Pysäyttäkää Siuntion ryhmä 14 ja nostakaa demokratia kunniaan!
Kommentoitu viesti
Vieras |
#196 Re: Näin toimii Rkp21.05.2012 13:54#195: Huomionarvoista - Näin toimii Rkp Huomionarvoista on myös se, että puhuttaessa Siuntion Kokoomuksen Lohja-liitosta johdonmukaisesti puolustaneista valtuutetuista, he eivät ainakaan ole osallistuneet saatikka olleet informoituina kyseisestä kaupanteosta. Ja luulenpa niin, että he ovat saaneet karvaimmalla mahdollisella tavalla kokea nahoissaan sen, mitä on joutua ihmetyksen valtaan oman puolueensa/piirin tuen puutteen ja nihkeiden suhtautumisten vuoksi. Toisin on RKP ja sen hännystelijät. Ihmettelen vain niitä kuultuja puheita, että mitenkähän lienee paljon erään isottelevan paikallispoliitikon takana on säätiörahaa, jota on sadellut sotkun ja älämölön ylläpitämiseksi ym. "toimintaan"? Mutta ennen kaikkea haluan sanoa sen, että suorastaan hävittömintä tässä yhtälössä on suomenruotsalaisten itsensäkin kärsiminen. Ai miten niin? Siten niin, että hekin ovat Siuntiossa pääasiassa ihan tavallisia ihmisiä, jotka tarvitsevat mm. SOTE-palveluita perhekuntineen. Siitä sopii miettiä, onko todella kielipolitiikka se asia, jota kannattaa ensimmäisenä miettiä tavoitteiden asettelussa. Paikalliset hästlärit tämän kielipolitiikan kieltävät ja selittelevät jonnin joutavia. Folktinget ja valtakunnallinen RKP ei ole vaiennut "kielipolitiikasta", joka på finska tarkoittaa RKP/Folktingetin näkökulmasta RKP:n puoluepoliittisen aseman vahvistamista hinnalla millä hyvänsä. Hävytöntä! |
Vastaukset
huomioitsija |
#198 Re: Re: Näin toimii Rkp2012-05-21 16:24:04On tosiaan kerrottu, että eräät RKP:n kunnanvaltuutetut ovat kyselleet puolueeltaan, miten menetellä. Samalla kaiketi toiset ovat lobanneet puoluejohdon suuntaan Lopputulos muodostunee RKP:n kannalta karmeaksi: puolue saanee syyn LOST-yhteistyön loppumisesta (vaikka junaili käsittämättömällä viivästetyllä kokousaikataululla Lohjan tekemään päätökset), siuntiolaisten kunnallisverojen korkeudesta, ennen jokseenkin rauhallisen Siuntion muodostumisesta kielitaistelukunnaksi ja mahdollisesti vielä uuden Lohjan muuttumisesta yksikieliseksi. Ei hyvä pohja syksyn kunnallisvaaleille! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45492 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1731 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
243 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
165 Luotu: 30.06.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20859 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
143 Luotu: 30.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025