Vetoomus vankilapastoreiden virkojen säilyttämisen puolesta
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Vetoomus vankilapastoreiden virkojen säilyttämisen puolesta.
Lauri |
#2624.10.2014 09:26Evankelistoja käy vankiloissa. Käy musiikin taitajia ja myös sanan opetusta annetaan. |
perus suomalainen |
#27 Turhaa ininää24.10.2014 11:00Ulkoistetaan vankilapalvelut Venäjälle niin loppuu tämäkin jeesustelijoiden kitinä. Ihan satavarmasti tulisi halvemmäksi vuokrata palvelut sieltä. |
Vieras |
#2825.10.2014 08:56Ajattelen itse, ettei ilman sanomaa Jeesuksen valmistamasta anteeksiannosta ja Jumalan armosta voi ihminen vapautua eikä muuttua sisäisesti. Moni uskon lahjan saanut on omasta halustaan tunnustanut ja korjannut vanhoja vääryyksiään. Suomen kansa voi huonosti, ja Jumalan sanan osuus kaventuu joka sektorilla johtaen asiat huonompaan suuntaan. Hengellinen vankilatyö tuottaa yhteiskunnalle enemmän kuin maksaa, ja jokainen sielu joka pelastuu on korvaamaton asia. |
Lauri |
#29 Säästöt27.10.2014 06:50Näyttää siltä, että kansan keskuudessa on säästämieltä. Erikoista vain on se, että mielellään säästetään siitä mikä ei koske itseä ja usein niin, että säästetään niiltä, joilla ei ole joukkovoimaa tuoda vaatimuksiaan esille. Vangiksi joutuneisiin kannattaisi satsata nyt, kun vielä on mahdollisuus. Kaikkea! Jumalan sanaa ja ammattimaista kuntoutusta ruumiin, sielun ja hengen puolesta. Kun vankiloita suljetaan, niin keskuudessamme liikkuu entistä enemmän pantavankeja. Kuitenkin monessa asiassa vaaditaan kovempia rangaistuksia ja samalla säästetään mahdollisuudet pois ottaa uusia vastaan. Meidän tulee muistaa myös vartijakunnan työtä, jotka tekevät vaikeaa ja haasteellista työtä, heille pitää antaa mahdollisuus tehdä työtään niin, että he kestävät sen paineet. |
Patrick Dickson Vieras |
#3030.10.2014 20:28Jos vankilapastoreiden virkoja lakkautetaan, seuraa anarkia, kaaos, jatkuvaa rikollisuutta. Kun vankiloissa pastorit ja muut hengellistätyötekevät henkilöt ei anna rauhallisesti tehdä arvokasta työtä vankiloissamme, odotamme lisää laittomuutta. Pyhän Jumalan Sanan julistamisen taattaa sen, että kunnioitus ihmiselämään säilyy. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
30.10.2014 20:29- Poiston ajankohta: 30.10.2014
- Poistamisen syy:
Vieras |
#3217.11.2014 17:50On todella tärkeää säilyttää vankilapappien virat! |
Jeesuksen oma |
#33 Jumalan Sana18.11.2014 05:12Jumalan Sana kehoittaa käykää vankien luona. Siis ihan oikeissa muureilla varustetuissa vankiloissa. Ja kehoitus on toki viedä Sanan ja Jeesuksen vapauttavaa sanomaa ja voimaa jokaiseen "vankilaan" ulkoisiin ja sisäisiin. Miten tärkeää työtä he tekevätkään jotka vangeille "vapautusta" julistavat, aivan kuin jos olisit sairas, niin vankikin, ulkoisista rajoituksistaan huolimatta voi olla sisäisesti vapaa, täysin vapaa, ristin työn tähden jo nyt tässä ajassa, ja täydellisen vapauden ja anteeksiantamuksen ilossa sitten kerran taivaassa. |
siunauksin |
#34 Sanan mukaan18.11.2014 05:19 |
Vieras |
#3518.11.2014 22:59Seurakuntien kuuluu kustantaa hihhulointi. Ei valtion. Jos kirkolla ei ole rahaa (vitsi vitsi) niin sitten ei ole pastoreitakaan. |
Lauri |
#36 Re:19.11.2014 07:55Ensiksi pitäisi tietää mikä on rangaistuksen sisältö. Rikoksen seuraamus vankeustapauksessa on vapauden rajoittaminen. Ensin kokonaan ja sitten lieventäen valmistautumisena vapauteen. Rangaistukseen ei kuulu esimerkiksi uskonharjoituksen estäminen. Jokaisella on oikeus harjoittaa tai olla harjoittamatta uskoa vankeusaikana. Kun valtio huolehtii kaikesta muusta eikä rangaistukseen liity uskonharjoituksesta paastoaminen, niin valtion on mahdollistettava esimerkiksi sanankuulo. Pastorit ovat turvallisuuskysymykseen vastaus ja vartijatkin jaksavat paremmin, kun papin hyväksymät tutut ihmiset käyvät siellä sanaa jakamassa. |
Vieras |
#3721.11.2014 16:57Kuinka tärkeää työtä tämä onkaan. Kun ihmistä rangaistaan tehtyään väärin, täytyy hänelle avata myös mahdollisuus mitä olisi voinut tehdä ja mitä vastaisuudessa hänen pitäisi tehdä. Tämän työn on ehdottomasti jatkuttava. |
Lauri |
#38 Re:22.11.2014 08:56Eikö olisi kaikkien etu, jos rikokseen syyllistynyt löytäisi uuden suunnan elämälleen eikä palaisi yhteiskuntaan muuttumattomana jatkamaan keskeytynyttä uraansa. Toki monille ensimmäinen tuomio on muutoksen aiheuttaja ihan sinällään. Eivät kaikki läheskään palaa uudelleen. |
Vieras |
#3901.12.2014 18:07Herra, siunaa vankilalähetttejä ja -pappeja! KIITOS JEESUS! |
Vieras |
#4001.12.2014 20:38Tärkeä. Monilla on hätä. Monia käytetty lapsenahyväksi ym. Sanoma Jeesuksesta tuo toivon |
Vieras |
#4101.12.2014 21:37Vankilapastorin työ tärkeä, hän usein ainut ihminen jolle vangit avautuvat kertovat murheitaan. Usein suhde vakilpastorin ja vangin välillä merkitsee pitkäkestoista sielunhoitosuhdetta. Vankilapastorin työ arvokasta eikä sitä saa mitata rahassa supistamlla tätä palvelua suomen vankiloissa! |
Vieras |
#4202.12.2014 15:09Jos vankiloden hengellinen työ ulkoistetaan, siis vankila papit ja vankila Diakonit poistetaan vankiloista, silloin loppuu vankiloissa kaikki Hengellinen vankilatyö, koska vankilan sisällä ei ole henkilöä joka järjestäisi ulkopuolisten vierailut. Puhun 24 vuoden kokemuksella vankila työssä |
Vieras |
#4303.12.2014 05:35Tottakai vangeillakin on oikeus saada sielunhoitoa ja varmaan he vapauduttuaan voivat ja saavat paremmat eväät elämään vankilan ulkopuolella. |
Vieras |
#4403.12.2014 09:40Ei vankilapastoriksikaan kukaan lähde kevyesti, vaan joka todella sydämestään haluaan auttaa sinne tuomittuja ja heidän perheitään. Kuinka monesta meistä siihen olisi. |
Pysytään totuudessa |
#45 Re: Re: Pastoreiden merkitys on hyötyyn nähden kovin vähäistä.07.12.2014 21:31#13: viljo syvämeri - Re: Pastoreiden merkitys on hyötyyn nähden kovin vähäistä. Ei pidä paikkaansa. Vankilapastorien samaten kuin vapaaehtoisten Raamatun totuutta totuutta ja evankeliumin ilosanomaa välittävien työntekijöiden merkitys vangeille on SUURIARVOISTA. Tiedämmehän useita kymmeniä elossa olevia entisiä rikollisiia, jotka ovat näiden upeiden ihmisten työn kautta tehneet parannuksen, hankkineet itselleen koulutuksen, perustaneet perheen, ovat vakituisessa työssä ja elävät kaikin puolin kunnollista elämää seurakunnan yhteydessä - ja tekevät lisäksi arvokasta vapaaehtoista auttamistyötä yhteistyössä vankilapastorin kanssa. |
Vieras |
#4606.05.2015 16:28Herra kehotti viemään evankeliumin kaikkialle maailmaan ja tekemään kaikki kansat Hänen opetuslapsikseen. Hän ei rajannut antamaansa käskyä vankiloiden muurien ulkopuolisiin. Vankilapastoreilla on "sisäpiirin" mahdollisuus julistaa ilosanoma. Vankilalähetystyössä olen itse kokenut huutavan tarpeen hoitaa vankien hengellisiä tarpeita. Joskus pelkkä läsnäolo/kuunteleminen on vangille tuulahdus vapautta. Vapauteenhan Kristus meidät vapautti. Myös lainsäädäntömme tukee uskonnon harjoittamista ja pastoreiden työ on puhdasta kultaa. Olemme pelastetut Armosta, emme tekojemme kautta. Pastorit välittävät tuota armoa. |
Vieras |
#4705.12.2015 17:05Tärkeä asia |
Vieras |
#4805.12.2015 17:41Mikä vaan, mikä edesauttaisi vankilassa olevien paluuta arkeen on hyvä asia. |
Vieras |
#4905.12.2015 21:06Koska evankeliumi pitää jakaa kaikkialle. Vankilassa se hengellinen lähin voi olla ainoastaan vankila pappi. |
Vieras |
#5005.12.2015 22:01Jeesus elää ja vankien on saatava kuulla Hänen muuttavasta voimasta ja toivosta |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Valiosauna osaksi Rovaniemeä
1492 Luotu: 08.09.2025
Ei tuulivoimaloita Seitsemisen kansallispuiston rajalle
842 Luotu: 07.09.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
1209 Luotu: 19.04.2025
Ei ampumaratahanketta Kokkolan Hanhinevalle
582 Luotu: 11.09.2025
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
51406 Luotu: 02.06.2025
Onni-palveluliikenne on säilytettävä Yli-Ii - Kiiminki välillä
502 Luotu: 20.08.2025
Kymintehtaan koulun Pilkan toimipisteen säilyttäminen
419 Luotu: 11.09.2025
Säilytetään Puistolan ja Tapulikaupungin kirjastot
289 Luotu: 07.09.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
21244 Luotu: 20.03.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
994 Luotu: 12.06.2025
Haminalaisten lasten keskittäminen yhä suurempiin yksiköihin on loputtava!
232 Luotu: 07.09.2025
Ei tuulivoimaa Keuruun Lehmikorpeen
187 Luotu: 28.08.2025
Viialan koulun säilyttäminen!
180 Luotu: 11.09.2025
Vetoomus Veho Salon toimipisteen säästämiseksi
171 Luotu: 29.08.2025
Kustavin Keskustametsän säilyttäminen
169 Luotu: 12.09.2025
Sopeutumisraha lakkautettava kansanedustajilta
198 Luotu: 22.07.2025
STOP hanhien kokemalle väkivallalle!
246 Luotu: 09.08.2025
Loppu rasismille, yhdessä vahvempia!
796 Luotu: 17.03.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
11143 Luotu: 09.06.2025
Adressi Hason vastikekorotuksia vastaan
1120 Luotu: 25.07.2025