Irtisanoutuminen Hurtigin kaltoinkohtelusta
Kommentoitu viesti
Kaleva |
#35407.09.2012 09:27Minunkin lähi/ystäväpiirissä on useita ihmisiä jopa "julkikksiakin" luopunut ko.uskostaan, mutta eivät he ole Rauhan Sanasaa, Kalevassa, Yle Äxsässä tai Televisiossa halunneet ilmoittaa että ovat jättämässä tai jättäneet em.uskonyhteisön toisin kuin tämä kyseinen tutkija. Korostan että ko.tutkija on tehnyt erittäin arvokkaan tutkimuksen ja SRK:n olisi pitänyt heti tarttua yhteistyön kädenojennukseen eikä yrittää vähätellä tapahtumia.Siinä se toimi täysin väärin ja taitamattomasti. Jos ihminen ei saa jotain asiaa ns.vietyä "perille loppuun asti", niin heikolla kantimilla on oma henkilökohtainen vakaumus jos se pitää "kieltää"tällaisen asian vuoksi. Onko uskoa ollut sinapinsiemen vertaa? Aiemmin joku kirjoitti että ko.henkilö on julkisesti ilmoittanut luopuvansa vl liikkeestä Srk:a saamansa kohtelun takia. Olen itsekkin lukenut saman asian sanomalehdestä.Kyllä hän on tällöin tehnyt oman ratkaisunsa eikä se kelleen edes kuulu, mutta turha tätä on yrittää "puolustajien" toiseksi väittää. Kukin uskokoon mihin haluaa, vaikka joulupukkiin minä haluan uskoa Jumalaan ja sen hyvyteen. |
Vastaukset
010 |
#355 Re:2012-09-10 20:47:27Milloin Johanna on ilmoittanut että ei enää usko? Se on sinun oma tulkintasi, en tiedä mihin sen perustat. Nuo perustelut ei ole niitä. Tuollainen toiminta on juuri sitä minkä vuoksi kannattaa jatkaa tätä kaltoinkohdeltujen tukemista eikä menne mukaan siihen kiusaamiseen. |
Puolustaja |
#364 Re: numerolle 3542013-05-15 11:08:34Onpa valitettavaa, että sama asia on liimautunut tähän adressiin: Johanna Hurtigin usko. Kirjoittajalle kerron mitä kohteliammin kaksi asiaa: 1. Jos meillä olisi uskoa edes sinapinsiemenen verran, me siirtäisimme vuoria. Tämä on tuttu kohta raamatussa. " 2. Jumala on Hän - ei se. Lauseesi:"... minä uskon Jumalaan ja sen hyvyyteen", ei ole korrekti. Kysymys ei ole mistään potkupallopelistä, jossa ovat hyökkääjät ja puolustajat. Raamatun mukaan: "Minä lähetän teille Puolustajan, Pyhän Hengen." Ihminen tarvitsee tukea toisilta ihmisiltä monissa elämän tilanteissaan ja myös uskon elämässään. Ehkä parasta on kääntää katseet omaan sisimpään ja nähdä: Olenko minä aito; onko minulla oikeudentuntoa ja rakkautta. Tämän sanon itselleni ja lukijat voivat ajatella asiasta kukin omalla tavallaan. Oma tahtoni on olla luottamuksen arvoinen. Oma pyrkimykseni on olla luottamuksen arvoinen. Toimin niin, että olen luottamuksen arvoinen. Kun näin teen, voin vapaasti luottaa lähimmäisiini kaikkialla maailmassa. Saan olla avoin pelkäämättä kuraa. Voimia ja rakkautta sinulle Johanna. Olet ollut mielessäni äitien päivänä. Sinä olet turvannut monien äitien lasten tulevaisuutta tutkimuksillasi. Siunausta! |
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
365 Luotu: 20.08.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51072 Luotu: 02.06.2025
Linjamäen koulu osaksi Tuusulan kulttuurin verkkoa
274 Luotu: 10.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
171 Luotu: 09.08.2025
Turvalliset koulumatkat oppilaille Mikkelissä - bussien ylitäytölle loppu!
77 Luotu: 12.08.2025
Kyllä kehitykselle, Länsi-Uusimaa tarvitsee investointeja ja työpaikkoja! - Ja till utveckling, Västra Nyland behöver investeringar och arbetsplatser!
54 Luotu: 07.08.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1088 Luotu: 25.07.2025
Koukkuniemenpuiston uimalaituri säilytettävä
400 Luotu: 21.07.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
316 Luotu: 03.07.2025
Vetoomus Turun kaupungille: Nostakaa Palestiinan lippu – Vastavuoroinen ele tasa-arvon ja solidaarisuuden puolesta
342 Luotu: 29.07.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
868 Luotu: 14.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
222 Luotu: 23.06.2025
Vetoomus Taalintehtaan Alkon säilyttämiseksi - Petition för att bevara Alkon i Dalsbruk
940 Luotu: 17.07.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11078 Luotu: 09.06.2025
Hämeenlinnan Ryhmäpuutarhan typistämistä vastaan
312 Luotu: 07.07.2025
Osallistuminen Suomen eroamiseen Euroopan Unionista - KLSP
243 Luotu: 29.07.2025
Sinetän liikenneturvallisuuden parantaminen
164 Luotu: 03.08.2025
Perniön yhtenäiskoulun yläkoulun ja Perniön lukion tilaratkaisuja käsiteltävä huolellisesti, kustannustehokkaasti ja perniöläisiä kunnioittaen
269 Luotu: 10.08.2025
Pirkkalan virkistysmetsät säilytettävä
857 Luotu: 10.03.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
51 Luotu: 22.07.2025