KELAN laittomuuksille loppu
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista KELAN laittomuuksille loppu.
mh |
#26 Kelan uhri ja vakuutusyhtiö Pohjolan uhri jo 10 vuotta01.07.2017 10:15Kela on evännyt korvauksien maksamisen kohdallani vedoten milloin mihinkin lakiin tai löydöksiin,koska alkuhoito oli puuttellinen johtuen pätemättömästä venäläislääkäristä joka pialsi alkuun kaiken. Minulla on todettu keskivaikea/vaikea aivovamma josta johtuu työkyvttömyys eikä uudelleen kouluttautumisestakaan tule mitään,kongitiiviset oireet ovat heikkoa,lähimuisti on todella heikko puhumattakaan keskittymisestä,väsymisestä,tarrkkaavaisuudesta ym,neuropsykologisetetstit tehty 2009.2010.2015 ja aina eri tekijä eikä korjaantumista ole asioissani tapahtunut,sain onnettomuudessa myös nilkan ja ranteen murtumat sekä kaularnkavamman jossa pieni välilevynpullistuma ja juuriaukonahtauma.kelan mielestä minulla on vain lieväaivovamman jälkitila mutta minun lausunnoissani ei niin edes lue mitä kela taas kertoi vakuutusoikeudelle,minulla oireina on jatkuva tinnitus,näkökenttäpuutokset,puutumista,kipuja edelleen lähes päivittäin korvissa.silmissä,niskassa,nilkassa ja päässä mutta kela ei ole hyväksynyt koko aikana aivovammaani vaikka nytkin on todettu aivoradoisaa pientä poikkeavuutta ja tämän lisäksi onnettomuudesta johtuvan etenevän atrofian (aivojen surkastuminen)jonka vuoksi muutkin ovat saaneet eläkkeen tahtomattaan,myös muut ovat saaneet eläkkeen ja sairaspäivärahat kelasta pelkillä nepsytesteillä,olin työtön perheeheni asioista johtuen onnettomuuden saatuessa ja tämä kelan takaa ajo on tullut selväksi juuri tuon takia!minulla on myös olkapäätkin rikki en tiedä johtuvatko nekin onnettomuudesta kun kukaan ei ole ollut halukas tutkimaan tai laittaamaan asiansa osaavalle taholle minua! minulla on muitakin sairauksia! |
KYRPÄ |
#27 ☩ (卐) ϟϟ05.03.2020 09:07ON SE VITU KU VITU...
SOMALIT SAA ILMASTA RAHAA JOKA KK. 3000€ (3DONAA) TILILLE JA MEIKÄ EI SAA KU 400€
... JA NY EI OO TUKLLU SITÄKÄÄN
[SANOVAT VIELÄ ET SINÄ RASISTI , SINÄ RASISTI!]
KU VAATII OIKEUKSIAAN !
ON SIINÄ MEILLÄ HALLITUS VITU !
EU ERO !
MARKKA TAKAS !
MUSUT JA MATUT VITUUN ! |
Vieras |
#2806.03.2020 06:38KELA ON YKS P3RSE !
TUKEE VAAN MATUJA JA
VITUILEE SUOMALAISILLE !' :( |
kela on ihan kusipää |
#29 suomelle kustaa matulle mannaa :(!!!02.04.2020 17:14Kela kusee suomalaisii naamaan KELA :------,___:( |
|
Sakset seis! Suuri kulttuuriadressi
Puhtaan veden ja terveyden puolesta - Ei kaivosta Heinolaan
JUMALAN KYMMENEN KÄSKYÄ!
Vastustamme Karhen Kalliomäen tuulivoimahanketta (Ylöjärvi)
Sallitaan asuntojen vuokraus matkailijoille!
Vetoomus Pirkanmaan Hyvinvointialueelle: Vanhusten kasvokkaisen päivätoiminnan palauttaminen ja turvaaminen
PELASTETAAN LOUHIPUISTO
Säilytetään Märkiön leirikeskus – yhteinen tilamme
Ei pumppuvoimaloita Kemijärvelle
Pysäytä ihmiskaupan uhriksi joutuneen Maryn ja hänen lastensa pakkopalautus
Ei kaavamuutoshankkeelle, jolla Katariinanlaakson virkistysalueelle kaavoitetaan kerrostaloja!
Forssan sairaalan palvelut turvattava
Suomi ei saa luovuttaa tosiasiallista päätösvaltaa kansanterveydestään Maailman terveysjärjestölle / Finland får inte ge bort sin faktiska beslutsrätt angående folkhälsan till WHO
Ei enää leikkauksia mielenterveyspalveluista!
Kielletään ilotulitteiden myynti yksityishenkilöille
Tampereen Iidesjärvi ja sen eteläpuolinen alue luonnonsuojelualueeksi
Vetoomus Siuntion aurinkovoimalahankkeiden estämiseksi valtakunnallisesti arvokkaille maisema-alueille
Adressi Kaarinan musiikkiluokkien säilyttämisen puolesta
Sotiemme veteraanit linnanjuhliin 6.12.2024.
Haljastennokkaa ei saa myydä
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Klaukkalan terveyskeskuksen palvelujen säilyttämisen puolesta
3787 Luotu: 27.04.2025
Säilytetään Santapankki virkistyskäytössä
413 Luotu: 04.05.2025
Työsuhde pyöräilyn verotusta ei saa muuttaa
1467 Luotu: 01.05.2025
Suomenhevoselle liputuspäivä.
438 Luotu: 19.04.2025
Vaadimme keskussairaalan palveluiden säilyvän Savonlinnassa lain sallimissa rajoissa
1842 Luotu: 22.03.2025
Ilotulitteet eivät kuulu Kolin kansallispuistoon
383 Luotu: 17.02.2025
Säilytetään Santalan aarniometsä Hausjärvellä
141 Luotu: 29.04.2025
Ei lumenkaatopaikkaa Keskuspuistoon! Alue tulee säilyttää luonnolle, liikunnalle ja lapsille!
1547 Luotu: 10.12.2024
Hius- ja kauneudenhoitoalan yritykset ja työpaikat ovat vaarassa! ALV 14% Heti!
20462 Luotu: 20.03.2025
Muntterinkankaan tuulivoimahanketta Pielavedellä ei tule rakentaa
85 Luotu: 07.05.2025
Maunulan, Paloheinän ja Pihlajamäen terveysasemien puolesta
1871 Luotu: 09.05.2022
Adressi Siilinjärven kirjastoauto Pikku-Marjan puolesta
560 Luotu: 01.04.2025
Israel boikottiin Euroviisuissa! Vetoomus Ylelle 2025
11350 Luotu: 03.02.2025
Itämeri EI ole akkuteollisuuden kaatopaikka
68606 Luotu: 15.02.2024
Tuuloksen päiväkodin siirto Tuuloksen koulun tiloihin on peruttava
687 Luotu: 13.03.2025
Pelastakaa Heinolan Niemelänranta, ei rakentamista
599 Luotu: 01.03.2023
Ei uraanikaivoksia Pohjois-Karjalaan
28 Luotu: 08.05.2025
Epäluottamuslause: Orpon hallituksen on erottava - Orpos regering måste avgå!
2512 Luotu: 15.07.2023
Oikeudenmukaiset ja yhdenvertaiset koulutilat Alasenjärven koulun oppilaille
500 Luotu: 09.04.2025
Ei maksumuuria lasten ja nuorten pesäpalloon – PesisTV:n pakollisuus peruttava juniorisarjoissa
1857 Luotu: 10.04.2025