ISRAEL ELÄKÖÖN - ISRAEL MUST LIVE!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#611: dorrit - Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Mutta anna heidän olla kadonneita juutalaisia. David Ben Gurion sanoi jo aikanaan, että "Anyone meshugge enough to call himself a Jew, IS a Jew." Tarkoittaa, että jos joku on tarpeeksi hullu, järjetön kutsuakseen itseään juutalaiseksi, hän ON juutalainen. Kun on jonossa tuhoamisleirin kaasutusuuniin, ja väittää olevansa juutalainen, silloin on todella ansainnut kunnianimen juutalainen, oli sitä sitten tai ei. Ihmiset eivät välttämättä ymmärrä, mihin ovat samaistumassa.
Vastaus: Tietääkseni tuo sana meshugge/meshuga ei tarkoita järjetöntä, vaan ainoastaan hullua.
Tämä juutalaisuus ei muuten millään lailla ole naurun asia. Tiedän monia ihmisiä itseni lisäksi täällä Suomessa, joille Jumala on ihan suoraan sanonut, että olemme juutalaisia.
Aivan lapsena näin jatkuvasti samaa unta, jossa minä ja perheeni esitettiin juutalaisperheenä - aina uudestaan ja uudestaan. Ihmettelin myös kovasti Isäni suvun ainaista salamyhkäisyyttä, tapahtuneita nimien vaihdoksia ja heidän ulkonäköään, tummia mustasilmäisiä konkkaneniä - kaikki kuin suoraan Ben Jehudalta!
Vasta aikuisena sain isäni sukupuun käsiini ja kuinka ollakaan koko suku täynnä erikoisia ja aivan selvästi juutalaisnimiä - Suurin osa erilaisia Jaakobista väännettyjä sukunimiä.
Holokaustin nähneenä ensin isäni kielsi ensin kaiken, mutta totuuden edessä myönsi - Olen siis puolijuutalainen. Äitini suku on niinikään vähintään yhtä hämärän peitossa ja nimiä on sielläkin kovasti vaihdeltu, alkuperäiset kovin erikoisia.
Ja kuinkahan monia tuhansia vastaavia tapauksia meitä täällä Suomessa onkaan???
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#627: Yisrael 4ever - Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
"Tämä juutalaisuus ei muuten millään lailla ole naurun asia."
Ben-Gurion oli äärimmäisen vakavissaan sen sanoessaan. Elettiin aikaa, jolloin keskitysleirit oli vasta vapautettu, ja Ben-Gurion NIMENOMAAN tarkoitti, että jos joku siinä viitekehyksessä on tarpeeksi hullu väittääkseen itseään juutalaiseksi, hän joko on sitä, tai olkoon sitä. Juutalaisuuden hinta on todella kova. Pekka Sartola on luennoillaan sanonut, että hän ymmärtää raamatun profetioiden mukaan tulevan vielä pahemman ajan juutalaisille kuin mitä oli holokausti. Vielä enemmän kuolleita. Minä en tunne profetioita, mutta Sartola on mies, joka on raamattunsa opiskellut. Hän tietänee, mistä puhuu.
Minä en tiedä, mitä meshugge tarkoittaa, katsoin thesauruksesta:
| Noun | 1. | meshuggeneh - (Yiddish) a crazy fool
Yiddish - a dialect of High German including some Hebrew and other words; spoken in Europe as a vernacular by many Jews; written in the Hebrew script
|
| Adj. | 1. | meshuggeneh - senseless; crazy
Yiddish - a dialect of High German including some Hebrew and other words; spoken in Europe as a vernacular by many Jews; written in the Hebrew script
impractical - not practical; not workable or not given to practical matters; "refloating the ship proved impractical because of the expense"; "he is intelligent but too impractical for commercial work"; "an impractical solution"
|
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#628: dorrit - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Johdattakoon Israelin Pyhä teille itse kullekin oikean ajoituksen, milloin palata isienne maahan! Ja johdattakoon teille myös kodin, työtä. seurakunnan ja kaiken tarpeellisen! On varmasti jännittävää, kun tietää sydämessään, että jonain päivänä on lähdössä kotiin. menestystä myös heprean opinnoillesi - olen varma, että jo opiskelet alijaa ajatellen! :)
Vastaus: Kiitos, olin aivan häkeltynyt tästä kirjoituksestasi - se oli niin yllättävän lämminhenkinen! :)
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#629: Yisrael 4ever - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Jos Jumala on sinut kutsunut, ja Jumala on sinulle puhunut, niin se on ihan eri asia. Silloin on paras olla sekaantumaatta Jumalan asiaan. Vähän samoin kuin "Älkää koskeko minun voideltuihini".
Olen vain hieman varovainen tämän innostuksen laajuuden suhteen. Kun viimeksi luin uusimman jutun aiheesta, siinä väitettiin, että jopa 3/4 suomalaisista on juutalaisia jonkin tietyn geneettisen haplotyypin mukaan.
Miksi on syytä olla viisaasti varovainen?
Olen lukenut ja kuullut myös Israelin juutalaisten mielipiteitä asiasta. Pääsääntoisesti he nauravat sille, että Suomesta löytyisi mitään kokonaista kadonnutta sukukuntaa. Tätä mieltä ovat siis myös messiaaniset juutalaiset. Eräs messiaaninen pastori sanoi, ettei sinne tarvita mitään "sentimentaalisia siionisteja". Heillä on tarpeeksi ongelmia muutenkin.
Jos israelilaiset itsekin suhtautuvat noin, niin minä en halua ketään turhaan rohkaista haaveilemaan juutalaisuudesta ja alijasta. Mitkään sentimentaaliset haaveet eivät koskaan kuitenkaan toteutuisi. Israelille ja juutalaisille on luvattu aina vain vaikeampia aikoja (väärää rauhanaikaa lukuunottamatta).
Mutta jos JUmala on jollekulle henkilökohtaisesti puhunut, ja kutsunut lähtemään, niin sehän ei ole sentimentaalista haaveilua. Silloin on toteltava Jumalaa.
Ole siunattu, Israelin tytär, lähde rauhassa, tule rauhassa. :)
This comment has been removed by the person who wrote it.
Re: Re: Re: Mietteitä
#415: Sepi - Re: Re: Mietteitä
"Takertuisin aluksi tuohon väiteeseesi, että Israelin alueella asui itsenäistymisen aikaan pääasiassa arabeja, siis vuonna 1948. Tuolta ajalta on melko tarkkoja tietoja asukasmääristä mm. Jerusalemin osalta: Jerusalemissa asui vuonna 1931 51222 juutalaista, 19,894 muslimia ja 19335 kristittyä, siis Englantilaisten mandaattiaikana. Jo vuonna 1844 Jerusalemissa asui 7120 juutalaista 5000 muslimia ja 3390 kristittyä. Itsenäistymisvuonna 1948 jerusalemissa asui jo noin 100000 juutalaista,n. 40000 muslimia ja n.25000 kristittyä. Tämä tietous on yleisesti kaikkien saatavilla."
Palestiinan kristityt olivat tuohon aikaan, ja yhä edelleen arabeja.* Siis palestiinalaisia arabeja. Kun käyt siellä tutustumassa kirkkoihin, ne ovat pääasiassa palestiinalaiskristittyjen kirkkoja. Aikoinaan arabikristittyjen määrä oli satoja tuhansia, mutta nykyään ehkä muutama kymmenen tuhatta. Heidän asemansa ääri-islamin ja juutalaisten välillä on ollut äärimmäisen vaikea. Molemmat vihaavat heitä. Marttyyrius on arkipäivää, ja niinpä arabikristityt ovat sankoin joukoin muuttaneet pois maasta.
Kun tämän kulttuurisen aikalaisen faktan ottaa huomioon, niin yhtenlaskut täytyy korjata:
1844: 7120 juutalaista
5000 muslimia + 3390 kristittyä = 8390 arabia
1931: 51 222 juutalaista
19,894 muslimia + 19335 kristittyä = 39 229 arabia
1942 100 000 juutalaista
40 000 muslimia + 25 000 kristittyä= 65 000 arabia
Näin siis edelliset lukemat "korjauskertoimella".
Mitä taas tulee virallisiin, dokumentoituihin tilastolukuihin sinänsä, niin tässä Hannu Juusolan "Israelin historia"-kirjaa vuodelta 2005. Siis uusinta, korjattua historiatietoa.
-1800-alussa Palestiinassa oli 30 000 asukasta, joista 90% arabimuslimeja. Lisäksi oli arabikristittyjä, ja 7000-10 000 juutalaista.
-1880-l eka sionistinen muuttoliike. Palestiinan väkimäärä 450 000 asukasta, joista juutalaisia 13 000 -20 000.
-Marraskuussa 1947 Palestiinassa oli 1,3 miljoonaa arabia, ja 650 000 juutalaista.
Vaikuttaa siis siltä, että Palestiinassa asui todellakin enimmäkseen arabeja. Varmaankin myös aiemman kirjoittajan lukemat ovat oikeita, mutta hän nähtävästi otti huomioon vain Jerusalemin luvut. On oletettavaa, että juutalaiset pyrkivät hakeutumaan Jerusalemiin. Niinpä heidän lukuisuutensa juuri Jerusalemissa on ymmärrettävä. KOko Luvatun maan alueella enemmistö väestöstä kuitenkin oli arabeja tarkasteltuna ajanjaksona.
*Nykyään on tietysti lisäksi messiaanisia juutalaisia, mutta useimmat heistä mieltävät itsensä edelleen juutalaisiksi. Hankala arvata, mihin kategoriaan heidät luokitellaan. Lukumäärä 10-15 000.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#625: Muuta SINÄ kirjasi oikeaan osoitteeseen - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
voimia sinulle Dorrit, kun joudut näiden hullujen kanssa taistelemaan. Valitettavasti kaltaisesi ajattelevat krituty jäävät näiden hurmoshenkisten jalkoihin.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#629: Yisrael 4ever - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Eikö ollutkin lämminhenkinen? Oli! Myös minun mielestäni. Juuri sellaista tekstiä jota voi odottaa hyvältä ihmiseltä, ja varsinkin sellaiselta joka on ns uskova. Joka myös uskaltaa kirjoittaa edes 'pienestä' israelilaisia sotilaita koskevasta ongelmasta.
Aivan toista maata on se hänen solvaajansa, joka ei tätä hyväksynyt, eikä ole pätkääkään sisäistänyt oman pyhän kirjansa ja uskonoppinsa sanomaa, vaan käyttää raamattua etupäässä lyömäaseena! (Ja joka syytti meitä yhdeksi ja samaksi kirjoittajaksi! Eikä hänellä tietenkään ole vieläkään munaa myöntää erehdystään, munaton kun onkin. Nainen, saanen arvata. :-)
Dorritille sanoisin, että ehdin lukea hänen eilisen viestinsä, jonka hän valitettavasti on mennyt jo poistamaan. Ensiksi haluan sanoa, että en missään nimessä halunnut pahoittaa mieltäsi, vaikka niin näyttää tapahtuneen. Toiseksi pidin kirjoitustasi tahattomasti lausuttuna kohteliaisuuutena, kun ratkesit syyttämään minua 'aina oikeassa olevaksi'. :-)
Sitten seurasi muutama minun logiikkaani sopimaton päätelmä. Minun ei siitä syystä muka olisi soveliasta keskustella täällä lainkaan. Minun mielestäni voi (ellei suorastaan pidä) keskustella juuri siellä missä voi olla 'aina oikeassa'! Eli jos on aina (tai useimmiten) väärässä, olisi syytä harkita onko syytä keskustella yhtään missään! (Tämä solvaajallesi onkeen otettavaksi...)
Olisin kyllä mielummin halunnut kuulla mielipiteesi ja vastaväitteesi itse kirjoitukseeni, mutta tietysti 'aina oikeassa olevaksi' haukkuminen kertoo jotakin... Ainakin järkevien vasta-argumenttien puutteesta.
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#630: dorrit - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Niin, ymmärrän täysin kantasi; nyt tuntuu että miltei kaikki fundamentalisti - kristityt ja toisaalta jopa muslimit väittävät kivenkovaa olevansa juutalaisia - näitä porukoita on ympäri maailmaa.
Todellakin, kukapa ei haluaisi kuulua "Jumalan valittuun kansaan"
Sehän on hienoa nykyään olla juutalainen ainakin tietyissä piireissä - netissäkin on lukuisia listoja niistä julkisuuden henkilöistä, jotka ovat juutalaisia.
Ja tästä samaasta asiasta käydään myös jatkuva vääntö netissä ihan suorastaan naurettavuuteen asti, siitä että mitäs kadonneita ketkäkin ovat.
Britit tai jenkit ovat ilmoittaneet olevansa Jumalalle tuo niin rakas Efraim, samoin romanit sanovat itsestään samaa. Suomesta he sanovat, että ilman muuta Suomi on Isaskarin sukukuntaa. Siellä on lueteltu eri maita ja muka varmoja tietoja mitä kadonneita kukin kansakunta on.
Itse olen kokenut jatkuvasti erittäin voimakasta kutsua Israeliin ja olen lievittänyt Israel-ikävääni käymällä siellä ainakin kahdesti vuodessa, lähinnä loma-aikoina.
Raamatussa sanotaan kuitenkin, että Jumala tietää, ketkä nämä kadonneet ovat ja vie heidät kädestä pitäen itse Israeliin. Olen siis itsekin odottavalla kannalla. Jos ja kun Jumala vie minut Israeliin, niin silloin minä vasta menen. Kuljen hänen johdatuksessaan, en toimi omin päin, sillä olen huomannut, että siitä seuraa vaan sotkua.
Kaikki tietävät, että juutalaisilla on näinä aikoina totisesti tukalat oltavat, sillä antisemitismi on kasvanut suurissa määrin muslimien valheiden kautta (Gazan kurjuus, Mavi Marmara ym) ja Raamatun profetioiden mukaan lopun aikoina kaikki hyökkäävät lopulta Israelin kimppuun. Tätä asetelmaa ollaan näkemässä kiihtyvällä vauhdilla jo nyt eikä tuo atakki Israelin kimppuun ole varmaan kaukana.
Tiedämme kuitenkin profetioista, että Jumala tulee lopulta pelastamaan kansansa ja he ottavat vastaan Messiaansa Yeshuan, jonka olivat ensin hyljänneet.
Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#632: Mielenkiintoista vertailtavaa - Re: Re: Re: Mietteitä
Toki alueella oli joitakin kristittyjä arabiperheitä. Kuitenkin selvästi suurin ryhmä oli muualta maailmasta muuttaneita kristittyjä, kuten Yhdysvalloista, Englannista sekä muualta Euroopasta, myös joitakin perheitä Suomesta.
Rohkealla on suuri palkka
Jumalan sanan ja Hänen kansansa puolelle.
Hyvä, että tälläinen adressi on pantu alulle.
YK ei toteuttanut tehtäväänsä, YKn aika kantaa vastuunsa
painostuksen vuoksi YK jätti tehtävän hoitamatta. Juutalaiset joutuivat perustamaan Israelin ilman
YKn tukea. Ja kun Arabit aloittivat välittömästi tuhoamistoimet juutalaisvaltiota vastaan.
1960-luvulla Euroopan vasemmisto aloitti tuen antamisen terrorsteille ja lupasivat tukensa jos
palestiinalaiset luovat kommunistivaltio Israelin raunioille.
Ei sen enempää palestiinalaisilla, YKlla tai Euroopan vasemmistolla ole ollut aikomusta rauhanomaiseen ratkaisuun. Suurinta häpeää kantaa YK. YKn tehtävänä on edistää kansojen hyvinvointia ja suojella kansoja väkivallalta.
Totuus on toinen. Korruptio on tehnyt YKsta sivuunkatsojan, joka ongelmien tullessa pakenee
paikalta ja antaa kansanmurhien tapahtua. YK on valtioiden, erityisesti vasemmistolaisten diktaturioiden vallan ylläpitäjä; välittämättä näiden hallintojen kansalaisiinsa kohdistuvasta
väkivallasta.
Ruanda, Jugoslavian hajoamissota ovat hyviä esimerkkejä YKn moraalista kun tavalliset
kansalaiset ovat vihan ja väkivallan kohteena. Valtio ja sen hallinto on suojelun kohteena: ei ihmiset.
Israelin ja juutalaisten kohdalla YKn moraalittomuus tulee esiin vastenmielisellä tavalla.
YK on sallinut Gasan sotatoimien tutkinnassa julkaista täysin valheellisen raportin. Luodakseen
Israelista sotarikollisen.
Ja samaan aikaan YK vaikenee kaikista raketti- ja muista iskuista Israeliin.
Yksi huvittavin osoitus YKn kaksinaamaisuudesta on siirtokunnat. Ovat muka rauhan este.
Siis jos YK uskoo todella palestiinalaisten rauhantahtoon ja rehellisyyteen, niin miten siirtokunnat voi olla ongelma. Uudessa demokraattisessa Palestiinalaisvaltiossa juutalaiset saavat kaikki kansalaisoikeudet ja elävät ongelmitta palestiinalaisten rinnalla.
YKhan uskottelee, että vain Israelin haluttomuus rauhaan on ongelma.
Vai onko siirtokunnat YKlle muistutus totuudesta: jos YK synnyttää Palestiinalais valtion ilman rauhansopimusta, YK on vastuussa israelilasten turvallisuudesta ja ihmisoikeuksista.
Rauhaa ei synny niin kauan Hamas ei tunnusta Juutalaisvaltiota.
Kun rauhaa ei ole tiedossa, niin lopetetaan 2 valtion yritys. Luovutetaan Gasa ja Länsiranta Jordanille ja Egyptille. Arabit saa elää arabien valtiossa. Eli alkuperäinen Brittien YKlle antama manbaatti täyttyy. Ja vihan perusta päättyy: Juutalaisvaltion tuhoaminen ei enää oikeuta omaisuuteen ja ryöstösaaliiseen.
Kysehän on materialismista molemmat osapuolet haluavat omistaa kiistanalaiset alueet.Alue pitäs muuttaa demilitaariseksi ei kenenkään maaksi,johon olis passi ja viisumi vapaus kelletahansa. Aluetta vois virallisesti hallinnoida vaikka YK.Alueen nimi voisi olla vaikka land of religions.
#
Kirjoita kommentti...
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#634: SW - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
En minä mieltäni mitenkään pahoittanut, ei huolta, kuoma. Otin viestin pois, kun minusta se jäi irralliseksi illan muun ketjun suhteen. Ilta oli kyllä loistava, oli todella kiinnostavaa haastaa eilisiltana foorumilla piipahtaneitten kanssa.
En myöskään syyttänyt mistään. Koska huomasin, että tasaiseen tahtiin jätät vastaamatta vakaviin=uskoa koskeviin kysymyksiini, heitin leikinlaskupuolelle minäkin. Tällaisessa kommunikoinnissa on tietysti vaikea erottaa, milloin toinen on tosissaan, milloin taas vain testailee ja yrittää etsiä sitä "yhteistä maaperää", soveliasta kommunikointitapaa. Mutta eilinen viestini sisälsi muistaakseni lähinnä testausheittoja.
Siitä oli peräisin myös mainitsemasi "logiikkaasi sopimaton päätelmä". Jos viihdyt hyvin keskustelemassa riidanhaastajien kanssa, niin täytyihän minunkin yrittää ärsyttää. Ihan vain kokeilun vuoksi. Mutta täytyy myöntää, etten oikein kyllä jaksa sellaista kirjoitustyyliä. Sekin vaatii näköjään taitoa.
"Mielipiteet ja vastaväitteet itse kirjoitukseesi"...? Täytynee yrittää kaivaa esiin kirjoituksesi. Ehkä en ole ollut mitään mieltä? Ei nyt heti muistu mieleen - oletko yrittänyt taas ärsyttää jollain asialla meitä uskovia? ;)
.....
Minun nimeni on väestörekisterissä.
Ja voi sanoa että; 'straight or a hook, my book'. ;-)
Kukaan ihminen ei voi osoittaa oman nimensä olevan oikeassa kirjassa, siispä jätän kirjoista vouhottamisen oman valintansa erinomaisuuteen uskovien huoleksi.
Uskon nimittäin itse siihen, että viimeisellä tuomiolla pystyn vakuuttamaan toimineeni parhaan kykyni mukaan ja erehtyneeni vain tietämättömyyttäni/päättämättömyyttäni, kun jokainen uskovainen yritti houkutella minua eri suuntiin.
JOS erehdyin...
...........
Tätäkö kirjoitusta tarkoitit? Mihin asiaan siinä pitäisi kommentoida?
ma 29.08. klo 17.00 TV 7
+ la 27.8. klo 21.10 tv7
Näiden jälkeen katsottavissa tv7:n nettiarkistossa.
Israel puhuu - Mitä tapahtuu, jos YK tunnustaa Palestiinan valtioksi syyskuussa 2011?
Syyskuussa 2011 Israelin ja palestiinalaisten välinen iänikuinen konflikti saavuttaa jälleen kerran yhden huippukohdistaan. Palestiinalaiset väittävät menettäneensä toivonsa edistyä neuvotteluissa Israelin kanssa. Nyt he aikovat pyytää YK:n yleiskokousta tunnustamaan Palestiinan valtion.
Suuri kysymys kuuluu, mitä seuraavaksi tapahtuu, sillä tämä askel voi aiheuttaa suuria muutoksia alueella.
TV7:n hengellinen asiaohjelma maailman ytimestä, Israelista, jossa eletään monenlaisten ristipaineiden ja jännitteiden keskellä.
http://tv7.fi/vod/player.html;jsessionid=39E18E78A9AFBA9E28E90AA9F417D97F?id=17066
Re: Re: Re: Re: Re: Mietteitä
#636: Vieras - Re: Re: Re: Re: Mietteitä
"Toki alueella oli joitakin kristittyjä arabiperheitä. Kuitenkin selvästi suurin ryhmä oli muualta maailmasta muuttaneita kristittyjä, kuten Yhdysvalloista, Englannista sekä muualta Euroopasta, myös joitakin perheitä Suomesta."
According to the CIA world factbook, as of 2009, the following statistics are available on Palestinian Christians.
| Population group http://bits.wikimedia.org/skins-1.17/common/images/sort_none.gif... | Christian population http://bits.wikimedia.org/skins-1.17/common/images/sort_none.gif... | % Christian http://bits.wikimedia.org/skins-1.17/common/images/sort_none.gif... |
|---|---|---|
| West Bank* | 167,000 | 8 |
| Gaza Strip | 10,000 | 0.3 |
| Arabs in Israel | 123,000 | 9.1 |
| Non-Arabs in Israel** | 29,000 | 0.4 |
| Total (only Arabs) | 302,000 | 6.0 |
| Total (including non-Arabs) | 331,000 | 3.0 |
| * The value includes Samaritans and other unspecified minorities.
** Non-Arabs in Israel don't necessarily identify as Palestinian. |
Around 50% of Palestinian Christians belong to the Orthodox Church of Jerusalem, one of the 16 churches of Eastern Orthodoxy. This community has also been known as the Arab Orthodox Christians. There are also Maronites, Melkite-Eastern Catholics, Jacobites, Chaldeans, Roman Catholics (locally known as Latins), Syriac Catholics, Orthodox Copts, Catholic Copts, Armenian Orthodox, Armenian Catholic, Quakers {Friends Society}, Methodists, Presbyterians, Anglicans {Episcopal}, Lutherans, Evangelicals, Pentecostals, Nazarene, Assemblies of God, Baptists and other Protestants; in addition of small groups of Jehovah's Witnesses, Mormons and others.
"Toki alueella oli joitakin kristittyjä arabiperheitä. "
302 000 arabikristittyä vuonna 2009. Niillä "joillakin kristityillä arabiperheillä" on ollut tosi isot perheet!
USKOT KRISTUKSEEN HENKILÖKOHTAISESTI, NIIN NÄYTÄ SE MAAILMALLE ISRAELIN JUMALAN VALITUN KANSAN PUOLESTA !
RUKOLE JERUSALEMIN RAUHAN PUOLESTA NYT JA AINA : AMEN
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#627: Yisrael 4ever - Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Kiitos kirjoituksestasi. Minä en tietääkseni ole muuta kuin tavallinen, syntyperältäni maalla Huittisten Karhiniemellä syntynyt, paljasjalkainen maalainen, isäni puolelta sukunimeltä Hakanen. Tuskin suvussani on yhtään ns. juutalaista verta. Eipä tuo haittaa kun Pyhän Raamatun mukaan olen uskovana "hengellinen juutalainen", Israelin ystävä ja Herrani on juutalainen Jeshua.
Re:
Saisiko joltain karttakuvan Israelin maasta, niillä rajoilla jotka Jumala lupasi Abrahamille juutalaisten kotimaaksi. Teettäisin kuvasta rintamerkin, pinssin tms., kuvan t-paitaan..
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#648: ..ja vielä sionisti.. - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Kiitos kirjoituksestasi. Minä en tietääkseni ole muuta kuin tavallinen, syntyperältäni maalla Huittisten Karhiniemellä syntynyt, paljasjalkainen maalainen, isäni puolelta sukunimeltä Hakanen. Tuskin suvussani on yhtään ns. juutalaista verta. Eipä tuo haittaa kun Pyhän Raamatun mukaan olen uskovana "hengellinen juutalainen", Israelin ystävä ja Herrani on juutalainen Jeshua.
Vastaus:Eipä sitä koskaan tiedä, mikä sukunimenne on alunperin ollut - Suomalaiset ovat kovasti jostain syystä muutelleet nimiään aikojen saatossa...
Joka tapauksessa Raamattu sanoo, että se on oikea juutalainen, jonka sydän on ympärileikattu, eli hän on rukoillut Jeesusta, Jeshuaa sydämeensä asumaan. Hallelujaa!!! :)
Tässä on vielä tällainen luettelo, josta pitäisi suurin piirtein löytyä maailman kaikki juutalaisnimet, tämä on ulkomaalaisten juutalaisten pitämä sukunimiluettelo ja kuitenkin täältä löytyy yllättävän paljon suomalaisnimiä.
Suhtaudun itse tähän hyvin varauksellisesti, sillä täältä löytyy kaikki sukuni ja mieheni suvun sukunimet.
| This discussion has been closed. |
Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
#625: Muuta SINÄ kirjasi oikeaan osoitteeseen - Re: Re: Re: Re: Re: Re: Re: Kadonneet palaavat
Rakas sisar Herrassa! Kiitos analyysistäsi. Koska olen opiskellut tekstianalyysia, johtopäätöksesi ovat kerrassaan kiehtovia! Koska lopputyö aiheesta on tehty, en kuitenkaan keskity aiheeseen enempää.
Sen sijaan rohkaisisin teitä keskittymään enemmän näihin "rosvoihin", joita (kolmen päivän ymmärrykselläni) sivuillanne pyörii. He ovat etsijöitä. He haastavat ja väittelevät, kyseenalaistavat uskovien maailmankuvaa, tapoja ja mielipiteitä.
Eikö Jeesus sano Ilmestyskirjassa "Minä tiedän sinun tekosi: sinä et ole kylmä etkä palava; oi, jospa olisit kylmä tai palava!"
Nämä haastavat ja kyseenalaistavat ovat palavia! He välittävät! Tosin he aloittavat palavina vastustajina, mutta anyway, heillä on elävä sydän ja mieli, ja Jeesus palavasti haluaa, että sinä ja muut sisaresi täällä Israel-sivuillakin rakastatte heidät Isän kotiin!
Kurittomilla lapsilla, usein pojilla, on tapana "kerjätä huomiota" haastamalla riitaa. Mutta kyseessä on todella normaali, terve huomion tarve. Jos se täyttyy normaalisti, sitä ei tarvitse kerjätä negatiivisesti. Antakaa positiivista huomiota näille kavereille! Olen ihan tosissani. Älkää demonisoiko, älkää kiinnittäkö negatiivista huomiota. Jos maksatte pahan pahalla ja tuomitsette helvettiin tai hulluksi, haastaja on onnistunut saamaan just sen, mitä hakikin. Hän onnistui ärsyttämään.
Jos ei pinna kestä suhtautua normaalisti, suhtautukaa mieluummin yli-imelän rakastavasti: Voi kulta-mussu, Jeesus rakastaa sinua, annapas kun kerron mitä kaikkea ihanaa Jeesus tänään minulle teki...
Ja rukoilkaa. Siis ei uhkaillen: saatpas nähdä, kun minä rupean rukoilemaan, sitten Jumala tulee ja tappaa sinut... Se olisi taas voitto haastajalle. Hän olisi onnistunut ärsyttämään. Ihan oikeasti rukoilkaa raamatullisesti haastajien puolesta. Kestävästi, uskollisesti, siunaten. Vaikka joka kerta, kun siunaatte Israelia, niin siunatkaa haastajianne.
Sillä katsokaas, Veli Andreas (jonka joka ikinen kristitty tuntee ja tietää) on sanonut, että paras tapa rukoilla Israelin puolesta on rukoilla, että arabit tulevat uskoon. Se pätee myös haastajiin. Kun rukoilet heidät uskoon, heistä tulee palavia Israel-ystäviä! Ja mikä parasta: eräänä päivänä saamme yhdessä heidän kanssaan katsella rakasta Yeshua HaMashiaa kasvoista kasvoista!