Kun verrataan metsäojituksen ja turvekentän ojien aiheuttamia kiintoainepäästöjä, on hyvä muistaa myös realiteetit turveteollisuuden syöttämän harhautuksen ohessa. Metsäojitus on aiheuttanut kiintoainepäästöjä heti ojien kaivamisen jälkeen, maanlaadusta riippuen varsin vaihtelevasti. Päästöt vähenevät kuitenkin hyvinkin pian ojien sammaloituessa ja kasvillisuuden vallatessa ojat. Seuraava mahdollinen päästöpiikki lähtee metsäojikoista vasta siinä vaiheessa, jos vanhoja ojitusalueita ns. kunnostusojitetaan esim. 20-30 vuoden kuluttua uudelleen. Mutta ei metsätaloudellinen soiden ja suometsien ojitus toki syytön ole kiintoainepäästöihin.

Metsätalouden ravinne-, metalli- ja kiintoainepäästöt tulevat nykyisin pääasiassa avohakkuualojen maaperän muokkauksista ja kantojen nostoista, eivätkä vähentyneistä uudisojituksista. Pinta-alayksikköä kohti laskien metsäojitusten vuotuiset vesistöpäästöt jäävät minimaalisiksi turvekenttien aiheuttamiin jatkuviin lietepäästöihin verrattuina. Eikä turpeenkaivuun parhaatkaan (BAT) tekniset ratkaisut kykene estämään kiintoaineiden valumista vesistöihin. Se on osoitettu.

Esim. 3 metrin paksuisen turvekerroksen kaivamisessa turvekentän tiheä avo-ojaverkosto joudutaan syventämään jopa kymmenen kertaa pohjavesipinnan laskemiseksi. Syventämisten välillä ojiin ei ole ehtinyt syntyä edes kiintoaineita suodattavaa sammalkerrosta, vaan ojat ovat jatkuvasti paljaina vesi- ja tuulieroosiolle sekä kasvittomina rankkasateiden syövytykselle.

Kasvipeitteettömältä turvekentältä tuulet nostattavat jatkuvia turvepölypilviä mm. näihin avoimiin ojiin. Turveaavikon ojat syöttävätkin lähes keskeytyksettä (jopa talvisin) kiintoaineita alapuolisiin vesistöihin. Pintavalutuskentät eivät toimi sadejaksoina, turvepulssit valuvat vesiin ja se näkyy paksuina, elämän tukahduttavina lietekerroksina vesistöissä. Turveteollisuus ei ole kyennyt näitä tosiasioita kiistämään, eikä siihen koskaan kykenekään.

Metsätaloudellisin perustein kaivettuja epäonnistuneita suo-ojitusaloja (joita Suomessa on n.2 miljoonaa hehtaaria!) on alettava viivyttelemättä palauttaa takaisin luonnontilaan, suoluonnon elävyyden, monimuotoisuuden, tulvia estävien vesivarastojen ja toimivien hiilinielujen palauttamiseksi. Otettakoon siihen rahoitus turveteollisuudelle valtion lahjoittamista yli sadan miljoonan euron vuotuisista tuista.

Turpeen poltosta on aivan välttämätöntä luopua myös asetettujen ilmastopäästöjen vähennystavoitteiden vuoksi. Se on Suomen ympäristöpolitiikalle uskottavuuskysymys myös kansainvälisesti.

#258: Martti Peltola - Turveojitus vs metsäojitukset 

Lisättäköön edelliseen vielä:

http://www.adressit.com/lintuneva