Haluan itse päättää työpäiväni pituuden
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Haluan itse päättää työpäiväni pituuden.
Vieras |
#2612.03.2012 17:37Ihmettelen, miksi halutaan palata ajassa taaksepäin. Eikö nykyaikaa ole se, että voidaan itse vaikuttaa omiin työaikoihin. Ketään ei ainakaan omalla työpaikallani pakoteta tekemään pitkiä työvuoroja. |
Vieras |
#2712.03.2012 18:02ihan oksettaa ajatus ilta-aamu ilta-aamu vuoroista ja varsinki jos lepoaika lyhenee. Puolikin tuntia tässä välissä on paljon. |
Anna Sarta-Grönroos Adressin tekijä |
#28 Kommentteja edellisiin12.03.2012 19:01Kaikissa yksiköissä, joissa tehdään pitkiä päiviä, on se työntekijän omasta tahdosta kiinni, ketään ei siis pakoteta tekemään niitä, ei myöskään siinä yksikössä, joka muistiossa mainitaan. Henkilökunnan uupuminen johtuu aivan muista syistä, mutta syntipukiksi on nyt nostettu tämä yli 10 tuntisten työpäivien suunniteltu tekeminen. |
Vieras |
#2912.03.2012 23:32Ymmärtääkseni nämä 12,5 tuntiset päivät ovat todella täysin vapaaehtoisia, eikä ketään niihin pakoteta!! Työn pystyy jäsentämään ihan eri tavalla, kun ei tarvitse kaiken olla kirjattuna ja tehtynä esim. klo 15, kun vuoro vaihtuisi. Potilailla ei vaihdu hoitajat niin usein ja usein , varsinkin lasten kohdalla, lapsi/vanhemmat ehtii vielä näkemään yöhoitajankin ennen yöunia, joka varmasti luo turvallisuuden tuntua. Jos nämä työvuorot kielletään, niin sitten ilmeisesti luonnollisesti ja varmasti kielletään myös työnantajan pyynnöstä (huom! usein ennaltasuunnittelemattomat) pitkät vuorot, jos joutuu jatkamaan aamusta iltaan tai illasta yöhön!! Tällöinhän työpäivän pituudeksi tulee 15h tai enemmän ja usein vielä seuraavien päivien jo suunnitellut työvuorot päälle!! Ja kokemuksesta voin sanoa, että on ihan eri tehdä 12,5 tuntia kuin 15 tuntia... Suunnitellut pitkät päivät ovat kaikkien etu, jos ne lähtee vapaaehtoisuudesta ja todella usein tukee työssä jaksamista. Tällöin myös vapaa-ajan pystyy suunnittelemaan mielekkäästi toisin kuin, jos työpäiviä pidennetään sen vuoksi, ettei henkilökuntaa ole!! |
Vieras |
#3013.03.2012 20:22Kommentoisin työaikalakia; iltavuoron ja aamuvuoron välistä 9 tuntia,johon kuuluu vaatteitten vaihto,kotimatka,iltapuuhat kotona,unta max 5 tuntia,työmatka ja aamuseitsemältä taas fressinä raportilla.On paljon tappavampaa kuin 10t vuoro.Eikö sitäpaitsi työaikalaki sano,että vuorojen välissä kuuluu olla 11 tuntia.Vaikka kuinka laskisin,niin klo 22 ja klo 7 väliin jää vain 9 tuntia.Miksi tässä ei lakia talo noudata. |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
13.03.2012 20:52- Poiston ajankohta: 14.03.2012
- Poistamisen syy:
Annis |
#3213.03.2012 23:11Heipparallaa. Otanpa kantaa minäkin. Ymmärrän toisaalta edellisen kirjoittajan kommentin, että "en ainakaan haluis mun vauvaa hoitavan tuollainen hoitaja". Pitkät päivät, ne joille se ei sovi, kokevat ne varmasti raskaaksi ja heille sopii paremmin työrytmi, jossa saadaan kaksi vapaapäivää viikkoa kohden. Harvemmin tämä vaan toimii muualla kuin poliklinikoilla, sillä osastoilla mennään usein yhdenkin päivän vapailla, mikä on kaukana ihanteellisista työoloista. Mielestäni myös se, että jos työvuoroon joutuu jäämään aamuvuoron päätteeksi niin se kuormittaa enemmän kuin se, että olet jo etukäteen suunnitellut olevasi pitkän päivän ja henkisesti siihen valmistautunut. Ja luultavasti aika monet kirjoittajat ovat kokeneet, että ilman pitkiä päiviä heidän vuoroissaan on paljon ilta-aamu-yhdistelmää, siksi nuo edeltävät kommentit. Ei sitä kukaan itselleen ehdoin tahdoin suunnittele tai toivo. Mikäli yli kymmenen tunnin yövuoroja pakotetaan lyhentämään niin se "ei voi tulla lisää" mihinkään muuhun kuin iltavuoron pituuteen. Aamuun tuskin tullaan aiempaan ja tuskin kukaan haluaa aamuvuoroakaan pitkittää. Ja koska ilta-aamu yhdistelmiä välttämättä tulee (vaikka miten työvuorot yrittäisi toisin suunnitella) niin niiden välistä ei missään nimessä ole järkeä "töissäpoisaikaa" vähentää, koska se jos mikä lisää työn kuormittavuuden tuntua ja polttaa ihmisen loppuun. Annalle tiedoksi, että ainakin TA2:sella tehdään yli 10h yövuoroja sekä pitkiä päiviä, eli sinne vois laittaa kanssa tiedoksi, jos vielä haluat. Siis gastron puolella. Radiukseen vissiin olit laittanutkin. |
Ihmettelijä |
#3314.03.2012 17:17heh, näinhän se homma toimii. Adressin tekijällä on oikeus poistaa sellaiset kommentit jotka eivät miellytä omaa silmää ja jotka on aiheesta eri mieltä. Siinähän yritätte sitten itsellenne hakea jotain sananvaltaa kun ette anna sitä muillekaan. Se koira älähtää johon kalikka kalahtaa, sanotaan... Mutta oli siinä poistetussa kommentissani asiaakin, vastaus kommenttiin #30, kahden työvuoron välinen aika on jaksotyössä juurikin tuo 9h, muilla tuo 11h. |
Vieras |
#34 kätilö15.03.2012 16:58PSHP:n on ehdottomasti ajettava lääkäreille sitten tuo sama 10H rajoitus! Ymmärrän, että pitkien vuorojen katsotaan olevan enemmissä määrin turhan kuormittavia. (Yhtä kuormittavia ovat myös ilta-aamut.) Mutta tässä pitää sitten olla täysin tasapuolinen ja lääkäreille on tultava samat rajoitukset. Meillä on otettu työvuorolistoissa huomioon toiveet lähes sataprosenttisesti, omalta osaltani täysin, ja olen toivonut että ei ilta-aamua. Tämän vuoksi useimmiten jään illasta vapaille ja tulen vapailta aamuun, mutta loppui ainakin tuo liian lyhyt yöuni. |
Vieras |
#35 Lääkäreiden kohdalla eli ole kyse samasta asiasta15.03.2012 17:10Eli he päivystävät, jolloin työvuoro voi olla pidempi ja toisaalta he noudattavat eri työehtosopimusta, joten lääkärit eivät kuulu tähän asiaan millään tavalla. |
sisar hento valkoinen |
#36 Otsikko14.04.2012 04:22Kyllä kärsii työhyvinvointi jos tämä menee läpi. Ilta-aamuyhdistelmä on aivan kamala, etenkin yhtään kauempana asuvalle ja vielä kun niitä pitäisi sitten tehdä kohta jatkuvasti. Välissä pitäisi ajaa yht. N. 1.5h, tehdä seuraavan päivän eväät, käydä suihkussa, katsoa lasten seuraavan päivänvaatteet yms valmiiksi, yms muuta perusarkipuuhaa ja nukkuakin pitäisi. Kurjaa kun joutuu laittamaan lapset täysipäiväisesti hoitoon, pitkiä päiviä tehden saa pidettyä lapset hoidossa vain 10pv/kk.. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45622 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10628 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1758 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1465 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
827 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
731 Luotu: 12.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
340 Luotu: 30.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
716 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
283 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
248 Luotu: 18.06.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
2287 Luotu: 22.03.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
220 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
209 Luotu: 13.06.2025
Jatkoaikaa Klemetskogin koulukiinteistölle!
188 Luotu: 03.07.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
177 Luotu: 30.06.2025
Ei aurinkovoimalaa Pennala–Virenojan kylämaisemaan – vaadimme hankkeen keskeyttämistä
165 Luotu: 01.07.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20885 Luotu: 20.03.2025
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
148 Luotu: 16.06.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
121 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
120 Luotu: 18.06.2025