Säilytetään Kangasniemen kyläkoulut
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Säilytetään Kangasniemen kyläkoulut.
Vieras |
#103.09.2015 19:02Oman lapsuuteni vuoksi Kangasniemellä on pysyvä suuri sija sydämessäni.Muistan vielä niin hyvin käyntimme siellä korkealla mäellä olleella pikku koululla,jota kävivät myös Hännilän kartanossa asuvat sukulaislapseni.Taistelkaa koulujenne puolesta,niiden arvoa eivät nykypäättäjät tunnu ymmärtävän. |
Vieras |
#203.09.2015 19:06Kylät pitää säilyä elävänä |
Vieras |
#303.09.2015 20:34Elinvoimaa kunnan kaikkiin osiin. |
Vieras |
#404.09.2015 04:52Elävää maaseutua on menestyksellä kehitetty 10 viime vuotta Kangasniemellä kylien ja kyläkoulujen alueilla. Tämäkin kesä on osoittanut tapahtumineen sen mahtavat tulokset mitä on saatu aikaan verrattuna 10 takaiseen. Henki ja yhteisöllisyys on kasvanut hienosti. Kaikki kylänkoulujen piirit ovat yhteisöllisyyden tae. Yhteistoiminta élinvoimaisten kylien kesken on kehittynyt samalla esimerkillisellä tavalla. Väki on ollut tyytyväistä. Tästä innostuneinä kylille on saatu muuttamaan miyös uusia asukkaita. Kaikki on näyttänyt tosi hyvältä. Usko elävään ja hyvinvoipaan maaseutuun oli Kangasniemellä palaamassa esimerkillisellä tavalla. Kyläkouluihin oltiin tyytyväisiä. Ne muodostavat Kangasniemen aktivoinnin keskukset, joiden ympärille kuvattu elämän kehitys tapahtuu. Tätä kaikkea tehdään pääosin vapaaehtoistyönä itsenäisen ja elinvoimaisen Nangasniemen hyväksi. Sitten tulee outo, palkattu Mikkelin kaupungin valtuutettu tänne muka kehittämään Kangasniemen sivistystointa ja päättää esittää, että kunnan kasvukeskukset kyläkoulut lopetetaan. Tämä ei ole kangasniemeläisten idea eikä aloite. Onko se Mikkelin idea ja tavoite, kun on saatu oma valtuutettu ratkaisevaan virkaan Kangasniemelle. Ajetaan hyvinvoivan Kangasniemen kehitys alas ja pakotetaan liittymään Mikkeliin. Aloitus kouluverkon alasajosta ja sitä myöten muista palveluista. Harmittaa myös se, että Kangnasniemelle on valittu ratkaiseviin virkoihin ulkopuolella asuvia henkilöitä, jotka manavat veronsa muualle ja pyöpäivän päätteeksi piut paut välittävät Kangasniemen asioista saati sitten, jos ovatkin kiinnostuneita ajamaan oman asuinpaikkansa etuja.l |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
04.09.2015 09:11- Poiston ajankohta: 04.09.2015
- Poistamisen syy:
Vieras |
#604.09.2015 09:43Tärkeä asia tämä kyläkoulujen säilyttäminen. Ne lisäävät myös kunnan elinvoimaa. |
Vieras |
#704.09.2015 10:55Kyläkoulut ovat erittäin tärkeitä! |
Vieras |
#804.09.2015 15:08En halua että kyläkoulut lakkautetaan. |
Vieras |
#904.09.2015 15:15Kyläkouluissa saa yksilöopetusta ja sillä oppii paremmin. ps. Hokka is the best! |
Vieras |
#1005.09.2015 05:36Kyläkoulujen olemassaolo tärkeää. Jos kaikki kylien lapset sijoitetaan kirkonkylään, kärsivät siitä myös kirkolla asuvat lapset. Kaikki osapuolet häviävät siinä ratkaisussa. |
Vieras |
#1106.09.2015 08:24Maaseudulta on hyvin vointi lähtenyt ja sieltä se löytyy tukevaisuudessakin. |
Vieras |
#1206.09.2015 12:56Olen itse aikanaan käynyt kouluni Kangasniemen kyläkoulussa ja tiedän että tuollainen pieni ja tiivis yhteisö on parasa paikka käydä koulunsa. |
Vieras |
#1307.09.2015 08:23sehän on itsestään selvää, koulukiusaamiset , matkat , nuorten väsyminen näkyy kaikessa kun tulivat noi isot koulut ja matkat.ehdottomasti kyläkoulut kunniaan ja käyttöön. |
Vieras |
#1410.09.2015 16:09Olen syntynyt Kangasniemellä ja käynyt ala-asteen Synsiöllä pienellä kyläkoululla. Kyläkoulut ovat kylien sieluja. Kyläkoulut antavat lapsille erinomaiset kasvuedellytykset ja auttavat opiskelujen alkutaipaleelle. |
Vieras |
#1510.09.2015 16:44Olen sitä mieltä, että koulun lakkauttamista ei voi perustella säästösyillä, säästöt ovat näennäisiä. On kokemusta jo 70-luvun koulunlakkauttamisesta, jolloin perheitä muutti pois kyliltä ja veromenetykset olivat suuremmat kuin säästöt. (Muuten olen sitä mieltä, että kunnan ja seurakunnan viranhaltijoiden tulisi olla kirjoilla työpaikkakunnassaan. Tällöin syntyisi läheisempi kosketus kotikuntaan ja sen asioihin.) Ja vielä. Lapsi pitäisi olla nykypäivän kovassa maailmassa aina etusijalla ja tehdä ratkaisut siltä pohjalta. Pienessä koulussa ei ole koskaan ongelmaa, etteivätkö lapset liikkuisi tarpeeksi jo välituntien aikana, ei tarvita lisätunteja, siinäkin tulee säästöä. |
Vieras |
#1610.09.2015 17:52Olen itse käynyt Kangasniemellä Äkryn koululla alakoulun. Ja haluan kannattaa päätöstä pitää kyläkoulut! |
Vieras |
#1715.09.2015 16:29Kyläkoulujen lakkauttamisen myötä häviäisi väistämättä ja valitettavasti myös muutakin infrastruktuuria sivistyksen lisäksi! |
Vieras |
#1823.09.2015 20:52Jos kylät hävitetään tällä taktiikalla..ei kauas katsella.. |
Vieras |
#1904.10.2015 18:33Kylä kouluja karsitaan epäloogisesti myös meidän kunnassa. |
Vieras |
#2001.02.2016 12:30Kaikki pienet kyläkoulut pitäisi säilyttää, koska ne ovat parhaita opinahjoja pienille koululaisille. |
Vieras |
#2104.02.2016 10:261. Liian paljon kyläkouluja on lakkautusuhan alla. 2. Hallituksen koulutusleikkaukset |
Vieras |
#2208.02.2016 17:42Itsekin kyläkoulussa 4 vuotta käynyt. Sieltä mukava muistot matkassa pysyneet :) |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
25.02.2016 01:30- Poiston ajankohta: 25.02.2016
- Poistamisen syy:
Vieras |
#2425.02.2016 10:27Kyläkoulut ovat parhaita ja siksi niitä ei saa hävittää. |
Vieras |
#2526.02.2016 02:04Elämän tärkeimmät vuodet-on niinkuin laittaisi rahaa pankkiin |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45514 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1732 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
728 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
246 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
203 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
168 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20865 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
154 Luotu: 30.06.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
112 Luotu: 03.07.2025