Vaasan musiikkiluokkien puolesta
Kommentoitu viesti
Vieras |
#102528.06.2012 15:38Jos minä olisin rehtori, en kyllä palkkaisi tätä tohtorismiestä työyhteisööni. Katselin toimittajan tekemät videot, ja en kyllä löydä niistä mitään jälkiä ajojahdista. "Toimittaja" voisi myös yrittää edes esittää toimittajaa. Sitä paitsi tohtori on oppiarvo, ei ammattinimike. Rehtori on taas virka-aseman nimitys, joka tuo mukanaan paitsi valtaa myös vastuuta. Rehtorilla on työnantajan direktio-oikeus, se koskee kaikkia, siten myös tohtorin oppiarvon opiskelleita. Kuvitteletteko todella, että joku käyttäisi työaikaansa viattoman, puhtoisen ja yhteistyökykyisen opettajan tahalliseen ajojahtiin, irtisanominen tähtäimessä? Asioissa on aina kaksi puolta, jopa tässäkin.Virkamiehet eivät sitä toista puolta ole julkisuuteen sylkäisseet, koska asiat eivät kuulu muuta kuin opettajalle itselleen. |
Vastaukset
Vieras |
#1026 Re:2012-06-28 16:38:19No tämä rehtori luultavasti munasi paikkansa keskuskoulussa ja vaihtoi koulua. Lähtökohta on kuitenkin se, että ongelmat alkoivat uuden rehtorin tultua virkaan. Lautakunnassa ei voitu noudattaa hyviä tapoja vaan sinne piti ottaa kaksi jääviä. Huonossa tapauksessa jos se tutkitaan saattaa päätös olla laiton. Mutta niin kauan kuin kukaan ei valita se pysyy, jos ei laillisena, niin päätösvaltaisena. Juri pyysi apua kouluvirastolta, ei tullut. Juri pyysi apua rehtorilta, ei tullut. Juri halusi keskustella, häneltä kiellettiin osallistuminen opettajain kokouksiin. Juri paikkasi yläkoulun opettajan tunteja, sai haukkumiset. Nuo ovat seikkoja joita ei synny ellei kyseessä ole jonkinlainen ajojahti. Lainaus "Kuvitteletteko todella, että joku käyttäisi työaikaansa viattoman, puhtoisen ja yhteistyökykyisen opettajan tahalliseen ajojahtiin, irtisanominen tähtäimessä?" Nyt alat päästä pikkuhiljaa asian ytimeen. Tästähän tässä näyttäisi olevan kysymys ja siksi sitä ei niin helposti tahdota hyväksyä. |
Vieras |
#1032 Re:2012-06-28 21:43:03Kyllä niin vain tapahtuu,eikä se puhumalla muuksi muutu! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51053 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
183 Luotu: 20.08.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
399 Luotu: 21.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
74 Luotu: 12.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1082 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
313 Luotu: 03.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
49 Luotu: 07.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
340 Luotu: 29.07.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
242 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
934 Luotu: 17.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
854 Luotu: 14.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11075 Luotu: 09.06.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
268 Luotu: 10.08.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
132 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025