Aseiden täyskielto toteutettava

081112 - Asekieltojen vaikutukset: Iso-Britannia

Viime viikkoina mediassa suositun aseiden periaatevastustamisen lieveilmiöinä on kuultu satunnaisilta tahoilta ehdotuksia Suomen siirtymisestä ampuma-aselainsäädännössään nk. "Englannin malliin". Nämä ehdotukset ovat jopa saaneet julkisuutta, eikä missään ole käsitelty sitä tosiasiaa että 1997 Englannissa ei ollut laajamittaista aseongelmaa, jonka syntyä, kehittymistä ja pahenemista lähes kattava kieltolaki on tämän jälkeen ruokkinut.

Tosiasioiden, tilastojen ja käytännön todellisuuden perusteella ei ole pienintä epäilystä tai tulkinnanvaraa etteikö kyseinen "Englannin malli" olisi epäonnistunut täydellisesti kaikissa niissä tavoitteissa joita sillä väitettiin saavutettavan. Ei ole liioiteltua todeta, että kyseinen malli on vienyt aseet ampumaradoilta ja tuonut ne kaduille.

Oheinen dokumentti on osa laajempaa ampuma-aselain kehitysmahdollisuuksia koskevaa tietopakettia joka on toimitettu Eduskunnan hallintovaliokunnan, sisäministeriön ja valikoitujen kansanedustajien käyttöön viikkojen 43 ja 44 aikana.

Yhteenveto asekieltojen yhteiskunnallisista vaikutuksista Isossa-Britanniassa

Lyhyt historia Iso-Britannian aselainsäädännön kehityksestä:

1903 – Pistol Act. Alle 9 tuuman (228mm) piipulla varustettujen aseiden luvanvaraisuus.

1920 – Firearms Act. Ampuma-aseiden luvanvaraisuus, luvan myöntäjänä asuinalueen poliisipäällikkö. Säädetty bolshevikkivallankumouksen pelon seurauksena.

1937 – Firearms Act (muutos). Automaattiaseiden kielto pl. museot ja ammattikäyttö, alle 20” (508mm) piipulla varustettujen haulikoiden luvanvaraisuus.

1937, 1964, 1969 – poliisin sisäinen, salainen ohjeistus kiristyi vaiheittain, koskien ampuma-aselupien myöntämisperusteita. Ohjeistus julkaistiin 1989.

1968 – Criminal Justice and Firearms Act. Haulikoiden luvanvaraisen piipun pituuden raja nostettiin 24” (610mm) mittaan.

1997 – Firearms Act (muutos). Kattava kieltolaki jonka piirissä on lähes kaikki yhden käden aseet sekä valtaosa kivääreistä ja haulikoista. Säädetty Dunblanen joukkomurhan jälkeisessä julkisuuden paineessa.

Edellämainituista viimeisimmällä on ollut räjähdysmäinen vaikutus väkivaltarikollisuuden kasvuun ja luvattomien ampuma-aseiden saatavuuteen, tarjontaan ja käytön yleisyyteen.

Lain voimaantultua ensimmäisen kahden + kahden vuoden keskiarvoisella tarkastelujaksolla ampuma-aseiden käyttö väkivaltarikoksissa yleistyi noin tuhannella tapauksella (2.648 – 3.685 , +40% vuoteen 2000 mennessä), kesäkuuhun 2001 mennessä poliisi ja tulli havaitsivat Englantiin syntyneen järjestelmällisen ja kattavan laittomien aseiden salakuljetusverkoston.

Ref: Metropolitan Police , Scotland Yard, Centre for Defence Studies. BBC: 16.7.2001

Tarkastelujaksolla 2005-2006 henkirikosluvut olivat nousseet jo lukuun 4671. (+76%). Hälyttävin havainto tällä jaksolla oli se, että luvattomien – eli laittomien – aseiden kantaminen ja erityisesti käyttö on profiloitunut yhä enenevissä määrin teini-ikäisiin. Sisäministeriön aserikollisuusraportti ajankohdalta sisälsi yhteenvedot ”Laittomien tuliaseiden saatavuus nuorille lisääntyy jatkuvasti ja nuoret vaikuttavat olevan alttiimpia käyttämään aseita holtittomasti.” sekä ”Pienissäkin riidoissa on mahdollisuus ampumavälikohtaukseen (laittomien) aseiden yleisyyden vuoksi, uhan vuoksi ampuminen tai ammutuksi tuleminen mielletään oletusarvoisiksi vaihtoehdoiksi.”

Ref: Richard Ford, Philip Webster. The Times: 24.8.2007

Vuonna 2006 Englannin sisäministeriön laittomia aseita käsittelevässä julkaisussa kiinnitettiin huomiota erityisesti seuraaviin epäkohtiin:

1. Aseiden käyttö kaikissa tilastoiduissa rikoksissa oli noussut 0,4% tasolle, kaksinkertaistuen viimeisen kymmenen vuoden tarkastelujaksolla.
2. Tiedon vähäisyys tai puuttuminen laittomien aseiden ja asetarvikkeiden kaupasta, rikollisten suhtautumisesta laittomiin aseisiin ja niiden käytön kulttuuriin, huumekaupan ja laittomien aseiden korrelaatiosta ja lainsäädännön vaikutuksista rikollisten aseenkäyttöön tekemiin valintoihin.
3. Haastatelluista rikollisista noin puolta oli uhattu aseella ja lähes yhtä montaa oli joko ammuttu tai yritetty ampua, noin kolmanneksen läheisiä tai ystäviä oli ammuttu ja noin kolmanneksen läheinen tai ystävä oli tapettu ampumalla. Haastatellut ilmoittivat haluavansa kostaa em. kaltaiset tapaukset itse, mikä on omiaan ruokkimaan väkivallan kierrettä.
4. Lähes puolet oli saanut ensikosketuksensa ampuma-aseisiin rikollisen toiminnan kautta, vain 7,5% aiemmin laillisen aseenomistukseen liittyvän toiminnan kautta, yhdenkään ei mainittu koskaan itse harrastaneen laillista ampumaurheilua.
5. Julkaisussa mainittiin erikseen, laittomien aseiden varsinaisen tarpeen (ryöstöt ym.) lisäksi hankinnan ja hallussapidon syyksi opportunismi, laittoman aseen hankinta vain siksi että niitä on saatavilla. Pääosa laittomista aseista myydään myös edelleen, mikä pitää ne jatkuvassa kierrossa.
6. Merkittävänä asiana julkaisu pitää laittomien aseiden muuttumista tavanomaiseksi normiksi katukulttuurissa ja niille on syntynyt symbolinen statusarvo. Laittomia aseita myös käytetään.
7. Ratkaisuksi tutkimus ehdottaa valvonnan tehostamista ja rangaistusten koventamista, siitäkin huolimatta että jo nyt aseiden kotivalmistuksesta on tosiasiallisesti tuomittu ainakin yksi elinkautinen vankeustuomio ja valvonta on resurssien jatkuvasta lisäämisestä huolimatta osoittautunut mahdottomaksi tehtäväksi. Hallussapitorangaistuksen (viiden vuoden vankeus) suhteen julkaisussa mainitaan että rangaistuksen koventaminen saattaa johtaa siihen että laittoman aseen haltija nykyistäkin useammin yrittää ”ampua pakotietä auki”.
8. Julkaisun yhteenvedossa todetaan, että monien aiheeseen liittyvien ongelmien ratkaisu vaatii sosiaalisia ja taloudellisia toimenpiteitä teknisten sijaan.

Havaituista, pahentuneista ongelmista lähes kaikki olivat samoja, jotka erittäin tiukan aselain oli lainsäädäntövaiheessa esitetty poistavan. Tämän lisäksi on todettava että mahdollisuutta valvoa aseiden hallussapitoa, kauppaa ja käyttöä ei tämäntyyppisen lainsäädännön voimassaollessa ole, jo pelkästään aserekisterien täydellisen puuttumisen vuoksi.

Ref: Gavin Hales, Chris Lewis, Daniel Silverstone; Home Office Research Study 298, Joulukuu 2006.

Englannin henkirikostilastot ovat siis kasvaneet huomattavasti, mutta vieläkin suurempi vaikutus on yleisen turvallisuuden heikentymisellä. Kaupungeissa kuten Manchesterissa ja Liverpoolissa on kokonaisia asuinalueita joille poliisit kategorisesti kieltäytyvät menemästä ollenkaan, johtuen siitä että näillä alueilla laittomien aseiden kauppa rehottaa ja todennäköisyys joutua ampumavälikohtaukseen on erittäin suuri.

Tilastollisesti tilanne on jopa pahempi kuin miltä se näyttää. Englannin henkirikostilastoihin luetaan nykykäytännöllä ainoastaan tapaukset joissa rikosnimike on ”murha”, kaikki muut tapaukset joissa ihminen on väkivaltaisesti kuollut jätetään järjestelmällisesti pois tilastoista, toisin kuin useimmissa muissa maissa, mm. Yhdysvalloissa. Tarkoitusta tälle tilastopolitiikalle ei ole julkisesti kerrottu eikä siitä yleisesti viranomaisten toimesta puhuta, mutta sen johdosta tilastot ovat olleet tämän käytännön voimassaollessa huomattavasti optimistisemmat kuin se todellisuus jota niiden tulisi peilata. Toinen Englannin rikostilastoja vääristävä käytäntö on se, että murroista, pahoinpitelyistä ja jopa ryöstöistä poliisin virallinen ohjeistus on antaa varoitus ja päästää epäilty välittömästi vapaalle jalalle, syytetoimien sijaan, ”resurssien säästämiseksi”. Tämän tosiasiallisen käytännön aiheuttamasta tilastovääristymän yksityiskohtaiset tiedot ovat poliisin sisäisinä salaisia.

Ref: Joyce Lee Malcolm, Reason: November 2002, Daniel Foggo, Sunday Telegraph 12.1.2003, Harvard Law School publication: A review of International and some domestic evidence, 2006.

Englannin mallia ei voida millään yhteiskunnallisella mittapuulla pitää onnistuneena. Poliittisten päättäjien toimenpiteissä on menty äärimmäisyyksiin, mm. edellämainittuun kansainvälisesti vertailukelvottomien tilastojen käyttöön, esineitä koskevien kieltojen laajentamisessa mm. starttipistooleihin, leluaseisiin ja teräaseisiin, sekä muiden maiden, erityisesti Saksan, Italian ja Baltian maiden syyllistämisessä koska salakuljettajat hankkivat näistä maista aseita Englannin valtaville laittomien aseiden markkinoille.

Laittomien aseiden hintataso on tarjonnan johdosta erittäin laaja. Huonokuntoisen mutta täysin ampumakelpoisen katkaistun haulikon hinta on asettunut noin £50 (80€) tasolle ja tavanomaisen pistoolin tai revolverin hinta on noin £150 (240€), mikä tuo ne lähes varattomienkin henkilöiden ulottuville. Varsinaiset statussymbolit ovat nk. elokuva-aseet, eli viihdeteollisuuden kautta mm. musiikkivideoissa näkyvät kalliit, laadukkaat yhden käden aseet ja kaikki sarjatuliaseet. Tästä syystä normaalilta lailliselta vähittäismyyntihinnaltaan noin 400-800€ aseet ovat Englantiin salakuljetettuina £1000-1500 (1600-2400€) hintaluokassa ja salakuljettajille katteensa vuoksi erittäin houkuttelevia. Konepistoolien ja rynnäkkökiväärien mustan pörssin hintataso on keskimäärin noin £2000 (3200€) tasolla, mikä tekee niistä hankintahintaan nähden kaikkein kannattavinta kauppatavaraa ja samasta syystä tarjonta on suhteellisesti huomattava.

Salakuljetuksen lisäksi Englannista on löydetty jo useampia kotiverstaita joissa on valmistettu mm. konepistooleita. Valmistusmenetelmä täysin toimivalle konepistoolille on mekaanisesti varsin yksinkertainen ja edellämainittujen myyntihintojen vuoksi tällainen toiminta on taloudellisesti erittäin houkuttelevaa. Lisäksi aseiden valmistus poistaa salakuljetukseen liittyvät riskit toiminnan paljastumisessa.

Yhteenveto:

Lainsäädännölliset toimenpiteet mitä Isossa-Britanniassa on tehty ampuma-aseiden väärinkäytön ehkäisemiseksi ovat epäonnistuneet . Lakimuutosten aikana käydystä suureellisesta mediakampanjasta ja siinä esitetyistä väitteistä johtuen virhettä ei ole poliittisesti ollut mahdollista enää jälkikäteen myöntää. Samasta syystä poliittinen paine lisäkielloille on jatkuva koska tähän mennessä toteutetuilla ei ole ollut toivottua vaikutusta ja aiemmin julkisuudessa esitetyt väitteet muistetaan. Ylpeys estää virheiden myöntämisen joten sisäpoliittisen ongelman syntipukkien etsimien on laajennettu jo ulkopolitiikankin puolelle.

Vuonna 1997 Englannissa ei ollut aseongelmaa. Dunblanen tapaus valtavalla mediajulkisuudella ja ”Snowdrop” –nimellä tunnetulla addressilla painostivat päättäjiä tekemään harkitsemattoman ratkaisun. Tämä ratkaisu oli se virhe, joka loi Englantiin todellisen aseongelman, avaamalla kokonaisen markkina-alueen mustan pörssin kauppiaiden monopolille. Tätä voidaan perustellusti pitää malliesimerkkinä siitä, että tunnesyiden motivoimia lainsäädännöllisiä päätöksiä ei missään tapauksessa saa tehdä, varsinkaan kansalaisten turvallisuutta koskevissa asioissa.

Suomessa on Englannin alkuperäiseen tilanteeseen verrattuna asukasmäärään nähden moninkertainen määrä ampuma-aseita, sekä luvallisia että luvattomia. On äärimmäisen utopistista ajatella, että näitä on mahdollista kiellon kautta kerätä kansalaisilta pois, jopa siinäkin tapauksessa että lunastushinnat asetettaisiin samalle tasolle kuin mitä samoista aseista tulevan mustan pörssin kaupassa on täysin mahdollista saada. Suomen asekätkentäperinteen huomioonottaen hävikki tulee mahdollisten lunastusten kyseeseen tullessa olemaan valtava ja tällainen päätös tulee aiheuttamaan korjaamattoman vahingon valtiovallan ja kansalaisten molemminpuoliseen luottamukseen. Jo nyt voimassaolevat rajoitukset joidenkin asetyyppien suhteen (mm. itselataavat kiväärit, tietyt kaliiberit) ovat ohjanneet pienen osan aseista kiinnostuneista luvattomien aseiden suuntaan, niin että sanktioidun ammuntaharrastuksen sijaan hankinnan helppous ja ostomahdollisuus ovat tehneet mustan pörssin aseista houkuttelevia, kun aiemmin toimivan ja tosiasioihin perustuvan lainsäädännön käytännön sovellukset ovat siirtäneet harrastustarkoituksiin hyvin soveltuvia asemalleja tavoittamattomiin.

Tätä kehityssuuntaa voidaan joko korjata järkeistämällä käytäntöjä ja lainsäädäntöä mm. niin että viranomaisten mielivaltainen tulkintamahdollisuus asioissa, joista he eivät objektiivisesti ottaen ole perillä tehtäviensä edellyttämällä tavalla, poistuu, tai ruokkia lisäämällä perusteettomia tai mielikuvapohjaisia kieltoja ja rajoituksia loputtomiin.

Ainoa varma lopputulos kiellolla on se, että valtiovalta menettää ainoan, realistisen ja kattavan mahdollisuutensa valvoa ampuma-aseiden omistusta ja käyttöä millään tasolla. Tällainen tulevaisuudenkuva on silmiemme edessä, EU-maassa joka kokeili helpolta vaikuttavaa ja vaikutusvaltaisten, julkisrahoitteisten järjestöjen ajamaa mallia, epäonnistuen kuvittelemissaan tavoitteissa täydellisesti.

Historia on siis jo opettanut meitä, nyt on tehtävä päätös otammeko siitä todella opiksemme.



Koonnut:
Henri R Helanto
Tiedottaja, varapuheenjohtaja
NRA Kansallinen Kivääriyhdistys ry