Kiitos Maa- ja metsätalousvaliokunnan jäsenille

VALIOKUNNAN KANNANOTOT
Perustelut

Yleistä

Suurin osa EU:n merialueiden kalakannoista kärsii voimakkaasta ylikalastuksesta tällä hetkellä. Valiokunta toteaa, että nykyisin toteutettavalla yhteisellä kalastuspolitiikalla ei ole saavutettu asetettuja kestävän kalastuksen tavoitteita. EU:n yhteinen kalastuspolitiikka tarvitsee perusteellisen muutoksen, koska kalastuslaivaston pyyntiteho on kasvanut ja kalastuksen tehokkuus on ylittänyt kalakantojen kestokyvyn. Tämä on johtanut vakavaan ylikalastukseen useimpien EU:n kaupallisten kalakantojen kohdalla. Kalakantojen lisääntyminen on häiriintynyt mm. emokalojen kääpiöitymisen ja kutukantojen pienenemisen takia. Seurauksena on ollut Euroopan vesiltä pyydettyjen saaliiden jatkuva väheneminen: tällä hetkellä jo yli puolet Euroopan markkinoilla myytävästä kalasta on peräisin EU:n ulkopuolelta.

Valiokunta katsoo, että EU:n kalastuspolitiikan yleiset tavoitteet (mm. kestävä kalastus) ovat sinänsä olleet oikeansuuntaisia, mutta kalastuspolitiikan käytännön toteutus on epäonnistunut pahoin. Saaliskiintiöitä jaettaessa tutkimustiedolle kalakantojen tilasta ei ole annettu käytännössä riittävästi painoa. Kiintiöpäätökset on tehty poliittisella tasolla siten, että jokainen valtio on yleensä saanut lähes haluamansa suuruiset kalastuskiintiöt. Euroopan yhteisen kalastuspolitiikan keskeisimmät ongelmat nivoutuvat saaliskiintiöiden kasvattamiseen päätöksenteon yhteydessä. Lisäksi EU:n eri merialueiden poikkeavat luonnonolosuhteet, pyyntiponnistuksen vaihtelu sekä erilaiset pyyntimenetelmät ovat myös osaltaan vaikeuttaneet yhteisten kalastuksensäätelytoimenpiteiden toteuttamista, hallinnointia ja valvontaa.

Valiokunta toteaa, että kalastuspolitiikan keskeiset ongelmat on tiedostettu komission ehdotuksen yhteydessä (liian suuri kalastuslaivasto, päätöksenteon ongelmat ja säädösten noudattamisen heikkous). Komission ehdotuksen mukaan meren elollisten luonnonvarojen suojelun parantaminen edellyttää jatkossa myös saaliiden poisheiton lopettamista ja monivuotisia kalastuksenhoitosuunnitelmia. Valiokunta pitää erityisen tärkeänä tieteellisen neuvonannon tietoperustan kehittämistä, tiedon tarkkuuden kasvattamista ja tämän tiedon aitoa hyödyntämistä päätöksenteossa. Kalastuksen säätelyssä tulee soveltaa ennalta varautumisen periaatetta sekä ekosysteemilähtöistä lähestymistapaa. EU:ssa tehtyjen arvioiden mukaan uudistuksen toteuttaminen johtaisi pitkällä tähtäyksellä paitsi kutukantojen huomattavaan voimistumiseen, myös saatavien saaliiden ja niiden arvon huomattavaan kasvuun.

Itämeren kalakantojen tila on yleisesti ottaen varsin tyydyttävä lukuun ottamatta vaelluskalakantojen tilaa (lohi, meritaimen ja vaellussiika), joka on heikko. Kansainvälinen merentutkimusneuvosto (ICES) on ilmaissut huolensa Itämeren luonnonlohikantojen tilasta ja geneettisestä monimuotoisuudesta. Myös Itämeren suojelukomissio (HELCOM) on kiinnittänyt huomiota Itämeren lohikantojen huonoon tilaan. Valiokunta korostaa, että yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisen yhteydessä Itämeren vaelluskalakantojen säätelyjärjestelmä on uudistettava ja niiden säätely erotettava muista kaloista.

Kalan omavaraisuusaste on Suomessa romahtanut muutamassa vuodessa ja kotimaisen kaupallisesti pyydetyn kalan osuus on enää noin seitsemän prosenttia kokonaiskulutuksesta. Kotimainen kala on korvautunut kasvavalla tuonnilla. Valiokunta pitääkin erityisen tärkeänä sitä, että alueellinen näkökulma, lainsäädännön yksinkertaistaminen sekä byrokratian ja hallinnollisten kustannusten vähentäminen sisällytetään selkeästi mukaan jatkoneuvotteluihin. Valiokunta pitää ongelmallisena sitä, että EU:n viimeaikaiset toimet kalatalousalalla ovat jatkuvasti lisänneet alan toimijoiden taakkaa sekä kaventaneet toimintaedellytyksiä hallinnollisten tehtävien lisääntyessä. EU- ja kansallisen kalastuspolitiikan on konkreettisemmin kyettävä turvaamaan Suomen rannikkokalastuksen toimintaedellytykset ja alan kehittyminen kestävällä pohjalla. Valiokunta katsoo, että yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisessa on toistaiseksi hyvin vähän elementtejä, jotka lisäisivät nuorten kalastajien määrää. Alalle hakeutuvien nuorten tilanteen parantaminen on tärkeätä ammattikalastuksen kehittämiseksi.

Siirrettävät kalastuskiintiöt

Komissio ehdottaa käyttöön otettavaksi ns. siirrettäviä kalastusoikeuksia koskevan järjestelmän. Siirrettävissä kalastusoikeuksissa periaatteena on, että kalastusyrityksille annetaan osuus tietylle kalakannalle osoitetusta kalastuskiintiöstä. Tällöin kalastusyritys voi oman kiintiönsä osalta itse suunnitella ja ajoittaa kalastuksensa. Samalla kalastusoikeudesta muodostuu kalastajalle myyntikelpoista omaisuutta. Ehdotuksen mukaan kiintiöosuuksien siirrettävyys mahdollistaisi sen, että tehokkaimmat yksiköt voisivat hankkia suurempia osuuksia, jolloin yksiköiden määrä sekä ylikapasiteetti vähenisivät. Valiokunta kuitenkin korostaa, että vaihdettavien kalastusoikeuksien myötä näiden oikeuksien hinnat nousevat huomattaviksi, joka on usein maailmalla johtanut siihen että perinteiset kalastajat luopuvat aluksistaan.

Suomessa ei ole siirrettäviä kiintiöitä, mutta sen sijaan kalastuksen kapasiteettia säädellään. Kalastajilla on oikeus kalastaa tietyllä kapasiteetilla, joka on sidottu aluksen kokoon ja moottoritehoon. Valiokunta toteaa, että jo nykyisen järjestelmän aikana suomalaista kapasiteettia on siirtynyt merkittävästi virolaiseen ja ruotsalaiseen hallintaan. Suomalaiset ulkomaisessa omistuksessa olevat yritykset ovat ostaneet kalastusaluksia, joilla pyydetään silakkaa ja kilohailia Suomen kalastuskiintiöstä. Näissä tapauksissa myös saalis päätyy usein Suomen ulkopuolelle eikä hyödytä kalataloussektoriamme. Vaarana on, että vaihdettavien kiintiöiden myötä kalastus keskittyisi edelleen esimerkiksi troolauksessa vain muutaman yrityksen käsiin. Tämä vaikeuttaisi suomalaisen silakanjalostuksen raaka-aineen saantia entisestään. Valiokunta pitää tätä keskeisenä ongelmana myös huoltovarmuudelle.

Asetusehdotus antaa mahdollisuuden säädellä kiintiöiden siirtoa toisiin jäsenmaihin. Uhkana kuitenkin on, että käytännössä kiintiöiden hyödyntäminen siirtyisi edelleen pois Suomesta vaikeasti estettävien omistusjärjestelyiden kautta. Komission esittämä pakollinen siirrettävien kalastusoikeuksien järjestelmä on siirtymistä päinvastaiseen suuntaan tavoitteena olleesta kansallisen päätäntävallan ja rannikkokalastuksen suosimisesta. Muutos mahdollistaisi kaikkien ulottuvilla olevan kansallisomaisuuden siirtymisen suurille, ulkomaisessa omistuksessa avomerellä operoiville pyyntiyksiköille. Tämä saattaa johtaa tilanteeseen, jossa kestävä kalastus vaarantuu, koska taloudellisten riskien kasvaessa myös yritysten riskinotto kalavarojen kustannuksella voi kasvaa.

Valiokunta pitää välttämättömänä sitä, että järjestelmästä ei tehdä EU-tasolla pakollista vaan mahdollisen järjestelmän käyttöönoton tulee perustua kansallisiin päätöksiin.

Pienimuotoinen rannikkokalastus

Yhteistä kalastuspolitiikkaa koskevassa uudistuksessa on pidetty yleisesti tärkeänä pienimuotoisen rannikkokalastuksen suosimista etenkin sen positiivisten sosio-ekonomisten vaikutusten vuoksi. Rannikkokalastuksen kehittämisellä voidaan myös tuottaa pienellä hiilijalanjäljellä kotimaista kalaa kuluttajille. Valiokunta korostaa, että komission asetusehdotuksessa rannikkokalastuksen näkökanta ei ole kuitenkaan riittävästi esillä. Tiettyjä yksittäisiä velvoitteita on rajattu koskemaan vain vähintään 12-metrisiä aluksia, mutta konkreettisia rannikkokalastuksen edistämistoimia ehdotukseen ei sisälly.

Valiokunta pitää tärkeänä, että asetukseen kirjataan selkeämmin tavoitteeksi pienimuotoisen rannikkokalastuksen säilyttäminen ja kehittäminen sekä mahdollistetaan sen konkreettiset edistämistoimet. Asetuksessa selkeästi määriteltyihin tavoitteisiin perustuen voidaan jatkossa helpommin esittää esimerkiksi rakennetukea koskeviin asetuksiin Suomen olosuhteisiin tarpeellisia toimenpiteitä. Näitä voisivat olla esimerkiksi tuki nuorten kalastajien alalle tulemiseen tai kalastuksen sukupolvenvaihdokseen, hyljekorvaukset/sietopalkkiot ja tuki hylkeenkestäviin pyydyksiin. Harkinnanvaraista tukea tulisi suunnata myös erilaisiin vesiluontoa parantaviin tai ennallistaviin toimiin, kuten poistokalastukseen tai kalateiden rakentamiseen. Sisävesien osalta tulee huolehtia Kuolimon uhanalaisen nieriän suojelusta. Valiokunta korostaa lisäksi, että rannikkokalastuksen kehittämisen yhteydessä tulee huolehtia merimetsojen ja harmaahylkeiden kantojen riittävästä säätelystä ja haittojen tehokkaasta vähentämisestä.

Itämeren kalastuksen hallinnoinnin kehittäminen

Valiokunta toteaa, että komission tavoite saattaa kalakannat vuoteen 2015 mennessä kestävälle tasolle on välttämätön tavoite myös Itämeren osalta. Valiokunta korostaa, että vaelluskalakantojen kestävä kalastus edellyttää kantojen huomattavaa vahvistumista nykyisestä. Itämeren vaelluskalakannat (lohi, meritaimen ja vaellussiika) ovat herkkiä sekä elinympäristön muutoksille että kalastuksen tehostumiselle, koska niiden elinkierto on varsin pitkä. Valiokunta pitää täysin välttämättömänä nykyisen lohipolitiikan muuttamista siten, että pohjoisiin jokiin nouseva lohimäärä kasvaa.

Valiokunta toteaa, että useiden Itämeren luonnonvaraisten lohikantojen tila on tällä hetkellä hälyttävä. Lohisaaliista yhä suurempi prosentuaalinen osuus on kuitenkin edellä sanotusta huolimatta luonnonlohta, koska viljeltyjen lohenpoikasten selviytyminen Itämeressä on tällä hetkellä erittäin heikkoa. Itämereen istutetaan vuosittain yli viisi miljoonaa lohen vaelluskokoista poikasta, mutta niistä jää henkiin ainoastaan muutama prosentti. Sekakantakalastus (yhdessä liikkuvien villien ja viljeltyjen kalojen kalastus) tuottaa erityisiä ongelmia lohenkalastuksen säätelylle ja uhkaa lohikantojen monimuotoisuutta. Heikentyneiden istutustulosten vuoksi on välttämätöntä parantaa Itämeren luonnonvaraista lohipoikastuotantoa ja turvata nykyistä runsaslukuisampi lohen nousu kutujokiin. Valiokunta huomauttaa, että lohen luontaisen poikastuotannon kasvattaminen nykyistä suuremmaksi lisää pitkällä tähtäimellä lohisaaliita koko Itämeren mittakaavassa ja on myös rannikkokalastuksen säilymisen edun mukaista.

Itämeren lohen suurinta sallittua saalista meressä (TAC, total allowable catch, suurin sallittu saalis) säädellään EU:ssa vuosittain annettavalla ns. kiintiöasetuksella. Tällä asetuksella säädetään vuotuiset TAC:t, jotka jaetaan jäsenvaltioille suhteellisen vakauden periaatteen mukaisesti jäsenvaltiokohtaiseksi lohikiintiöksi. Valiokunta huomauttaa, että Itämeren lohen TAC:t ovat olleet viime vuosina yli kaksinkertaisia kansainvälisen merentutkimusneuvoston ICES:n kestävän kalastuksen mukaisiin enimmäissaalissuosituksiin verrattuna. Viime vuosina tilanne on ollut jopa sellainen, että jos koko Itämerelle säädetty lohikiintiö olisi kalastettu, ei emokaloja olisi jäänyt juuri lainkaan TAC:n ja kiintiöiden asettamisella ei ole ollut käytännössä lainkaan kalastusta ohjaavaa vaikutusta.

Itämeren lohenkalastusta säädellään teknisillä kalastusmääräyksillä neuvoston asetuksella (EY) N:o 2187/2005. Asetuksessa säädetään mm. sallituista kalastusajoista, sallituista pyydyksistä ja niiden ominaisuuksista. Lohenkalastuksen säätelyssä aiheuttaa ongelmia lohen kasvanut ajosiimakalastus Itämeren eteläosissa. Tällä hetkellä ajosiimapyynnissä saaliiksi saadaan myös alamittaista lohta, joita ei voida vapauttaa elävänä mereen.

Suomen liittyessä Euroopan yhteisöön Suomen osuus yhteisön saaliskiintiöstä laskettiin kalastajien merellisen saalishistorian perusteella. Suomen kansallinen lohikiintiö perustuukin EU:n ns. suhteellisen vakauden periaatteeseen. Periaate tarkoittaa sitä, että kukin EU:n jäsenvaltio saa tietyn vakioidun vuodesta toiseen samana pysyvän prosenttiosuuden saaliskiintiöstä. Suhteellisen vakauden (stabiliteetin) periaate on EU:n kalastuspolitiikan peruspilari ja sitä sovelletaan kaikkiin kalakantoihin.

Lohen osalta tilanne on kuitenkin olennaisesti muuttunut 1990-luvun tilanteeseen verrattuna, koska viljeltyjen lohien osuus saaliissa on romahtanut ja Suomen ja Ruotsin pohjoiset joet tuottavat luontaisen lisääntymisen kautta merkittävän osan Itämeren lohesta. Valiokunta korostaa, että lohi-istutusten merkityksen vähenemisen myötä myös kantojen säätelyä ja hyödyntämistä tulee muuttaa. Kestävän enimmäistuoton (MSY) suoraviivainen soveltaminen aiheuttaisi ongelmia vaelluskalakantojen monimuotoisuuden säilyttämiselle, eikä turvaa riittävästi kantojen kehitystä.

Anadromiset eli jokiin lisääntymään nousevat kalakannat tulee eriyttää EU:n yhteisessä kalastuspolitiikassa. Yhteiseen kalastuspolitiikkaan tulee luoda kahtiajako anadromisten kalakantojen hoidolle ja muiden kalakantojen hoidon periaatteille. Vaelluskalakantojen kalastuksen säätelyn periaatteet tulee toteuttaa noudattaen YK:n merioikeusyleissopimusta, jonka V osan 66 artiklassa säädetään anadromisten kalakantojen hallinnasta muista kalalajeista erillisenä. Merioikeusyleissopimuksen mukaan Suomella ja Ruotsilla on sopimuksen mukaisina alkuperäisvaltioina suurin vastuu Itämeren lohikantojen hoidosta ja myös oikeus näiden kantojen hyödyntämiseen.

Suomen ja Ruotsin osuus Itämeren pääaltaan lohikiintiöstä on hieman yli 50 prosenttia. Suomen ja Ruotsin osuus tilastoiduista lohisaalista Itämeren pääaltaalla on vuosina 2008-2010 vaihdellut 75-86 prosentin välillä virallisesti tilastoiduista saaliista. Jos mukaan kuitenkin lasketaan ICES:n tutkijoiden arvioimat Puolan saaliskiintiöiden voimakkaat ylitykset, niin osuus putoaa viime vuosien osalta 50-65 prosenttiin. Tällä tavoin arvioitu lohen saalisosuus on huomattavasti pienempi kuin Suomen ja Ruotsin jokien osuus Itämeren lohentuotannosta.

Kiintiöiden ylityksiin ja kalastuksen valvontaan on liittynyt suuria ongelmia erityisesti Puolan siimakalastuksessa. Puolan lohisaalis on tutkijoiden arvion mukaan ollut yli kymmenkertainen maan kiintiöön verrattuna. Valiokunta toteaa, että EU:n raportointi- ja valvontajärjestelmillä ei ole kyetty toistaiseksi puuttumaan Puolan tilanteeseen, vaikka tilanne on ollut tutkijoiden tiedossa jo vuodesta 2009 lukien. Valiokunta korostaa, että EU:n komission tulee tehokkaasti valvoa lohikiintiöitä ja saattaa laittoman kalastuksen sallinut jäsenvaltio vastuuseen voimassa olevien säännösten pohjalta. Valiokunta pitää lisäksi välttämättömänä, että yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisen yhteydessä tulee ratkaista tämänkaltaisten kiintiöylitysten ongelmat nykyistä nopeammin.

Valiokunta pitää täysin välttämättömänä Itämeren vaelluskalakantojen säätelyn kokonaisuudistusta EU:n kalastuspolitiikan uudistamisen yhteydessä. Lohen kutunousun nopeasta kasvattamisesta pohjoisiin jokiin on huolehdittava siten, että kasvava emokalamäärä saavutetaan ja kantojen monimuotoisuus säilytetään. Valiokunta korostaa myös sitä, että Itämeren suhteellisen stabiliteetin muuttamisesta lohen osalta tulee laatia pikaisesti kokonaisvaltainen arvio. Sen perusteella on käynnistettävä neuvottelut, joiden tavoitteena on suhteellisen stabiliteetin muuttaminen Suomelle suotuisammaksi. Lisäksi valiokunta korostaa sitä, että lohen ajosiimakalastuksen nopeaan rajoittamiseen ja pitkällä tähtäimellä jopa sen kieltämiseen on ryhdyttävä lohikantojen heikon tilan takia. Valiokunnan arvion mukaan Itämeren luonnonlohikantojen turvaamiseksi on lyhyellä tähtäimellä varmistettava, että Itämeren lohikiintiöitä lasketaan jo vuodeksi 2012 kestävälle tasolle, joka aidosti vähentää kalastusta komission ehdotuksen ja ICES:n suosituksen suuntaisesti.

Saaliin poisheitto

Komission ehdotukseen sisältyy saaliin poisheittämisen kieltäminen, joka tulisi vaiheittain koskemaan 36 kalastettavaa lajia. Ehdotetun lajilistan perusteella turskan ja joidenkin kampelalajien kalastusta lukuun ottamatta uudistuksen vaikutukset jäisivät Itämerellä vähäiseksi, mutta se on merkittävä muutos vallitseviin kalastuksen käytäntöihin EU:n alueella kokonaisuudessaan. Valiokunta pitää poisheittämisen kieltämistä kannatettavana muutoksena siltä osin kun se samalla kannustaa kohti nykyistä valikoivampaa kalastusta ja siten vähentää kalastuksen sivusaaliita.

Valiokunta toteaa, että kalastuksen valikoivuus on kalastuksen ympäristövaikutusten osalta myös olennaista. Erityisen tärkeää on vähentää alamittaisten kalojen saaliita ja estää pyydyksen läpi uivien kalojen vahingoittuminen pyydyksissä. Itämerellä ongelmia liittyy erityisesti lohen ajosiimakalastukseen, jossa saaliiksi saadaan huomattavia määriä alamittaista lohta.

Vapaa-ajankalastus

Valiokunta toteaa, että ehdotuksessa ei käsitellä vapaa-ajankalastusta osana yhteistä kalastuspolitiikkaa, vapaa-ajankalastuksen merkitystä kalavarojen talteenotossa ja ihmisten fyysisen ja henkisen virkistyksen lähteenä tai kestävän matkailukalastuksen mahdollisuuksia. Suomessa muiden kuin ammattikalastajien osuus pyydetystä kalasta on monien lajien osalta jo suurempi kuin ammattikalastajien elintarvikkeena hyödynnetty saalis. Valiokunta pitää keskeisenä vapaa-ajankalastuksen merkityksen kasvattamista kansainvälisessä ja kansallisessa kalastuspolitiikassa.

Yhteinen kalastuspolitiikka vaikuttaa käytännössä yhä enemmän vapaa-ajankalastukseen, eikä jäsenvaltioiden liikkumisvara tässä suhteessa ole niin suuri kuin uudistamisehdotuksessa esitetään. Epäonnistuneen yhteisen kalastuspolitiikan seuraukset, kuten kalavarojen ehtyminen ja vaelluskalakantojen tuhoutuminen liikakalastuksen vuoksi, ovat vahingollisia myös vapaa-ajankalastukselle. Vapaa-ajankalastus tuleekin edellä mainituista syistä ottaa paremmin huomioon EU:n yhteisessä kalastuspolitiikassa.

Valiokunta katsoo uudistamisehdotuksen erityiseksi puutteeksi sen, että se ei tunnista vapaa-ajankalastusta kalastusalan toimijaksi. Ehdotus ei näe vapaa-ajankalastuksen eikä kalastusmatkailun mahdollisuuksia hyödyntää ekologisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti kestävällä tavalla kalavaroja sekä tukea rannikkoyhteisöjen säilymistä elinvoimaisina. Erityisesti matkailukalastuksen kehittäminen tulee olla mahdollista. Valiokunta katsoo, että Pohjois-Suomen aluekehitykselle kalastusmatkailulla ja sen kehittämisellä on keskeinen merkitys. Pohjoisten jokien kalastusmatkailun kehittäminen edellyttää kuitenkin lohikantojen tilan parantamista.

Vapaa-ajankalastuksen sisällyttäminen osaksi yhteistä kalastuspolitiikkaa saattaisi luoda paremmat mahdollisuudet saada käyttöön EU-varoja myös muuhun kuin merialueen ammattikalastusta palvelevaan kalavesien kunnostamiseen ja kalakantojen hoitoon. Valiokunta painottaa kuitenkin sitä, että vapaa-ajankalastuksen merkityksen kasvattaminen EU:n kalastuspolitiikassa ei saa johtaa tilanteeseen, jossa vapaa-ajankalastusta säädellään EU:n tasolla yksityiskohtaisesti merellä ja sisävesissä.

Lopuksi

Valiokunta pitää tärkeänä, että Itämeren alueellinen näkökulma, vaelluskalakantojen säätelyn uudistaminen, lainsäädännön yksinkertaistaminen sekä byrokratian ja hallinnollisten kustannusten vähentäminen ovat mukana jatkoneuvotteluissa. Valiokunta yhtyen valtioneuvoston kantaan kannattaa alueellisen ja paikallisen näkökulman sekä päätöksenteon vahvistamista. Alueellinen tarkastelu on hyvin perusteltua Suomelle tärkeän rannikkokalastuksen ja kalanviljelyn kehittämisen kannalta. Valiokunta painottaa lisäksi, että kalastuksen huomattavasti nykyistä tehokkaampaa säätelyä ja perusteellisia muutoksia tarvitaan Itämeren lohikantojen tilan parantamisessa.

EU:n kalastusalan viimeaikaiset lainsäädäntöuudistukset ovat säännönmukaisesti lisänneet päinvastaisista tavoitteista huolimatta byrokratiaa ja alan kustannuksia. Tässä yhteydessä on voimakkaasti torjuttava tällainen kehitys. Kalastus- ja kalatalouselinkeinon tarve on saada vakaa toimintaympäristö ja samassa yhteydessä tulee pyrkiä keventämään hallinnointia pienimuotoisen kalastuksen tarpeet huomioiden.

Lausunto

Lausuntonaan maa- ja metsätalousvaliokunta ilmoittaa,

että se yhtyy asiassa valtioneuvoston kantaan korostaen edellä esitettyjä näkökohtia, edellyttäen lisäksi sitä, että Itämeren lohikantojen säätely uudistetaan sekä kansainvälisesti että kansallisesti tehostamalla huomattavasti merikalastuksen säätelyä nykyisestä ja lisäämällä siten pohjoisiin jokiin nousevien luonnonlohien määrää.
Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2011

Asian ratkaisevaan käsittelyyn valiokunnassa ovat ottaneet osaa

pj. Jari Leppä /kesk
vpj. Lauri Heikkilä /ps
jäs. Markku Eestilä /kok
Satu Haapanen /vihr
Anne Kalmari /kesk (osittain)
Timo V. Korhonen /kesk
Pirkko Mattila /ps
Jari Myllykoski /vas
Mats Nylund /r
Kari Rajamäki /sd
Janne Sankelo /kok
Arto Satonen /kok
Katja Taimela /sd
Reijo Tossavainen /ps
Tytti Tuppurainen /sd
vjäs. Raimo Piirainen /sd
Simo Rundgren /kesk


Valiokunnan sihteerinä on toiminut

valiokuntaneuvos Jaakko Autio

ERIÄVÄ MIELIPIDE 1
Perustelut

Yhteisen kalastuspolitiikan uudistamisen painopiste on, kuten lausunnossa oikein todetaan Itämeren kalastuksen sääntelyssä. Lohen kalastuksen kokonaissääntelyn riittävän tehokas toteutuminen edellyttää kuitenkin myös sen tosiasian näkemistä, että Suomen ja Ruotsin rannikkokalastus riittämättömästi säänneltynä uhkaa luonnonlohen nousua pohjoisiin jokiin.

Rannikkokalastuksen osalta on syytä huomata, että lohen luontaisen poikastuotannon kasvattaminen nykyistä suuremmaksi lisää pitkällä tähtäimellä lohisaaliita koko Itämeren mittakaavassa ja on myös asianmukaisesti säännellyn rannikkokalastuksen säilymisen edun mukaista.

Mielipide

Edellä olevan perusteella esitämme,

että maa- ja metsätalousvaliokunnan olisi tullut ottaa edellä oleva huomioon.
Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2011

Jari Leppä /kesk
Lauri Heikkilä /ps
Anne Kalmari /kesk (osittain)
Timo V. Korhonen /kesk
Pirkko Mattila /ps
Reijo Tossavainen /ps
Simo Rundgren /kesk

ERIÄVÄ MIELIPIDE 2
Perustelut

Suomen edun mukaista ei ole tässä vaiheessa EU:n yhteisen kalastuspolitiikan uudistusta täysin muuttaa linjaa, vaan tulee pitää kiinni nykyisestä kannastamme.

Maa- ja metsätalousvaliokunnan lausunto tarkoittaa, että pienimuotoisen ammattikalastuksen mahdollisuutta toimia tulevaisuudessa vähennetään voimakkaasti.

Mielipide

Edellä olevan perusteella katson, että maa- ja metsätalousvaliokunnan tulisi turvata

1. rannikkokalastajien mahdollisuus myös tulevaisuudessa kalastaa lohta
2. että valiokunta yhtyisi lausunnossaan valtioneuvoston kantaan.
Helsingissä 20 päivänä lokakuuta 2011

Mats Nylund /r