapas har man levat Ei näy nyt suojelupuolen näkemystä tähän asiaan. Minusta suojelusetien ja tätien näkemykset susikannan laajuudesta ja vaarattomuudesta ovat irtautuneet realiteeteista täysin. Eletään ikään kuin virtuaalimaailmassa. Onko se sitten sitä paljon puhuttua maalaisjärkeä, jolla itse olen muodostanut vastakkaisen mielipiteeni joka perustuu siihen mitä omin silmin näkee. Sutta on kuin vilkkilässä kissoja ja susikanta muka on vähentymään päin. No itselläni ei ole vaikeutta mielipiteen muodostukseen ja uskonkin enemmän silmiäni kuin puheita tai kirjoituksia ja näin opetan lapsillenikin. Tässä olisi opetusviranomaisillekin miettimistä, että joku porukka (Luonto-Liittoko?) käy kouluissa pitämässä asennekasvatusta suden vaarattomuudesta. Tästä tietenkin vaaraa ymmärtämätön lapsi asennoituu suteen ystävänä,eihän se toki ole vihollinenkaan, jos asiat oikein hoidetaan ja kenen on vastuu sitten, kun ystävä pettää, repii kappaleiksi ja syö suuhunsa. Ovatko opetusviranomaiset tunnistaneet tällaisen asetelman olemassaolon. Kommentoin vielä esitettyä mielipidettä siinä suhteessa, että susi ei ole vaaraton aikuisellekaan, onhan maailmalla kanadassa ja venäjällä esimerkkejä tästäkin, huonoa siinä on puolustautua paljain käsin sutta vastaan raavaan aikuisenkaan.
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45535 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10625 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1740 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
730 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
258 Luotu: 30.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
173 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20870 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
139 Luotu: 03.07.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025
Ei mastoa Kuussalonpuistoon – puolustamme lähiluontoa ja asuinympäristöämme Kangasalla
108 Luotu: 26.06.2025