Vastustan Toukarin koulun lakkauttamista !!!
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Vastustan Toukarin koulun lakkauttamista !!!.
Minna |
#1 Itsekin Toukarin koulua käyneenä04.10.2013 18:47ja opettajana väitän, että koulun lakkauttamisesta tulevat säätöt, eivät pitkällä tähtäimellä korvaa laadukkaan pienissä ryhmissä tapahtuvan opetuksen menettämistä. Pieni koulu, jossa kaikki tuntevat toisensa, ehkäisee koulukiusaamista. Lisäksi pienet ryhmät auttavat erilaisten oppijoiden huomioimisessa. Koulun lakkauttaminen ja oppilaiden siirtäminen Kaarisillan yhtenäiskouluun kasvattaa pienten koululaisten jo ennestään pitkiä koulumatkoja ja aiheuttaa kaupungille lisäkustannuksia koulukyytien muodossa. Koulurakennukset jäävät tyhjilleen ja pian varmaan koulun kentän hoitokin lopetetaan ja koko kylä kuihtuu. |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
05.10.2013 06:02- Poiston ajankohta: 05.10.2013
- Poistamisen syy: Eiköhän nämä uhoamiset voi jättää omaan tietoonsa.
Pekka Lasonen |
#3 Olen Toukarin koulun entinen oppilas.05.10.2013 07:18En olisi voinut kuvitellakkaan käyväni ala-astetta missään muussa koulussa kuin toukarilla. Koulu on juuri sopivan kokoinen,turvallinen ja hyvien kulkuyhteyksien päässä ajatellen esimerkiksi polkupyörällä kulkua, luokat olivat sopivan kokoisia ja esimerkiksi kiusaamiseen näin ollen pystyttiin puuttumaan kiitettävästi, lisäksi sain hyvät eväät siirryttäessäni ylemmille luokille. toki ymmärrän että säästöpaineet ovat nykytrendi mutta jättäkää toukarin koulu rauhaan ja ajatelkaa millaisia säästöjä toiminnallanne oikeasti on? Mieluummin terve, iloinen ja kunnolla elämänoppeja saanut lapsi nne yläkouluun kuin uusavuton yhteiskunnan taakka liian suureen kouluun ilman kunnollista perusopetusta. Miettikäähän päättäjät mitä teette. |
Maarit Laakkonen |
#4 Koulussa oppilaita jo neljännessä sukupolvessa.05.10.2013 10:03Ei kaikkea voi aina mitata rahassa ! Annetaan kyläkoulun jatkaa elämäänsä pienten oppilaiden turvallisena kouluympäristönä. |
Hely Ainonen Vieras |
#5 Koulua ei saa lakkauttaa!05.10.2013 10:56Ihan hyvä, kun tällainen on avattu. Koulu on muutakin kuin opinahjo! Kaikenlaisen kokoontumisen paikka, mm. äänestyspaikka. Lapsille on varmasti paras koulu tämän kokoinen eikä mikään suurkoulu. |
Vieras |
#605.10.2013 13:01Säästöjä ei synny pienellä budjetilla toimivan pienen koulun lopettamisesta. Sen sijaan varsinkin pienempien lasten hyvinvointi kärsisi huomattavasti. |
Tomppa |
#7 Alkaa riittämään...06.10.2013 17:03Kohta on koulujen väliset kilpailut lopetettava, kun ei ole kuin yksi koulu keskellä Poria. Verovarat vaan Kreikkaan, P**KELE!!! |
Aki Lehtonen |
#8 Säästöjä...06.10.2013 18:26Jos mukava minunkin entinen opinahjoni lakkautetaan, onkohan johtaja Leinonen laskenut myös sen, että paljonko nykyisten ja uusien oppilaiden kuljetus tulevaan kouluun maksaisi. Lain mukaanhan kaupunki on velvollinen maksamaan oppilaiden koulukyydit ym. Ja olen ymmärtänyt, että linja-autovuoroja on aika harvoin, joten niitäkin sitten pitäisi lisätä. Että säästö, joka koulun lakkauttamisesta saataisiin, menee ihan varmasti muihin kuluihin, joita uusi opiskelupaikka aiheuttaisi...säästöt siis vain silmänlumetta, ainakin Toukarin koulun kohdalla. Järki mukaan päättäjät!! |
Vieras |
#907.10.2013 10:40Lomautetaan kaikki johtajat, saadaan säästöjä ja henkilökunta saa tehdä rauhassa töitä! |
Toukarilainen Vieras |
#10 Säästyy koulukyytejä!07.10.2013 12:22Tärkeää säilyttää Toukarin koulu.Lasten tulevasuutta ajatellen-kasvaa parempia lapsia ja nuoria pienissä ja turvallisissa ryhmissä! |
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
07.10.2013 12:25- Poiston ajankohta: 07.10.2013
- Poistamisen syy: x
Kirjoittaja on poistanut viestinsä (Näytä tarkemmat tiedot)
07.10.2013 12:30- Poiston ajankohta: 07.10.2013
- Poistamisen syy: x
Mirkka |
#13 Nimiä kerätään viimeiseen asti!08.10.2013 19:35Hallitus- ja valtuustokäsittely edessä, vielä ei luovuteta! |
Vieras |
#1409.10.2013 18:07Sarjassamme uutisia jotka tekevät niin surulliseksi/ vihaiseksi. Rahassa ei todelllakaan voi kaikkea mitata. Otetaanko tässä todellisuudessa huomioon se fakta kuinka paljon parempi oppimisympäristö on pikkukoulu kuin ylisuuri ryhmä. Miksei oikeasti lasketa säästöjä suuremmassa mittakaavassa ja miksi säästää jostain joka on hyvää ja tulisi säilyttää. Ei ymmärrä! |
Lattomeren aktiivi |
#15 Mielenilmaus11.10.2013 11:32Kaikki mukaan mielenilmaukseen Eetunaukiolle lauantaina 12.10. klo 12-13 Lisätietoja https://www.facebook.com/eiporinkouluverkkouudistukselle |
Vieras |
#1611.10.2013 12:15Koulutuslautakunnan puheenjohtaja oli Uudessa Ajassa pienkoulujen lakkautusta vastaan,mutta käänsi kokouksessa takkinsa lakkautukselle myötämieliseksi,koska pelkäsi ettei pääse kaupunginhallitukseen. Olipa suoraselkäinen politiikko. |
Vieras |
#1712.10.2013 11:13tuleeko todellisia säästöjä ja jos tulee niin minkä ja kenen kustannuksella...taas. oli yksi koulu trakeria oulussa.eikos niitä ole jo riittämiin |
JI |
#18 Tuetaan toisiamme.14.10.2013 07:46Myös meidän kyläkoulu on lopetusuhan alla vaikka oppilasmäärä on nousussa: http://www.adressit.com/vetoomus_levijoen_koulun_puolesta |
x |
#19 turha toivo enään31.01.2015 13:32toukarin koulu lakkautetaan v.2017. |
Vieras |
#2021.06.2015 18:18Toukarin koulu käyttää nykyaikaisia opetusmetodeja käyttäen hyväksi tietotekniikkaa esimerkillisellä tavalla. Koulu on luonnon lähellä, sieltä on helppo tehdä retkiä , järjestää hiihtokilpailuja tai luontoretkiä. Pienemmät ryhmät ovat lapsille ja nuorille todella täkeitä. |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Vetoomus: Ei tuulivoimapuistoa Helvetinjärven kansallispuiston viereen (Natura-alue FI0341003), arvokkaaseen kansallismaisemaan. Patakorpi, Kuru, Ylöjärvi. Pirkanmaa.
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Pidetään kiinni pyöräedusta – hyvinvoinnin ja luottamuksen puolesta 🚴♂️
45498 Luotu: 02.06.2025
Suomen on aika tunnustaa Palestiinan valtio
10623 Luotu: 09.06.2025
Vaadimme eduskunnan, presidentin ja hallituksen toimille suunnan muutosta.
1732 Luotu: 12.06.2025
Älkää sahatko pois sitä kulttuurin oksaa, jolla me kaikki istumme ruotsinkielisessä Suomessa!
1461 Luotu: 16.06.2025
Salibandyliiton tulee luopua 3vs3-turnausten tuomisesta 5vs5-sarjoihin
826 Luotu: 14.06.2025
Rajamäen terveysasema lähipalveluineen on säilytettävä!
726 Luotu: 12.06.2025
Porvoon kaupungin johdolta vaaditaan välitöntä muutosta Porvoon rakennusvalvonnan johtoon ja epäasialliseen toimintaan.
715 Luotu: 06.06.2025
Pysäytetään Inkoon terästehtaan suunnitelmat ympäristön pelastamiseksi! Stoppa stålverksplanerna i Ingå för att rädda miljön!
282 Luotu: 26.06.2025
Stop Kaskenlinnan ja Mäntymäen sairaaloiden henkilökunnan parkkimaksuille
244 Luotu: 18.06.2025
Ruotintien kunto ja kunnossapito paremmaksi
216 Luotu: 18.06.2025
Joukkokanne eläkerahojemme varastamisesta
201 Luotu: 13.06.2025
Työkyvyttömäksi todetut henkilöt irti TE-toimiston asiakkuudesta
166 Luotu: 30.06.2025
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20860 Luotu: 20.03.2025
URHEILUKESKUKSEN JA RYKMENTINPUISTON METSÄT UHAN ALLA
966 Luotu: 08.03.2024
Pätevöitymiskoulutus yksityisen varhaiskasvatuksen työntekijöille
147 Luotu: 16.06.2025
Vetoomus Koukkuniemen kirjaston säilyttämisen puolesta
144 Luotu: 30.06.2025
Silvola, Vantaa: Ei punaista asfalttia Kahluuniityn halki – Suojellaan niittyä, kunnioitetaan asukkaita
177 Luotu: 30.05.2025
Kaivokselan vesitornin tulevaisuus ratkaistava kaavoituksessa
120 Luotu: 23.06.2025
Kankaanpään terveyskeskuksen hyvän asiakaspalvelun puolesta
119 Luotu: 18.06.2025
Suomussalmen Härkökankaan hautausmaan vanhat hautamuistomerkit ovat vaarassa
110 Luotu: 24.06.2025