Turkistarhaus kiellettävä!
Kommentoitu viesti
Laillistetut kidutustarhat, joita elinkeinoksi nimitetään. Vieras |
#123 Laillistettua elinkeinoa...08.12.2010 20:22MIten ikävystyttävää, että nämä turkistarhurit ja muut umpipaatuneet jotka tienaavat leipänsä puolustuskyvyttömien elinkautisvankien kärsimyksillä - jaksavat aina hokea tätä "laillistettua elinkeinoa" mantranaan, joka siten heidän lyhyen logiikkansa mukaan oikeuttaa heidät tähän "ns. elinkeinoon". No, totuushan on se, että se miten ihminen kohtelee heikoimpiaan eli myös puolustyskyvyttömiä eläimiä, kertoo ihmisestä kaiken olennaisen. Terve, tasapainoinen ja moraalin omaava ihminen ei kohtele kaltoin eläimiä - ei koskaan. Tämä ns. laillistettu elinkeino, sehän tarkoittaa vain laillistettua eläintenkidutusta. Ei sen kummempaa. Älkää tuijottako sanoihin, katsokaa mitä se pitää sisällään. Ei se, että kidutusta nimetään jostain alkeellisesta syystä elinkeinoksi tee siitä laillista. Nyt eletään vuotta 2010 ja olisi jo aika kasvaa ulos henkisestä kivikaudesta, enää ei ole mitään tarvetta kiduttaa, nylkeä ja syödä lihaa ja nylkeä eläimiä turkiksien vuoksi. Jokainen, jolla on terve pää, moraali ja arvot kohdillaan ei näe niissä mitään puolustettavaa. Mutta ainahan se niin on, että ihmiset ovat henkisessä ja moraalin kehityksessään eri tasolla, ja valitettavasti juuri nämä henkisesti alemmalla tasolla olevat nauttivat lihan syömisestä, ja tuntevat siitä jotain alkukantaista iloa, pitävät turkistarhausta oikein ihan elinkeinona. Ja sananen turkistarhoilla tehdyistä salakuvauksista, miten ihmeessä nämä epäkohdat ja julmuudet olisivat koskaan tulleet ilmi muuten ! Että ihanko odotettiin, että nämä ketut sitten omilla pikku tassuillaan soittavat eläinlääkärille tai poliisille, ja kertovat omasta tilanteestaaan ! Urhollisuusmitalihan näille nuorille olisi pitänyt oikeasti myöntää, että vaaransivat henkensä tunkeutumalla salaa näihin kidutustarhoihin, jossa vaarallisimmat luontokappaleet joita on todella syytä pelätä, elävät ihan muualla kuin tarhoissa, he elävät lämpimissä ja mukavissa kodeissaan, hyvin asestettuina ja massut täynnä makoisaa lihaa. Olen kiitollinen siitä, että maassamme elää rohkeita edelläkävijöitä, jotka vaaransivat paljon tekemällä näitä kuvauksia, ja joiden ansiosta nämä hirveydet ovat tulleet päivänvaloon. Mihin ovat unohtuneet kiitokset ja ansiota näille nuorille - kaikkien huomio on mennyt johonkin kotirauhan rikkomiseen ja muuhun jargoniin, ja tästä kansa vaahtoaa. Eihän kenenkään meidän pidä pelätä kotirauhan rikkomista, joilla ei ole salattavaa eikä peiteltävää ! Ne pelkäävät rauhansa puolesta, joilla ei ole puhtaat jauhot pussissa. Jonain päivänä tullaan vielä historian sivuilla kiittämään siitä, että oli nuoria, joilla oli omatunto, moraali ja rohkeutta, he tekivät jotain eläinten hyväksi. Ja ihmetellään sitä, että suuri osa kansasta ei nähnyt asiaa oikein, vaan vaahtosi vain elinkeinosta ym. Mutta näinhän historiasssa on aina käynyt. Joukkomurhien hirveys tuodaan päivänvaloon ja ihmetellään jälkikäteen sitä, että miten on voitu sallia tällaista tehtävän... |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#132 Re: Laillistettua elinkeinoa...2010-12-13 19:29:21#123: Laillistetut kidutustarhat, joita elinkeinoksi nimitetään. - Laillistettua elinkeinoa... ei muuten tulla koskaan kiittämään kotirauhan rikkojia. eläimet eivät tule koskaan johtamaan tätä maata. |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Ei energiapuuterminaalia Munittulaan!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
43007 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10396 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1062 Luotu: 12.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
696 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
607 Luotu: 12.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
131 Luotu: 16.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
103 Luotu: 13.06.2025
Vakinaistetaan Askolan alakoulujen Kasvatusohjaajan virka
90 Luotu: 15.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
88 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
80 Luotu: 18.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
652 Luotu: 06.06.2025
Bussilinja Metsämaalle takaisin
56 Luotu: 12.06.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1702 Luotu: 01.05.2025
Aso-asukkaita ei saa säätää vuokralaisiksi
2765 Luotu: 08.04.2024
Ajantasainen ja luotettava viestintä lauttaliikenteen häiriötilanteissa
175 Luotu: 22.05.2025
Länsi-Uudenmaan hyvinvointialueen kuljetuspalveluohje
50 Luotu: 09.06.2025
Huumeneulojen vaihtopistettä ei tule sijoittaa Kivenlahteen
820 Luotu: 02.06.2025
Lastenosteopatian puolesta
805 Luotu: 21.05.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
677 Luotu: 04.05.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20800 Luotu: 20.03.2025