Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
iltaharjoituksissa istunut |
#1012 Iltaharjoitukset?27.06.2012 21:33Sinä, joka vastustat sitä yhtä tai kahta iltaharjoitusta, älä myöskään vaadi joulu- eikä kevätkonsertteja. Älä varsinkaan yhteisiä yläkoulun kanssa. Silloin opettajat joutuisivat pitämään varmasti vielä enemmän iltaharjoituksia!. Äläkä vastusta ja ole koko ajan negatiivinen, se varmasti näkyy ja kuuluu lastesi käytöksestä ja halusta mennä iltaharjoituksiin. Ole iloinen niiden puolesta, joille mus, luokat on mahdollisuus, ei riesa, niinkuin sinulle näyttää olevan. Illat tai iltapäivät ovat ainoita mahdollisuuksia koota isot porukat harjoittelemaan mm, lavalle menojaa. Asioita seuranneena ja valvojana ollena ymmärrän täysin, miten vaikeaa on saada kaikki yhtäaikaa harjoittelemaan, kun on päiväsaikaan muitakin opittavia aineita ja kokeita kuin musiikki. ja lisäksi koulun muut oppilaat. Minun aikanani iltaharjoituksia ei todellakaan ollut liikaa (korkeintaan kaksi vuodessa)ja lapset tykkäsi niistä. Orkesteri oli aikoinaan illalla ja se vaati jokaviikkoisen kuljettamisen torstaisin, mutta ei oppi ojaan kaada vaikka sitä tulisi illallakin. Neljän vuoden jakso musiikkiluokilla meni todella nopeasti, enkä ole kertaakaan katunut, että jonkun oman menoni jätin iltaharjoitusten takia tekemättä. Mitenkähän liikuntapainotteisilla luokilla tapahtuu esim. rahankeruu leirikouluihin ja matkoille, treenaukset kilpailuihin jne. Uskonpa, että linjansa valinneet ovat sitoutuneet myös tekemään jotain ylimääräistä erityisluokalla olemisensa eteen. Myös illalla! Entä steinerkoululaiset ja heidän vanhempansa. Eivät varmasti valita parista iltatunnista. |
Vastaukset
nuori äiti 60 luvulla ,äiti myös 80 luvulla!! |
#1015 Re: Iltaharjoitukset?2012-06-27 22:18:07#1012: iltaharjoituksissa istunut - Iltaharjoitukset? Juuri näitä asioita en lapsen vanhempana kokenut koskaan pakoksi vaan mahdollisuudeksi ja etuoikeudeksi! Ehkä siksi ymmärrän tämän niin koska olen syntynyt -46 ,minulla on lapsia 60 luvulla ja 80 luvulla,olen kokenut tämän kehityksen kouluasioissa hienona! Nautin kaikesta mitä teimme Tuki Ry:ssä ja muutenkin lasten puolesta! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51053 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
183 Luotu: 20.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
399 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1082 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
49 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
854 Luotu: 14.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11075 Luotu: 09.06.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
132 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025