Kirjastojen puolesta

Ota yhteyttä adressin tekijään

Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Kirjastojen puolesta.


Vieras

#51

17.06.2015 13:55

Kirjastot ovat tärkeita kansan hyvinvoinnille ja sivistykselle.

Vieras

#52

17.06.2015 15:21

Kukapa ei opiskeluaikanaan esimerkiksi käyttäisi kunnallisten kirjastojen palveluja kun oppilaitosten kirjastoista loppuvat tenttikirjat. Monelle työttömälle ja eläkeläiselle kirjasto kuuluu virkistyksenä päivärutiinissa. Kirjaston hyödyt ovat aivan uskomattomat kaikille ikäryhmille!

Vieras

#53

17.06.2015 15:30

Kirjasto, julkinen laitos - - - henkilökohtainen kultakaivos !

Vieras

#54

17.06.2015 16:15

Kirjasto on sivistyksen tärkeä tekijä ja kirjallisuuden vahva tuki.
Laurrr

#55 Kirjastot ovat tärkeitä monella tapaa

17.06.2015 16:30

Ilman kirjastoa en opiskelisi, en koskaan olisi ollut niin hyvä koulussa kuin olin. Lisäksi kirjasto ja lukeminen ovat olleet ainoa harrastukseni, joka on seurannut minua vuodesta toiseen ja en ole kyllästynyt. Olen perheestä, jossa molemmat vanhemmat ovat olleet työttömiä niin kauan kuin muistan. Kirjasto oli harrastus, joka ei maksanut ja minun ei tarvinnut pyytää omantunnon tuskaisena rahaa vanhemmiltani. Kirjasto on minulle paikka, missä voin olla oma itseni ja se on auki kaikille tasapuolisesti. Lisäksi toivoisin sen olevan tuleva työpaikkani, sillä kirjasto on intohimoni ja edustaa monia minulle tärkeitä arvoja.

Sitten pari yleistä hyötyä. Kirjastot tukevat myös koululaitosta esimerkiksi lukudiblomityössä ja joissakin kirjastoissa kotipalvelun kautta ne ovat tärkeitä myös ihmisille, jotka eivät pääse kotoaan lähtemään. Lukuisat köyhät opiskelijat hakevat tenttikirjansa kirjastosta. Lisäksi sen hyöty lukuharrastukselle: kirjat ovat kalliita ostaa! Suuria määriä lukeville kirjaston puuttuminen olisi lähes katastrofaalista. Kirjastossa voi törmätä myös uusiin asioihin ja oppia uutta. Ja ellei muuta, lukuisat ihmiset tulevat esimerkiksi maksamaan laskunsa kirjastoon. Kirjasto tarjoaa myös ihmiskontaktin ja paikan, joka on auki, ilmainen ja saa katon päällensä.


Vieras

#56

17.06.2015 18:31

Kirjasto on tärkeä osa kunnallisia ilmaispalveluja! Sen alas ajaminen on rikollista välinpitämättömyyttä.

Vieras

#57

17.06.2015 18:33

Kirjasto on tärkeä paikka nykyajan kiireiselle ihmiselle niin pienelle kuin suurelle. Oikea kirja kädessä on monta kertaa suurempi ilo kuin joku tabletti!
Kissanen

#58 Re:

17.06.2015 18:35

 

 Kirjasto on tärkeä paikka nykyajan kiireiselle ihmiselle niin pienelle kuin suurelle. Oikea kirja kädessä on monta kertaa suurempi ilo kuin joku tabletti! 


Vieras

#59

17.06.2015 19:08

Kirjasto on ollut minulle tärkeä siitä asti kun opin lukemaan.

Vieras

#60

17.06.2015 19:10

Kirjastopalveluiden saatavuuden takaaminen kaikille kansalaisille veloituksetta on érittäin tärkeää sekä tasa-arvoisuuden että oppimisen edellytysten luomisessa, virkistyskäytöstä puhumattakaan. Jos kirjastopalveluista lähdetään aiotulla tavalla karsimaan, lisää se kansalaisten eriarvoisuutta monin eri tavoin. Sen sijaan pitää keskustella siitä, miten kirjastojen potentiaali saadaan parhaiten käyttöön ja ihmisten saataville.

Vieras

#61

17.06.2015 19:45

Kirjasto on ollut tärkeä elämässäni jo pienestä pitäen - kunnes siitä tuli elämäntyöni. Työssäni sain olla opastamassa lapsia ja nuoria kirjaston käytössä.

Vieras

#62

17.06.2015 20:38

Olen seitsemän vuotiaasta asti käynyt säännöllisesti kirjastossa kirjoja lainaamassa, ja kävisin mielelläni elämäni loppuun asti! Olen kuin sairas, ellei ole jokin kirja menossa aina!

Vieras

#63

17.06.2015 21:26

Kirjastot kuuluvat kaikille kaikkialla!!

Vieras

#64

18.06.2015 04:45

Joskus kuntapäätöksentekijät voivat tehdä tyhmiäkin päätöksiä ja tästä ei pidä antaa siihen mahdollisuutta

Vieras

#65

18.06.2015 04:59

Rakastan kirjastoja, niiden tunnelmaa, toiminta-ajatusta, palvelua ja sitä hyötyä, mitä niistä jatkuvasti saamme. Mahdollisimman hyvä sosiaalinen tasa-arvo on ainut rauhallisen ja sivistyneen yhteiskunnan tae pitkällä tähtäyksellä. Kirjastolaitos on yksi keskeinen tekijä sosiaalisen ja sivistyksellisen tasa-arvon taustalla. Aina kun menen kirjastoon, se on täynnä ihmisiä! Käyttöaste on siis korkea. On helppo unohtaa, että kaikilla ei ole varaa edes tietokoneeseen ja liittymämaksuihin. Kirjaston tietokoneet ovatkin kovin varattuja, moni tekee siellä myös työnhakuasiakirjansa ja hakemuksensa. Läheskään kaikki tieto ei myöskään vielä ole netissä. Kokonaisuudet kuten elämäkerrat, tieteelliset ym teoriat, filosofiat ja vaikkapa runot vaativat aikaa ja paneutumista. Niitä ei voi pelkästään tietokoneelta lukea. Kirjan voi ottaa mukaan minne vaan, voi vaihtaa lukuasentoa, pohtia rauhassa ja lukea uudelleen... Eivätkö nämä perusasiat ole kaikilla tiedossa? Sivistyneelle ihmiselle nämä eivät ole uutisia. Miksi muunlaiset ihmiset saisivat päättää asioistamme?

Vieras

#66

18.06.2015 10:49

Olen vankkumaton kirjastopalvelun kannattaja. Sivistysvaltion merkki, demokratian tae. Kuka tahansa pääsee osalliseksi kulttuuriin kirjastojen avulla. Syrjäytymisen ehkäisyä, elämän mielekkyyden lisääjiä, kohtauspaikkoja ja vaikka mitä! Kirjastoja pitää edelleen kehittää, kuitenkaan unohtamatta, että ne ovat kirjastoja.

Vieras

#67

18.06.2015 15:47

Kirjasto on tärkeä "kansansivistyslaitos" kaiken ikäisille kansalaisille.

Vieras

#68

18.06.2015 16:53

Sivistyksen keidas myös lestadiolaisille ja persuille!

Vieras

#69

18.06.2015 17:24

Kirjasto on jo lapsesta asti ollut tärkeä paikka minulle. Se on siyä edelleen. Useamman kerran kuukaudessa tulee kirjastossa käytyä. Oulussa kirjasto tilanne kiitettävä kaikin puolin, niitä on riittävästi ja aina löytyy joku kirjasto missä käydä melkeinpä kellon ajasta riippumatta.. Toivon todella että tämä pysyy ennallaan. Kirjastot kunniaan :)

Vieras

#70

18.06.2015 17:26

Kirjastot ovat sivistyksen selkäranka, ja pienenä kansakuntana ainoa kilpailuvalttimme on korkeasti koulutettu ja sivistynyt väestö.

Vieras

#71

18.06.2015 19:45

Olen huolestunut Kotkan kaupungin uhkauksesta sulkea aluekirjastoja. Tämä olisi väärin alueen asukkaita kohtaan,sillä kirjasto on ahkerassa käytössä. Alueella koulu ,päiväkoti ja paljon lapsiperheitä Lopetuksen jälkeen lähin kirjasto olisi bussimatkan päässä..Lapsista kasvaa uusia kulttuurin kuluttajia ja kirjastot antavat siihen oivan lähtökohdan. Alueella asuvat eläkeläisetkin käyttävät kirjastoa ahkerasti muiden väestöryhmien ohella. Lopetus olisi suuri erehdys .

Vieras

#72

18.06.2015 19:49

Allekirjoitin minäkin! ...entä sinä?

Vieras

#73

18.06.2015 22:17

Koska kirjastopalvelut ovat yksi maamme tukipilareita.

Vieras

#74

19.06.2015 04:43

Koska tarvitsen kirjastoa ja pidän tärkeänä sen säilyttämistä nykyisenä palvelumuotona.

Vieras

#75

19.06.2015 05:27

Koska asia on elintärkeä.Iso osa suomalaisista kitkuttaa jo toimeentulorajan tuntumassa - moni pysynee parempia aikoja odotellessaan jotenkuten järjissään paljolti kirjastojen tarjoaman hengenravinnon ansiosta.