Ei Moskeijaa Mellunmäkeen

Kommentoitu viesti

Ei Islamille
Vieras

#95 Ei moskeijaa Mellunmäkeen eikä muuallekkaan Suomeen!

03.01.2011 11:51

Hei kansalaiset

Nyt pitäisi herätä ihmisten valveille Islaminkin suhteen, joka on leviämässä vaarallisesti. Islamilaisilla on visio että maailma on 2040 mennessä islamilainen.
Uskontona se ei ole missääntapauksessa ylivertainen, päinvastoin kavahtakaa sitä.
Jos tutkistelemme sen hedelmiä niin se on väkivaltainan, funtalisistinen oppi joka alistaa naisia, halveksii toisen uskonnon edustajia, kasvattaa terroristeja ja tekee ihmisten elämän muutenkin ahdistavaksi.
Suomalaisten pitäisi nyt herätä ja alkaa puolustamaan maataan tätäkin valloitusyritystä vastaan.
Meitä on yli 6 miljoonaa joten meidän tulisi tehdä maamme kannalta kaikkemme ettei meille ei käy kuin Ruotsille jossa omat kansalaiset alkavat olla kakkosasemmassa muslimeihin verrattuna.
Islam leviää syntyvyyden ja maahanmuuton kautta.
Tulevissa eduskunta vaaleissa meidän tulisi äänestää sellaisia ehdokkaita jotka ymmärtävät Islamin tuoman vaaran maallemme.
Suomen esirukoilijat myös herätkää ja ryhtykää toimeen.
Islamille esim. inhimillisyys on vääränlainen arvo.
Aloitetaan vaikka siitä että emme syö emmekä salli Halal teurastettua lihaa kaupoissamme emmekä ruokapaikoissamme.

Vastaukset

Hannu Torkkeli
Adressin tekijä

#99 Re: Ei moskeijaa Mellunmäkeen eikä muuallekkaan Suomeen!

2011-01-03 12:56:27

#95: Ei Islamille - Ei moskeijaa Mellunmäkeen eikä muuallekkaan Suomeen! 

 Islam on kiistatta potentiaalinen uhka suomalaiselle elämänmenolle. Kuten olen jo aiemmin kirjoittanut, niin typeryys on aina typeryyttä eikä se muuksi muutu, vaikka se käärittäisiin edistyksellisyyden tai suvaitsevaisuuden vaippaan. Meillä on länsinaapurina maa, joka on yksi Euroopan suurimmista "koelaboratorioista" sen suhteen, miten hyvin muslimit sopeutuvat länsimaiseen demokratiaan ja tulokset puhuvat omaa karua kieltään.

On käsittämätöntä että Suomessa ei osata poliittisten- ja kunnallisten päättäjien toimesta nähdä sitä, mitä Ruotsissa, Saksassa, Ranskannsa, Britanniassa, jne.. on tapahtunut juuri senjälkeen, kun maat ovat olleet liian sallivia muslimien suhteen. Itse olen ehdottomasti sitä mieltä, että Suomen ei tule avata oviaan muslimeille eikä suostua niihin vaatimuksiin, joita he tulevat takuuvarmasti esittämään eri tahoille. Näitä ovat muuaalla Euroopassa olleet vaatimukset huivien ja kasvohuivien (burkha) sallimisesta yhteiskunnassa, emämaan omien kristillisten tapojen muuttaminen heidän vuokseen, uskonnonvapautta hyväksikäyttäen. Moskeijoiden rakentamisen salliminen ja myös erittäin tärkeää heille on minareettien rakentamisen salliminen, jotta he voivat huutaa rukouksiaan niistä. Ym, Ym, Ym, Ym.

Toinen selkeästi nähtävissä oleva trendi Euroopassa on ollut muslimien poliittinen aktiivisuus. Kun heitä on tarpeeksi maassa, he pääsevät toistensa äänillä kaupunkien valtuustoihin päättämään asioista. Tässä vaiheessa heitä ei enää voi pysäyttää tai se on äärimmäisen vaikeaa. Olen itse elänyt todeksi kaiken tämän, asuessani Ruotsissa. Kun 2000-luvun puolivälissä muutin takaisin Suomeen, oletin että saisin täällä olla rauhassa muslimeilta, mutta mitä vielä! Meno on täällä juuri sellaista kun Ruotsissa 1990-luvun alussa. Ihan samanlaisia keskusteluja käytiin sielläkin ja siellä sosiaalidemokraatit avasivat ovia entistä enemmän juuri muslimeille, seurauksin, jotka ovat kaikkien tiedossa. Jospa me voisimme täällä Suomessa saada poliittiset päättäjät ja "suvaitsevaisuuden enkelit" ymmärtämään, että muslimien mukana tulee aina islam, jonka yhtenä suurena tehtävänä on alistaa kaikki valtaansa...myöskin täällä Suomessa. Minä sanon nyt ja aina EI pakkoislamille Suomessa.

Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)

2011-01-05 17:28:45