Valtakunnansyyttäjä Raija Toiviainen asetettava syytteeseen uskonnonvapauden kieltämisestä sekä valehtelemisesta
Tiedote 6.3.-20. Päivillä on suuri tuki kansan silmissä. Paitsi luterilaisessa kirkossa, mikä on häpeäksi kirkolle.
Tarpeellinen
Perversiiden arvosteleminen sallittava.
Raamattu tuomitsee homoseksualismin aivan yksiselitteisesti. Homous on ssairaus, joka setan ja sexpon painostuksen vuoksi poistettiin sairausluokituksesta 1980-luvulla. Ei lääketieteellisin perustein, vaan jatkuvan painostuksen ja sairaudella ylpeilyn vuoksi. Homoutta sairas maailma pitää nykyisin jopa normaalina ja kannatettavana ja kulttuurimarxistinen älyköyhälistö sitä tuputtaa jo pikkulapsille. Tervejärkiset ihmiset, nouskaa joukolla tätä mädätystä vastustamaan ja puolustamaan sekä tukemaan Päivi Räsästä höyrypäisen valtakunnansyyttelijän mielipuoliselta raivolta!
Ihmiset on nyt vaan erilaisia.
Siis mitä mä just luin??
Mitä ihmettä tää edes tarkoittaa? Kieltää homogeenin olemassaolo, mutta aktivoituminen on faktaa. Yritin mielenkiinnosta etsiä Tuula Tammisen tutkimusta aiheesta, mutta sellaista ei löytynyt.
"Ympäristö vaikuttaa siihen mitkä geenit aktivoituvat, totesi Prof Tuula Tamminen jo 10 v sitten, kieltäessään homogeenin olemassaolon. Ja tämä ympäristön vaikutus geenien aktivoitumiseen on edelleen faktaa."
Täytyy sanoa vaan, että onneksi en ole uskovainen. En ymmärrä mikä tässä on niin tärkeää lähteä toisten ihmisten ominaisuuksia kieltämään. Miksi se pitää ylipäätään kiinnostaa ketään? Hävettää nämä tällaiset sekopäiset adressit, huh huh.
Ihmiset on ..nimimerkille
Ei siis ole olemassa syntymässä saatua homogeeniä, mutta homouteen johtava geeni voi aktivoitua ympäristön vaikutuksesta, jos ihminen haluaa mennä mukaan siihen mitä ympäristö pitää oikeana.
A-Studio käsitteli 12.11.-19 ihmiselle tehtävien geenitestien luotettavuutta, eikä eristyisemmin vakuuttunut.
Ohjelman aivan lopussa apulaisprofessori Minna Ruckenstein totesi: "Ihminen ei ole vain geeniensä summa. Ympäristö vaikuttaa siihen mitkä geenit aktivoituvat"
Saman totesi jo kymmenen vuotta sitten lastenpsykiatrian prof. ja MLL:n entinen puheenjohtaja Tuula Tamminen: "Geeni- ja aivotutkimus on korostamassa (homouden synnyssä) enemmänkin ympäristön ja kokemusten, kuin vain annettujen geenien merkitystä. Ihmisen kokemuksista riippuu minkälainen otos hänen geeneistään aktivoituu. Ei ole yhtä geeniä eikä geenisarjaa joka määräisi sukupuolisen suuntautumisen. Siihen vaikuttavat usean erillään olevan geenien vaiktukset. Nykyinen geeni-ja aivotutkimus on korostamassa enemmänkin ympäristön ja kokemusten kuin vain annettujen geenien vaikutusta. Ympäristövaikuttaa koko ajan siihen miten meidän geenikarttaamme luetaan". Teksti löytyy kirjasta "Homo! Lesbo! Tositarinoita 2000-luvun Suomesta". Toimittanut Juha Veli Jokinen. Minerva kustannus Oy, v. 2009
Ts. se miten ihminen suhtautuu ympäristöönsä vaikuttaa myös hänen geeneihinsä. Kärjistäen voisi sanoa että myös Pride-marssit voivat lisätä homoutta. Samoin se jos kirkko alkaa vihkimään homoja.
Aivotutkija ja lääketieteen tohtori Caroline Leaf toteaa: "Sielu on mieli. Mielen kautta aivot rakentuvat. Nihin leimautuu jälki mielen teoista. Aivot vain tarttuvat siihen siihen, mitä mieli käskee tehdä. Se vaikuttaa kehoon. Omat, vanhempien ja isovanhempien syntivalinnat joiden annamme ilmetä siirtyvät jälkipolville, mutta ne siirtyvät uinuvina. Perisynti on sukupolvilta perittyjä asioita, mutta se kaikki tulee uinuvana, nukkuvana. Ne tulevat DNA:n kautta. Ne voidaan herättää tai tuhota. Voit tehdä valinnan. Menneisyys luo ennalta määrätyn aseman, mutta ei kohtaloa".
Käsityksemme homoudesta sekä ihmisestä itsestään ja tästä koko Jumalan luomasta todellisuudestamme on vielä kovin hakusessa. Nykyisiin käsityksiimme tulee mitä suuremmalla todennäköisyydellä vielä muutoksia tutkimusten kehittyessä. Jo nyt voidaan nähdä että olemme jo tehneet aivan liian hätäisiä johtopäätöksiä sukupuolisuuden ja seksuaalisuuden alueella, vain ideologisten syiden takia.
Oma lukunsa on sitten vielä hengellinen puoli. En paneudu siihen nyt enempää, vaan viittaan tapaukseen Amadeus Oilinki joka löytyy netistä. Olisin laittanut linkin, mutta on kuulemma liian pitkä sana tänne.
Mitä tähän "Ihmiset on erilaisia" voivotteluun tulee, niin eihän tässä muuta haluta kuin tietää mikä on parasta ihmiselle. Kysymys liittyy tietysti maailmankatsomukseen. Homot saavat olla ihan rauhassa homoja jos niin haluavat. Toisaalta homous ja lesbous on ongelmallinen taipumus ihmiselle, jos ollaan rehellisiä. Nimittäin eräs suurimpia onnellisuuden aiheuttajia ja myös parisuhteen lujittajia on omien lasten saaminen, mikä on mahdotonta homoille. Lisäksi ihmisen anatomia ei suosi homoutta. Listaa voisi jatkaa. Mutta olkoon nyt tässä.
Re: Ihmiset on ..nimimerkille
#6: Pekka Mäkinen - Ihmiset on ..nimimerkille
Vai perisynti tulee dna:n kautta.. Okei.
"Toisaalta homous ja lesbous on ongelmallinen taipumus ihmiselle, jos ollaan rehellisiä. Nimittäin eräs suurimpia onnellisuuden aiheuttajia ja myös parisuhteen lujittajia on omien lasten saaminen, mikä on mahdotonta homoille"
Mä luulen, että ihminen on onnellinen silloin kuin saa olla oma itsensä ja rakastaa ja olla rakastettu. Mun mielestä on ahdasmielistä ventovieraiden ihmisten tuomita toisia "ongelmallisiin taipumuksiin" ja edelleen, mitä hittoa se sinulle kuuluu, kuinka ihminen elää elämäänsä ja kuinka pyrkii tasapainoiseen ja onnelliseen elämään. Miksi se pitää pyrkiä hajoittamaa??? Suomessa on kyllä runsaasti sateenkaariperheitä (eli homoja ja lesboja lapsineen) jotka elävät varmasti ihan tuiki tavallista perhe-elämää.
Ihmiset ovat syntisiä
Oma itse on usein itsekäs ja ylpeä, ja joutuu ongelmiin väärien arvojen ja asenteidensa kanssa. Ihminen ei ole valmis, ristiriidaton ja ongelmaton olento. Eräs kristitty filosofi totesikin osuvasti että "aikamme ihmisiltä puuttuu kaikki työkalut pahuutta vastaan, koska hän pitää ihmistä normaalina".
Sanottakoon vielä kerran että kukaanhan ei kiellä ihmisiä elämästä niinkuin he haluvat, jos ei lakia rikota. Eli syytät minua aivan turhaan "mitä hittoa se kenellekään kuuluu", koska en heidän elämäänsä puutukaan. Kyse on siitä millaisten arvojen tukeminen on yhteiskunnan kannalta järkevää. Yhtä hyvin tai vielä paremmiin voisi sanoa että "mitä hittoa se kenellkään kuuluu" jos ihmiset haluavat elää konservatiivisten ja kristillisten arvojen mukaisesti, jolloin hän ei esim. halua antaa lapsillensa tätä setankaari-ideologian liberaalia sukupuoii- ja seksuaaliopetusta, jota kouluihimme jo lapsille väkisin tuodaan.
Tarkoitushakuisesti et huomioi sitä että "lapsi tuo ilon", kuten aikanaan arkkiatri Arvo Ylppö totesi. Läpsettomuus on useimmille suuri tragedia, kaikissa liitoissa. Tämä on todellinen ongelma niin homo- kuin lesboliitoissa. Vippaskonstit lasten hankinnassa eivät ole lapsen edun mukaisia, sillä lapsi tarvitsee aina isän ja äidin.
On myös tutkimuksissa todettu että homo- ja lesbosuhteet kestävät huonommin kuin heteroliitot. Tutkimuksissa on todettu sekin, että sellaiset homosuhteet (n. 50 %) kestävät paremmin joissa vieraissa käyminen sallitaan. Kovin ongelmatonta ei liene tämäkään, koska ihminen on luonteeltaan omistava ja mustasukkainen. Esim. eräs. muistaakseni kuuden parin, yhteiselämä kommuuni-kokeilu, jossa parinvaihdot sallittiin, kaatui mustasukkaisuusongelmiin.
Samoin parisuhdeväkivaltaa on n. kaksi kertaa enemmän homo- ja lesbosuhteissa. Tämä on pyritty kiistämään, mutta taannoin esim. poliisi TV:mme teki siitä selviä tilastoja.
Voimme toki tehdä eräänlaisen ihannemallin ihmisten erilaisista elintavoista, mutta on aivan eri asia miten nämä ihanteet toimiviat käytännössä. Homokulttuurin monista ongelmista kerrottiin tutkimuksiin nojaten facebookissa, mutta julkaisu poistettiin. Tämäkin osoitus aikamme sananvapauden rajoittamisesta. Heteroja saa kritisoida mielin määrin, mutta ainuttakkaan poikkipuolista tai kriittistä sanaa ei mediassa esitetä eikä sallita näistä poikkeavista vähemmistöistä. Korkentaan kerrotaan siitä miten Hiv on edelleen homojen kansantauti.
Itse peräänkuulutan ihmisten oikeutta elää oman uskonsa mukaista elämää. Yhteiskunta opettaa meitä nykyään niin että ketään ei saa syrjiä, paitsi kristittyjä. Ahdasmielisiä ovatkin ajassamme nämä ns. setankaaripiirit, jotka eivät salli toisinajattelua.
Olen varma että tämä tilanne tulee vielä muuttumaan, ja vauhdittajana siinä tulee olemaan nykyhallituksen kaatuminen, ja sen vaihtuminen konservatiiviseen hallitukseen.
Re: Re: Ihmiset on ..nimimerkille
#7: Ihmiset vaan on erilaisia - Re: Ihmiset on ..nimimerkille
Miten ihmeessä aina löytyy joku sivistymätön puskistahuutelija viemään keskustelun pois asiasta.
Kun henkilö X päätyy poliittis-uskonnollisen vainon kohteeksi viranomaisen taholta, joku eri politiikkaa/uskontoa edustava Z tulee höpöttelemään genetiikasta -- luultavimmin ymmärtämättä aiheesta mainittavasti enempää kuin graniitti kaurapuurosta -- ja mikä itse jutun kannalta olennaisinta, yrittämään loukata vastapuolen poliittista/uskonnollista vakaumusta. Siis Z tekee juuri sen, mistä X:ää syytetään.
Surullisia tapauksia on joka porukassa, mutta miksi kovinta meteliä pitävät nimettömät ääliöt? Ai niin, ehkä juuri siksi. Paitsi tietysti ne, jotka hyökkäävät agendallaan tahallisesti puskista ja kiinni jäätyään selittelevät, että "eivät ole itse olleet SoMe-tilin käyttäjinä vaan tilillä on ollut useita käyttäjiä".
Mutta itse tapaukseen: älytön noitavaino nyky-inkvisiitiolta. Mutta tämän adressin osalta kommentoin toisaalla mikä meni pieleen.
Re:
Kyse on nimen omaan sananvapaudesta, ei edes uskonnonvapaudesta (joskin ne liittyvät toisiinsa).
Mutta miksi en ole tätä adressia allekirjoittanut?
Tässä halutaan vapauttaa raamatun lainaajat RL11 §10 ongelmista, mutta edelleenkään ei näy minkäänlaista tukea GULAG-pykälän poistamisen puolesta. (GULAG on Neuvostoliiton rikoslain 58 pykälään perustunut vankileirijärjestelmä väärinajattelijoiden eliminoimiseksi, vertaa Saksan keskitysleirit.)
Rikoslain 11. luvun pykälää 10 on koetettu jo ainakin kolmesti poistaa/korjata rikoslaistamme, mutta en muista nähneeni esitykselle minkään laista puoltoa KD:n tai muiden nyt uskonsa vuoksi uhattuna olevien taholta; asiasta lähinnä nälvittiin kollektiivisesti poistamista/korjaamista ehdottaneille.
Mutta onneksi jotkut selkärankaiset eivät osoita taipumisen merkkejä viranomaisen mielivallan alla. Siksi annan tukeni Päivin lisäksi esimerkiksi Sebulle tai Jamesille, jotka on kansanedustajina tuomittu sananvapautensa käyttämisestä.
" ...
Sitten ne tulivat hakemaan minut, ja silloin ei enää ollut ketään joka olisi puhunut puolestani
" -- (Martin Niemöller)