Emme äänestä sukupuolineutraalia avioliittoa kannattavia
Kommentoitu viesti
Vieras |
#57220.12.2010 09:49En vastusta sitä, että homoilla ja lesboilla on samanlaiset oikeudelliset oikeudet kuin heteroillakin. En myöskään ole muutenkaan homoutta tai lesboutta vastaan. Olen milteipä heidän adoptio-oikeudenkin kannalla ja muutoinkin koen, että heidän oikeutensa ovat melko hyvissä kantimissa jo nyt. Heitä ei pitäisi syrjiä työelämässä tai muutoinkaan laittaa eri asemaan, minkä tietysti pitäisi olla itsestäänselvyys muutenkin oikeusvaltiossa vähemmistöjen kohdalla, vaikka tietysti se ei välttämättä ole. Mutta en kannata heidän vihkimistään kirkossa enkä sanaa avioliitto heidän kohdallaan. Kirkon ei tarvitse tehdä myönnytyksiä painostuksen edessä tai yrittää olla nykyajassa kiinni. Raamatussa ei puhuta homoavioliitoista ja tämä mielestäni kertoo kaiken. Mielestäni ev. lut kirkko menettää oikeasti uskottavuuttaan, jos se antaa myönnytyksiä tällaisissa asioissa. Siispä, samat oikeudet homoille kuin heteroillekin, mutta heidän avioliitostaan tulee käyttää muuta termiä kuin avioliitto ja vihkiminen ei kuulu kirkkoon. Totta kai ajat ovat muuttuneet raamatun ajoista ja raamattu on tulkinnallinen teos, mutta mielestäni raamattua ei vain voi lukea sillä tavalla, että se sallisi homoavioliitot. Mutta tottakai puolisoilla tulee olla samanlaiset oikeudet esim. rahallisesti kuin heteroavioliitoissa. En myöskään ymmärrä sitä miksi juuri homojen epätasa-arvoa ollaan nostettu tärkeäksi vaaliteemaksi melkeinpä ylitse muun, sillä tässä yhteiskunnassa on oikeasti valtaväestöäkin ja köyhiä koskevia väärinkäytöksiä pilvin pimein, joita köyhien ja vähäosaisten pitäisi tuoda julki vähän suuremmalla energialla kuin nyt tai mikään ei muutu.Homojen kohdalla puhutaan kuitenkin vain muutamasta prosentista ihmisiä. Mutta homoilla ja lesboilla tuntuu olevan äänitorvia medissa hirveä määrä ja muutenkin. |
Vastaukset
Vieras Vieras |
#574 Re:2011-01-24 18:26:34http://www.tv7.fi/vod/player.html?id=7612 Café Raamattu -Romutetaanko avioliittokäsitys Suomessa?LisätiedotVieraana kansanedustaja, lääkäri Päivi Räsänen. Perinteinen avioliiittokäsitys on uhattuna. Sukupuolineutraaliavioliitto on seuraava askel lesbo- ja homoparien adoptio-oikeuden jälkeen. Kristillisdemokraattien puheenjohtaja, kansanedustaja ja lääkäri Päivi Räsänen haluaa herättää ihmiset ja etenkin kristityt puhumaan näistä asioista ja puolustamaan perinteisiä kristillisiä arvoja. http://www.tv7.fi/vod/player.html;jsessionid=1BE392632E4F7ACFD381CC46842B9A49?id=12323 |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
50973 Luotu: 02.06.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
385 Luotu: 21.07.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
273 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
160 Luotu: 09.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1058 Luotu: 25.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
309 Luotu: 03.07.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
266 Luotu: 10.08.2025
Kielletään burkat, niqabit ja alaikäisten tyttöjen huivit – lapsen oikeudet ja turvallisuus ensin!
43 Luotu: 12.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
41 Luotu: 12.08.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
210 Luotu: 23.06.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
236 Luotu: 29.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
338 Luotu: 29.07.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
309 Luotu: 07.07.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
33 Luotu: 07.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
855 Luotu: 10.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11065 Luotu: 09.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
929 Luotu: 17.07.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2439 Luotu: 22.03.2025
Suojellaan kotiseutua – Ei tuulivoimaloita Ikaalisiin!
127 Luotu: 25.03.2025
Vaadimme raudanpuutteen tunnustamista sekä tasa-arvoista hoitoa
15951 Luotu: 20.10.2022