Taidepoliittisen asiantuntijaryhmän hallitusohjelmatavoitteet
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Taidepoliittisen asiantuntijaryhmän hallitusohjelmatavoitteet.
Toivotaan toivotaan |
#76 Hyviä tavoitteita, mutta...21.04.2015 07:21...tuskinpa toteutuvat seuraavalla hallituskaudella, luultavammin mennään päinvastaiseen suuntaan. Kulttuuriväen olisi nyt löydettävä muitakin keinoja vaikuttaa kuin vain roikkua hyvinvointivaltiollisissa toimenpiteissä. Peiliinkin kannattaisi katsella, kun mietitään miksi kulttuuri on niin täysin jäänyt jalkoihin vaaliteemoissa ja äänestystuloksissa. |
Vieras |
#7721.04.2015 07:59Kulttuuri on tärkeää hyvinvoinnille ja sivistykselle. Lisäksi se työllistää. |
metallica |
#78 Hajanainen kenttä enemmän hajalleen21.04.2015 08:51"Kulttuurin ja taiteen merkittävyys ja arvostus yhteiskunnassa ei saa kärsiä siitä, että ala on pirstaloitunut ja hajanainen. Painetta yhdistyä yhteisen sanoman taakse on tullut sekä kulttuurin kentältä että poliitikoilta ja virkamiehiltä. Joukko keskeisten kulttuurijärjestöjen edustajia ja taiteilijoita vietti 26.2. puoli päivää pohtimassa" Ja tämän kirjoittaneet henkilöt jättivät keskustelusta ulos populaarimusiikin ja muun kevyemmän taiteen tekijät? Allekirjoituksiakin näyttää tulevan sen verran mitä korkeakulttuuria arvostetaan. |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
21.04.2015 12:04- Poiston ajankohta: 21.04.2015
- Poistamisen syy:
Vieras |
#8021.04.2015 13:30Taiteentekijät ovat ehdottoman tärkeitä yhteiskunnassa ja ansaitsevat adressin mukaisia parannuksia. Vauvasta vaariin tarvitsemme heidän panostaan elämässämme. |
Vieras |
#81 Re: Hyviä tavoitteita, mutta...21.04.2015 13:30#76: Toivotaan toivotaan - Hyviä tavoitteita, mutta... Mikset jatka omalla nimelläsi kirjoittamista? Et ole nyt johdonmukainen tässä kirjoitustouhussa. Hyi! |
Vieras |
#8221.04.2015 13:31koska se koskee nimenomaan sekä omien että läheisten työtovereitteni elinehtojen vakauttamista, sekä yleistä henkistä hyvinvointia ja kommunikaatiokykyä. |
oikeisto nostalgisoi jälleen |
#83 Re: vasemmiston nepotismia21.04.2015 14:24Olen itse vasemmistolainen taiteilija mutta apurahoja ei ole pahemmin napsahdellut. Sama tilanne on monella muulla kollegalla. Apurahoja on jaossa hyvin vähän ja rahat tosin usein jakaantuvat samoille henkilöille vuodesta toiseen. Yksi syy lienee siinä että monilla taiteilijoilla rahan tarve on yhtäläinen. Rahat jakautuvat usein henkilöille, joita apuraharaatilaiset tuntevat -edes nimellisesti. Ja epäilemättä kavereitakin suositaan. Sivuhuomautuksena sanoisin että vaikka sen apurahan sattuisi saamaan, ei se vielä mahdollista leveää taiteilijaelämää. Esim. tavanomainen 500-2000 €:n summa humpsahtaa kuvataiteilijalta jo pelkästään gallerian vuokriin tai materiaali- tai työhuonekustannuksiin.
Taide ei ole pelkkää elitismiä, huvia ja humpuukia. Ei rahatalouden väline, jollaisena sitä oikeiston puheissa lähes yksistään käsitellään. Keskustelu taiteen sisällöstä ja tarkoituksesta jää aina ohueksi pienen taiteilijaryhmän asettuessa puolustuskannalle. Kannatan perustulon kaltaista mallia joka antaisi taiteilijoille rauhan keskittyä olennaiseen, eli omaan työhönsä. Taiteen vaikutus/ merkitys on usein välillistä ja kauaskantoista ja nopeiden voittojen ja yksinkertaisen tyydytyksen tavoittelijoille tämän totuuden ymmärtäminen tuntuu olevan hyvin vaikeaa.
|
Vieras |
#8421.04.2015 19:52Uuden hallituksen tulee huomioida kulttuurityöntekijöiden asema ja sen parantaminen. |
Vieras |
#85 Re: Re: vasemmiston nepotismia21.04.2015 20:15#83: oikeisto nostalgisoi jälleen - Re: vasemmiston nepotismia :) :) :) ;) Noin sitä pitää.....ainakin yrittää. |
Markku Laitinen kantasi on tullut selväksi. |
#86 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Täyttä roskaa koko adressi!22.04.2015 06:44 |
Vieras |
#8722.04.2015 06:45Markku Laitinen kantasi on tullut selväksi. ystävällisin terveisin Elisa Piispanen |
Vieras |
#8822.04.2015 10:09Olen kuvataiteilija. Kyllä nyt olisi aika havaita, että kuvataiteilijalla on oma ammatti siinä, missä opettajalla, leipurilla, näyttelijällä, toimittajalla, toimitusjohtajalla et cet. Kuvataiteilijan tulee saada toimeentulo ja sosiaaliturva siitä työstä, mitä varten hän on olemassa, mitä varten hän on kouluttautunut. |
Vieras |
#8922.04.2015 10:17Kaikkien alojen taiteilijoiden toimeentulo ja eläketurva on Suomessa riittämätöntä. Asialle on voitava tehdä jotain, tästä on puhuttu jo pitkään. |
Vieras |
#9022.04.2015 10:26Kuvanveistäjänä ja aikuiskouluttajana koen asian erittäin tärkeänä. |
Vieras |
#9122.04.2015 10:42Tärkeitä asioita erityisesti taiteilijoiden toimeentulon ja työn arvostuksen kannalta |
Tolkku |
#92 Ars longa, vita brevis22.04.2015 10:50Markku Laitinen kiitos rohkeudestasi! Ihmisillä on vaikeuksia ajatella asioita oman etupiirinsä ulkopuolelta. Taide ja kulttuuri ovat yhteiskunnallisesti tärkeitä, mutta vaikka itsekin olen Taideteollisesta korkeakoulusta valmistunut taiteilija en näe niitä sen koskemattomampana osana yhteiskuntaa, kuin mitään muutakaan. Se miksi nyt älähdetään johtuu tietysti vasemmiston romahduksesta vaaleissa. Vaikka suuri osa kulttuuriväestä on vasemmistolaista tulevat taiteen- ja kulttuurin kuluttajista suurin osa oikealta. Nykyisessä verovaroin ylläpidetyssä mallissa maksetan yhtä taiteilijaa kohden noin sadalle byrokraatille, jotka valitsevat tuettavat taiteilijat ja projektit sen sijaan, että taiteenkuluttajat itse äänestäisivät jaloillaan. En usko, että tämä tapa tekee taiteesta korkealaatuisempaa. |
Tolkku |
#93 Re: Re: vasemmiston nepotismia22.04.2015 10:54#83: oikeisto nostalgisoi jälleen - Re: vasemmiston nepotismia Järkevä kirjoitus! |
Vieras |
#9422.04.2015 12:40Ilman kulttuuria ja taidetta elämä on köyhää. Mistä muualta sitä saa ajatuksia ja tuntea toisten ihmisten elämää? Kysyn vaan. |
Vieras |
#9522.04.2015 13:57Taide on kiinteä osa ihmisen lajityypillistä käyttäytymistä. |
median lukutaito peruskouluun |
#96 Re: Re: Adressin laatijoille ja allekirjoittajille tiedoksi!22.04.2015 14:51#31: Markun ystävä - Re: Adressin laatijoille ja allekirjoittajille tiedoksi! Klassinen markku-harhautus; kirjoittaa usealla nimellä itseään tukien |
Vieras |
#9722.04.2015 17:09Jollei ministeri ole päätoiminen, tuleeko työstä mitään |
Vieras |
#9823.04.2015 05:52Koska taide on ihmisen henkisen tasapainon ylläpitämiseksi yhtä tärkeä asia kuin syöminen. |
pelkuri |
#99 Re: Re: Re: Re: Re: Täyttä roskaa koko adressi!23.04.2015 06:23#11: Markku Laitinen - Re: Re: Re: Re: Täyttä roskaa koko adressi! Olen kanssasi 95% samaa mieltä. Allekirjoitin kuitenkin adressin, koska jos taiteella on oma ministeri, se lisää taiteen asemaa yhteiskunnassa. Mutta olen täysin samaa mieltä, että kunnon suursiivouksen taidekenttämme tarvitsee. Itse en ole koskaan hakenut apurahoja ja olenkin aina kaulaa myöten liemessä raha-asioiden kanssa. Ymmärrän markkinoinnin tärkeyden, mutta introverttinä se on itselleni vaikeaa. Olen naiivi ja uskon, että hyvät työt kyllä löytyvät tavalla tai toisella markkinoille. Valitettavasti maamme on niin pieni, että tänne on mahdollista pesiytyä kultapossukerho, jota ympäröi rikkoutumaton lasikupu, joka pitäisi räjäyttää. Uskon, että juuri tämä samainen kultapossukerho on suurin vastus Guggenheim-museonkin tiellä. Mitä siinä pelätään vai kadehditaanko vain, jos joku muukin pääsee osingoille. Ilman Guggenheimia ei olisi ikinä syntynyt tätä uutta Helsinki-liikettä, mikä sen nimi nyt olikaan. Tulee mieleen, että ajatuksena on, "jos en itse yllä mestariksi, ei muidenkaan pidä yltää". |
Vieras |
#100 Re: Re: Re: Re: Re: Re: Täyttä roskaa koko adressi!23.04.2015 08:41#99: pelkuri - Re: Re: Re: Re: Re: Täyttä roskaa koko adressi! Toi on jo törkeetä 'pelailua' Markku! Lähdit alunperin nimenomaan ylpeänä kirjoittelemaan omalla nimelläsi. Yritätkö muka harhauttaa ihmiset luulemaan että muutkin ovat kanssasi samaa mieltä? Onko kiusallista kun kukaan ei sua komppaa? |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Haljastennokkaa ei saa myydä
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1434 Luotu: 01.05.2025
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3522 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
398 Luotu: 04.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
430 Luotu: 19.04.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
371 Luotu: 17.02.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20453 Luotu: 20.03.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
131 Luotu: 29.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1751 Luotu: 22.03.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1515 Luotu: 10.12.2024
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1868 Luotu: 09.05.2022
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
70 Luotu: 07.05.2025
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
556 Luotu: 01.04.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68605 Luotu: 15.02.2024
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11339 Luotu: 03.02.2025
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
684 Luotu: 13.03.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2507 Luotu: 15.07.2023
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
595 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
22 Luotu: 08.05.2025
Julkisen liikenteen hintoja täytyy laskea!
19 Luotu: 08.05.2025