Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
mihin on tultu |
#953 Tuki Ry:stä25.06.2012 11:49Entisenä tuki ry-läisenä en voi olla puuttumatta keskusteluun. Tiedän historian ja ihmettelen miten tuki saattoi toimia yli 30 vuotta mainiosti. Epäilyksiä herää, mitä kokouksissa oikein tapahtuu, kun kieltoja ja valvontaa tulee ( Jopa Krookilla ja Swavljungilla on ollut aikaa mennä istumaan kokouksiin, mutta Jurin pyytämiin asioiden selvittelyihibn ei) "Aikoinaan" -opettajia tukien ja yhdessä ideoiden kokouksissa päätettiin asioista. Siellä oli hauskaa. Oli kilpailu- ja esiintymismatkoja, erilaisia lapsille järjestettyjä tapahtumia tähtitieteilijöistä, kansantansseihin, hankittiin valtavat määrät nuottimateriaalia eripuolilta Eurooppaa. Ts. opettajiin luottaen uskottin heidän osaavan hoitaa hommat. Kuitit tarkistettiin ja kirjanpitoa valvottiin asiantuntijoiden voimin. Kaikki kuitit ovat varmaan tallella 30 vuoden ajalta. Tuki Ry järjesti myyjäisiä, arpajaisia ja mm radiohuutokaupan. Tuki Ry toimi! Nykyään tuntuu olevan käytäntö, että alakoulun opettajat järjrstävät konsertit ja esiintymiset, jotka ovat pienen vapaaehtoisen perhekohtaisen jäsenmaksun (kaikki eivät ole koskaan maksaneet)ainoa tulonlähde. Ts. mitä enemmän opettajat tekevät ilmaista työtä, sitä enemmän lapset saavat etuuksia. Jos hyvin sattuu apurahaa voi saada johonkin projektiin. Äänitteiden teko on myös tuotti, joskin raha ei ollut tavoitteena, vaan muisto ala-koulun puolella opituista lauluista. Oli opettajia, jotka jaksoivat olla lähes kaikissa kokouksissa, ja asiat pelasivat. Yhtäkkiä kuuluukin kummia! Opettajat eivät ole enää tervetulleita kokouksiin. Miten ihmeessä uudet tukilaiset ja uusi nuori yhdysopettaja pystyvät toimimaan, varsinkin, jos priimusmoottorilta on pääsy kielletty. Kuulin, että Juri kirjoitti listan vaikeuksista, mitä moinen toiminta sai aikaan: rahallisia menetyksiä, ja valtavan määrän lisätyötä opettajille. Kirjeen kirjoittamisen jälkeen tuli taas Jurille kuulemistilaisuus ja moitteet. raha on lujassa, mutta vielä erikoisemmalta tuntuu, että alakoulun budjetista rahoitetaan yläkoulunkin menoja. (Esiintyminen Varuskunnan soittokunnan kanssa) Huh, huh! Miten yläkoulun esiintymisistä joudutaan masamaan ja alakoulun esiintymiset tuottavat?Alakoululaisten "tienaamat" rahat tulevat varmasti maksetuksi alakoulun puolella oppilaille takaisin! Uskomatonta! Itse en aikoinani ymmärtänyt miten tuki ry toimii muualla. Jälkikäteen kuulin mm Jyväskylästä, että opettajille, maksetaan heidän (tukilaisten) keräämistä rahoista vähintään päivärahat matkoista ja leireistä. Ylimääräisistä harjoituksista maksetaan palkaaa. Myös opettajien lisäkoulutukseen he ovat osallistuneet. Olisikohan tuki ry: llä ollut varaa jaella lapsille keväällä kympin tuhluurahaa Tiimariin, jos opettajat olisivat lähettäneet heille laskun tekemästään työstä? |
Vastaukset
Vieras |
#954 Re: Tuki Ry:stä2012-06-25 14:07:18#953: mihin on tultu - Tuki Ry:stä Mistä moinen vuodatus? Onko joku oppilaista tai heidän vanhemmistaan vaatinut jotain tuollaista? Mielestäni opettajat voivat tehdä vapaa-ajallaan työtä ainoastaan vapaaehtoisesti. Opetus Suomessa pitää olla ilmaista ja opettajille ainakin tietääkseni maksetaan siitä palkkaa. Nykyaikana elämän meno on jotain ihan toista kuin 30 vuotta sitten. Työn teko on todella hektistä ja vapaa-aikaa tarvitaan. En todellakaan odota, että kukaan lasteni opettajista tekee yhtään enempää kuin mistä palkan saa. Olen itse myös antanut vapaa-ajastani aikaa Musiikkiluokkien Tuki ry:lle, mutta vain sen verran, että ei tarvitse laskuttaa ketään tai edes luetella tekemisiä. Kaikki muu kuin koulupäivät ovat VAPAAEHTOISTA toimintaa. Ei pidä ryhtyä mihinkään vapaaehtoiseen ylimääräiseen, jos odottaa jotain korvausta. En suostu olemaan kiitollisuuden velassa kenellekään, mistään, mitä en ole vaatinut. Yläkoululaiset ovat ansainneet varmasti kaiken sen tuen mitä ovat saaneet. Hekin ovat olleet alakoululaisia. Ei ole mitään alakoulun budjettia on vain Musiikkiluokkien budjetti ja sillä yritetään tukea kaikkien musiikkiluokkien toimintaa. Musiikkiluokkien Tuki ry on lapsille ei opettajille. En usko, että rahat ovat opettajien rahapussista vaan vanhempien. Koulu on koulua ja harrastukset on harrastuksia. Niitä ei voi sekoittaa keskenään. Koulutyö hoidetaan kouluaikana ja harrastukset vapaa-aikana. |
Vieras |
#974 Re: Tuki Ry:stä2012-06-25 20:10:00#953: mihin on tultu - Tuki Ry:stä Olin todella hämmästynyt Tuki ry kirjoituksesta,juuri tuolla tavalla kuin sinä kirjoitat toimi Tuki rykun noi12 vuotta sitten olin siellä itse,sain leipoa monet välipala pullat konsertteihin lapsille,olin siitä ylpeä enkä halunnut rahaa edes aineista sainhan tukea lapsia ja opettajia sillä taidolla joka minulla oli,en minä, eikä toisetkaan laskeneet minuutteja,mutta saimme paljon aikaan ja nautimme siitä Juri ,Ritva ja Anne olivat innolla mukana kaikessa ja kunnioitimme heidän ammattitaitoaan! Myö silloinen rehtori oli tukena ,arvosti opettajia ja myös Tuki ry:n työtä! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51051 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
397 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1079 Luotu: 25.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
48 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
221 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
311 Luotu: 07.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11074 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
849 Luotu: 14.06.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
131 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025