VAADIMME MUUTOSTA SUSIPOLITIIKKAAN: KANSALAISALOITE
Kommentoitu viesti
Vieras |
#3342 Re: Kansakuntaa uhkaava vaara25.04.2012 00:20#3339: Eränkävijä - Kansakuntaa uhkaava vaara Kylläpä sanoisin - näin hyvän futismatsin päätyttyä - että silloin kun susi on tullut hyökkäystarkoituksessa lähelle ihmistä - mikään ei olisi estänyt sitä käyttäytymästä toisin eli poistumasta kaikessa hiljaisuudessa paikalta lenkkeilijän edes huomaamatta uhannutta vaaraa, vai olisiko tähän ollut estettä Eränkävijän käsityksen mukaan (?), niin turha silloin on toiselta puolen Suomea olla tietävinään, että tilanne ei ollut vaarallinen lenkkeilijälle. Susi siis tiesi lenkkeilijän ja hänen koiriensa liikkumisen (voiko olla toisin?) ja silti hyökkäsi heidän kimppuunsa, tämä jos mikä on vaarallinen tilanne ja sanoisinkin Eränkävijälle hänen omilla sanoillaan, että kannattaa selvittää järkiperäisellä ajattelulla mitä tilanteessa todella tapahtui, ennen kuin antaa etälausuntoja sen vaarallisuudesta. Se, että hyökkäävä susi jää alakynteen - kaikkien onneksi - ei oikeuta vääntämään tilannetta vaarattomaksi. Arvelen itse, että Eränkävijäkin ymmärtää, että jopa irrallinen vihainen isokokoinen koira olisi vaarallinen kelle tahansa lenkkeilijälle, mutta susi siis ei? Muutoinkin tuntuu, että Eränkävijä aloitettuaan vierailut keskustelupalstalla avoimella ja asiallisella mielellä on turhautumisen kautta muuttunut asenteeltaan kaunaiseksi eri mieltä olevia kohtaan. Mikä tämän on tehnyt, olettaisin että oikealla asialla oleva pystyy keskusteluun kaunautumatta. |
Vastaukset
Curiosity killed the wolf |
#3343 Re: Re: Kansakuntaa uhkaava vaara2012-04-25 00:23:34 |
Vieras |
#3374 Re: Re: Kansakuntaa uhkaava vaara2012-04-27 10:33:25#3342: - Re: Kansakuntaa uhkaava vaara Mistä tiedät että juuri susi hyökkäsi? Olitko paikalla katsomassa? Entäs naisen koirat, jotka olivat metsästyslain vastaisesti juoksentelemassa IRRALLAAN KIINNIPITOAIKANA??? Eiköhän siinä ole käynyt niin että susi on jolkotellut kaikessa rauhassa metsässä, kun on saanut kolme emäntäänsä tottelematonta rakkia kimppuunsa. Mitä vaihtoehtoa sudella oli muuta kuin pitää puoliaan. Jos se susi olisi halunnut, niin olisihan se muutaman koiran hengiltä saanut ja naista purrut. Ja tässäkin asiassa toimi pukki kaalimaan vartijana: paikallinen poliisi on kuulemma paikallisen metsästysseuran puheenjohtaja. Eiköhän sellainen henkilö ole hieman jäävi antamaan tappolupaa??? |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45531 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10624 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1734 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
729 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
215 Luotu: 30.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
170 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20868 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
137 Luotu: 03.07.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025