Googlen käyttö estettävä!

Internetissä toimii haitallinen palvelu nimeltään Google. Se indeksoi koko sairasta Internetiä. Googleen voi laittaa hakusanaksi minkä sanan tahansa, ja sillä löytää mitä tahansa sairaalloista materiaalia. Google ei myöskään mitenkään avusta ihmiskunnan tavoitetta sairaalloisen ja hallitusten vastaisen materiaalin löytämisen välttämiseksi, vaan kirjoitettuja hakusanoja ei tarkkailla reaaliajassa. Se tuottaa myös laittomasta sisällöstä välimuistitallenteita ja siten haittaa viranomaisten taistelua terroristeja ja pedofiilejä vastaan. Googlen käyttö on siten este kehittyvälle, valvotulle ja tehokkaalle digitaaliselle tietoyhteiskunnalle.

Kaikkein pahinta Googlessa on kuitenkin kuvahaku. Sillä voi löytää kuvia mm. terroristeista, japanilaisista, pikkulapsista tai kommunistien symboleista! Google tarjoaa näin kaikille haitallisen materiaalin harrastajille mahdollisuuden katsella useita vastenmielisiä kuvia samanaikaisesti!

Meidän kaikkien tulee alkaa vaatimaan tämän vitsauksen poistamista Internetistä. Mikä pahinta, se on levinnyt jo Suomenkin maahan. Google.fi-osoitekin toimii jo. Kohta Suomenkin vankeinhoitokustannukset kasvavat, kun kasvava nuoriso alkaa saastuttamaan itseään entistä tehokkaammin pahuuden verkon, Internetin, materiaalilla ja heidät joudutaan heittämään tyrmään! Google voi olla myös ensimmäinen askel kovempiin ja tehokkaimpiin sivustoihin kuten 4chaniin siirryttäessä.

Sanotaan, ettei Internetiä pystytä sensuroimaan, vaan sivustojen löytämiseen keksitäänkin aina uusia keinoja. Siksi kaikki teleyritykset kattavaan google-estoon täytyy saada mukaan myös tosielämän ulottuvuus. Kansalaisien keskusteluja on kuunneltava kadunkulmissa, turuilla ja toreilla - hehän voivat vaikka puhua Googlen käytöstä! Maailman on pelastuttava Googlelta - taistelkaa sitä vastaan!