Kunniaväkivalta saatava kuriin Suomessa

Suomessa on vihdoin virinnyt keskustelu kunniaväkivallasta. Vaikka Suomessa asuvat maahanmuuttajat ovat julkisesti kertoneet tietävänsä kunniaväkivaltaa ja jopa kunniamurhia tapahtuneen Suomessakin jo vuosia, tietyt tahot kiistävät edelleen koko ongelman olemassaolon. Myös virheellinen uutisointi kunniaväkivallasta vain naisten siveyden vartioimisena on vaarassa johtaa keskustelun väärille urille ja sitä kautta vaarantaa kymmenien kunniaväkivaltaa pakenevien naisten turvallisuuden.
Islamilaisessa kulttuurissa mies on perheen pää ja naisen tehtävä on kieltää itsensä ja tarpeensa alistumalla miehen palvelijattareksi kyselemättä ja mitään kyseenalaistamatta. Tätä valtaa ylläpidetään kieltämällä naiselta oikeus koulutukseen ja työntekoon. Tyypillistä onkin naisten suuri lukutaidottomien osuus erityisesti kunniakulttuurin maissa. Islamilaisessa kulttuurissa mies saa tehdä vaimolleen mitä haluaa, väkivalta on aina naisen omaa syytä. Väkivaltaisen miehen luota karannut nainen tulee usein myös omien sukulaistensa hylkäämäksi. Väkivallasta kertominen esim. poliisille voi johtaa kunniamurhaan.
Suomen ev.lut. kirkon maahanmuuttajapapitkin ovat kohdanneet kunniaväkivaltaa työssään Suomessa. Kirkko onkin julkaisuissaan tuonut ongelmaa esille. Kirkon mukaan tyypillisiä Suomessa asuvissa muslimiyhteisöissä on järjestetyt avioliitot ja pakkoavioliitot, joita solmitaan jopa sukulaistenkin kesken oleskelulupien saamiseksi Suomeen. Kirkko onkin korostanut, että miehen päästyä Suomeen vain vähän on tehtävissä. Halveksunta ja sekä fyysinen että henkinen väkivalta on yleistä järjestetyissä ja pakkoavioliitoissa, maahanmuuttajanaiset joutuvat kodin vangiksi ja naisen helvetti vain pahenee avioerossa. Turvakodit Suomessa ovatkin olleet perheväkivaltaa paenneiden maahanmuuttajanaisten ylikansoittamia.
Ns. pakko- ja järjestettyjä avioliittoja solmitaan myös suomalaisten kanssa oleskeluluvan ja taloudellisen hyödyn saamiseksi kohdemaassa. Poliisin mukaan lumeliittoihin liittyy hyvin vahvasti harmaa talous ja muu piilorikollisuus. Suomalaistenkin viranomaisten mukaan lumeliitolla tulleet pyrkivät naittamaan uhrinsa sukulaisia ja ystäviä muille sukulaisilleen ja tuttavilleen. EU onkin kartoittanut lumeliitot ihmiskaupan kaltaiseksi toiminnaksi, jossa pyörii suuret rahat.

Valtion sisäisen turvallisuuden ohjelma korostaa tehokasta talousrikostorjuntaa ja laittoman maahanmuuton, mukaan luettuna lumeliitot, tehokasta estämistä.
Lain mukaan kaksinnainti ja petos ovat rikoksia, mutta ei lumeavioliitossa, joka Korkeimman Oikeuden mukaan on liittona pätevä. Ulkomaalaislaissa lumeavioliitto, väärien tietojen antaminen viranomaisille ja epärehelliset tulonhankkimiskeinot ovat esteitä oleskeluluvan myöntämiselle. Käytännössä lakia ei kuitenkaan noudateta, vaikka EU korostaa, että petoksella, kuten lumeavioliitolla, hankitut oikeudet (oleskeluoikeus ja oikeus maan sosiaaliturvaan) voidaan poistaa.

Lumeavioliitto on maahantulijalle edullinen. Avioliitolla maahantulija ostaa Suomen sosiaaliturvan ilman toimeentulovaatimusta eikä pelkoa kiinni jäämisestä ole. Uhrilla ei ole näissä mitään oikeusturvaa. Asianajajien mukaan lumepuoliso tuskin koskaan tienaa yhtään enempää kuin sen, että saa kaikki yhteiskunnan sosiaaliedut täysimääräisenä. Suomen yksin- ja yhteishuoltajien liiton mukaan jopa 13% huoltajuusoikeudenkäynneistä on monikulttuurisia perheitä, joissa suurimmassa osassa on suomalainen nainen ja eteläeurooppalainen / pohjoisafrikkalainen mies tai suomalainen mies ja venäläinen/virolainen nainen. Oikeudenkäynnit käydään poikkeuksetta valtion varoin ja suurimmalla osalla on takanaan useita huoltajuuskiistoja. Poikkeuksellista ei ole, että maahantulijalla on ollut perhe kotimaassa jo Suomeen tullessaan ja lyhyessä ajassa useampia päällekkäisiä perheitä myös Suomessa, mikä lisää huomattavasti HIV-riskiä.

Sosiaali- ja terveysministeriön selvitys "Rakkaudella yli rajojen" v. 2003 osoittaa, että lumeliitot olivat yleisiä jo tuolloin. Teoksessa viitattiin epäsuorasti lumelapsia koskevaan ilmiöön. Lumeliitossa lapsi syntyy hyväksikäytöstä hyväksikäytettäväksi, mutta räikeimmissäkin tapauksissa lapsi estää maastakarkotuksen ja maahanmuuttaja maksimoi taloudelliset edut ilman toimeentulovaatimusta ja ilman päivänkään tarvetta sitoutua perhe-elämään ja vanhemmuuden velvollisuuksiin.

Vaikka lumepuolison menot ja tulot olisivat faktana todettu oikeudessa ristiriitaisiksi, toimeentulotuella elävä maahanmuuttaja saa oikeuskulut ilmaiseksi ja lapselle elatusapu määrätään alle minimiin. Pahimmassa tapauksessa uhri menettää omaisuutensa ja maksaa vielä laittoman maahantulijan oikeuskulutkin. Mistä maahanmuuttajan laittomat varat tulevat, eivät viranomaisia kiinnosta - lumevanhempi saa ilmaiset oikeudenkäynnit, tulkit, ehkä valvotut tapaamiset vartijoineen ja vähän lisää sosiaalietuuksia, että paremmin pärjää.

Vaikkei tulija olisi osoittanut hetkenkään mielenkiintoa lastaan kohtaan ennen avioeroa, on sosiaaliviranomaisissa ja oikeudessa lumevanhemman etu se kaikkein tärkein. Lapsen kaltoin kohtelu muuttuu lapsen oikeudeksi, josta viranomaiset pitävät kiinni viimeiseen asti. Valtapeli ja perheväkivalta on yleistä ja jatkuu avioeron jälkeen tapaamisilla.

EU on luokitellut lumeliitot ihmiskaupan kaltaiseksi toiminnaksi, jossa pyörii isot rahat. Silti perhehelvettiä jatketaan yhteiskunnan toimesta lapsen aikuisikään, vaikka YK:n lapsen oikeudet korostavat valtion velvollisuutta huolehtia siitä, että lapsi saa elatuksen vanhemmiltaan ja lasta suojellaan kaikilta hyväksikäytön muodoilta sekä huonolta ja välinpitämättömältä kohtelulta.

Tutkimukset osoittavat, että maahanmuuttajat kokevat rasismia erilaisuutensa vuoksi, samaa osoittaa tutkimus ulkomailta Suomeen jo pienenä adoptoiduista Suomen kansalaisista. Lasten pahoinvointi ja mielenterveysongelmat ovat kasvaneet räjähdysmäisesti viimeisen 20 vuoden aikana. Neljännes Suomessa kasvavista lapsista on hiljattain julkaistussa tutkimuksessa ilmoittanut, ettei saa riittävästi rakkautta vanhemmiltaan. Noin 20-25 -vuotiaiden mielenterveyssyistä johtuvat sairauslomat ovat tuplaantuneet parissa vuodessa. Yhtään MIKSI-kysymystä ei ole esitetty, vaikka Suomessa lasten ja nuorten mielenterveysongelmatilastot ovat Euroopan hälyttävimmät.

Siitä huolimatta että lumeliitot rinnastetaan laittomaan maahanmuuttoon ja EU on luokitellut lumeliitot ihmiskaupan kaltaiseksi toiminnaksi, ei maassamme ole tehty yhtään tutkimusta lumeliittojen vaikutuksista uhrien ja lumeliittoon syntyneiden lasten elämään. Maahanmuuttajien kokemasta väkivallasta on lukuisia tutkimuksia, mutta ei yhtäkään tutkimusta monikulttuurisia perheitä koskevasta väkivallasta, jossa uhri on suomalainen.
Yleisimmin kunniaväkivallan esiintymisen Suomessa kiistävät ne, joiden ei ole tarvinnut päivääkään asua ja elää kunniaväkivaltakulttuurissa kasvaneen maahanmuuttajan kanssa. Kenenkään kodissa tapahtuvaa väkivaltaa eivät kuitenkaan ole viranomaiset olleet katsomassa! Vertailu Raija Ala-Lipastin kunniaväkivaltaa koskevan kirjan ja Kaapatut Lapset ry:n asiakaskunnan parissa osoittaa, että maahanmuuttajanaisten ja suomalais-islamilaisissa perheissä eläneiden naisten kokemukset perhe-elämästä ovat hyvin samankaltaisia. Halveksunta, eristäminen, kiristäminen, mollaaminen, vaimon kuoleman toivominen, henkinen ja/tai fyysinen väkivalta, väkivallalla uhkailu, tappamisella tai tapattamisella uhkailu olivat arkipäivää; poikkeuksellista ei myöskään ole rehvastelu sillä, että suomalaiset viranomaiset eivät pysty uhria suojelemaan. Molemmista teoksista käy myös ilmi, että uhreja ei suomalaisissa viranomaisissa uskottu. Myös Lapin yliopistossa Oulun ja Rovaniemen turvakotien asukkaiden parissa tehty väitöstutkimus vuodelta 2008 osoittaa, että viranomaiset Suomessa vähättelevät perheväkivaltaa. Suurinta kritiikki oli sosiaalityöntekijöitä kohtaan. Asiakkaita ei uskottu, ongelmaa vähäteltiin, mitään negatiivista miehestä ei saanut puhua ja rikosilmoituksen tehneet joutuivat sosiaalityöntekijöiden silmätikuksi. Etenkään henkiseen väkivaltaan ei puututtu lainkaan ja lasten tapaaminen mahdollisti väkivallan ylläpitämisen ja jatkumisen.

Kunniakulttuurissa lapsi kasvatetaan väkivaltaan ja lumeavioliittoon lapsen siittänyt vanhempi saa vallan ylläpitää väkivaltasuhdetta myös huoltajuus- ja tapaamisoikeuksiinsa vedoten. Tämä vaikeuttaa edelleen uhrin ja lapsen välistä suhdetta. Käytännössä uhri, joka usein on yksin huolehtinut lapsesta avioliiton aikanakin, on pakotettu hylkäämään lapsensa, jos haluaa eroon väkivaltaisesta hyväksikäyttösuhteesta. Toinen vaihtoehto on, että kasvaessaan lapsi tulee siihen ikään, että tajuaa itsekin taustansa - tällöin hänen minäkuvansa särkyy ja syyllisyys perheen ongelmista räjähtää silmille - vaikkakin lapsi on viaton välikappale ja vallan väline, jota lumeliitoissa maahantulijat käyttävät sumeilematta hyväksi. Tällaisia tikittäviä aikapommeja Suomessa kasvaa jo tuhansia.
Unohdettu on, että muslimiyhteisöissä päätösvalta ja elatusvastuu ovat yksin isällä. Naisen tulee totella kyselemättä. Poikalapsen huoltajuus siirtyy isälle äidin lopetettua imettämisen, avioerossa äiti voi harvoin pitää lapsen. Isän velvollisuus on kasvattaa lapsesta muslimi, ei-muslimi ei voi olla lapsen huoltaja. Länsimaista naista katsotaan harvoin soveliaaksi lapsen huoltajaksi. Jos nainen avioeron jälkeen avioituu uudelleen, siirtyy huoltajuus automaattisesti isälle. Yhteishuoltajuus voi onnistua ainoastaan, jos päätäntävalta säilyy isällä kaikissa lasta koskevissa asioissa. Huoltajuuden menettäminen äidille voi helposti kärjistyä lapsikaappaukseksi.
Lumeliitot ovat yleistyneet, niiden on myös todettu lisäävän lapsikaappauksen riskiä. Suomessa tilastoitiin v. 2007 25 kaappausta, jotka koskettivat yli 50 lasta. Tilastoissa ei näy Haagin sopimuksen ulkopuolisiin maihin, kuten Venäjälle, tehtyjä lapsikaappauksia. Muuttuva Perhe 01/2009 kirjoitti v. 2007 Venäjän ja Turkin olleen yleisimmät kohdemaat - asiantuntijoiden mukaan näistä maista myös yleisimmin tullaan lumeliitoilla Suomeen. Motiiviksi kaappaukselle riittää kosto. Useissa tapauksissa isä on voinut jatkaa lähes normaalia elämää länsimaissa ilman lasta. Päätyykö lapsi sukulaisten piiloteltavaksi kotimaahan vai laittoman adoption tai ihmiskaupan uhriksi, on asia jota ei ole edes nostettu esille.

Lumeliittojen vaikutuksia lapsiin ei edes haluta tunnustaa, mutta 65.000 lastensuojelun asiakasta antaa aavistuksen vaikutuksista. Yhteiskunta jatkaa lumelasten kaltoin kohtelua - yksi lumeliitto maksaa yhteiskunnalle minimissäänkin kymmeniä tuhansia euroja, mutta tähän on aina valtiolla rahaa - lapsista tehdään tahallaan moniongelmaisia, mutta ongelmien korjaamiseen ei sitten rahaa löydykään. Perhe saa paeta henkensä edestä omassa maassaan. Kunniaväkivaltaa ei sosiaaliviranomaisten mielestä maassa ole, vaikka Turun Naiskeskuksen johtajan Raija Ala-Lipastin mukaan tuhannet naiset pelkäävät kunniaväkivaltaa Suomessa. Ala-Lipasti on myös auttanut useita naisia pakenemaan kunniaväkivaltaa, osa on jopa lähtenyt Suomesta. Mannerheimin Lastensuojeluliiton tuoreessa teoksessa Kunnia Konfliktina korostetaan kunniaväkivallan koskettavan myös kantasuomalaisia. Helsingin poliisissa kunniaväkivaltaa paenneiden suomalaisnaisten avunpyynnöt ovat kaksinkertaistuneet alkuvuoden 2009 aikana. Uhrien suojelemiseksi tilastoja ei pidetä, mikä antaa viranomaisille oikeuden vedota siihen, että kunniaväkivalta ei maassamme esiinny. Monika-Naiset –järjestön maahanmuuttajataustainen edustaja kertoi kuitenkin hiljan Yle-uutisille kymmenien suomalaisnaisten hakeneen maahanmuuttajien turvakodista turvaa kunniaväkivallalta.

Lumeliitot ovat avoin portti terrorismin ja kansainvälisen järjestäytyneen rikollisuuden soluttautua maahan ja taloudellinen hyöty houkuttelee lisää tulijoita, kun ristiriitaisia meno-tulotietoja ei edes tutkita, vaikka huumeet ja rahanpesukaan eivät ole poissuljettuja tulolähteitä. Rahoitustarkastuskeskus sai vuonna 2007 yli 600 terrorismin rahoittamista koskevaa ilmoitusta - tiettävästi tämä ei ole johtanut yhteenkään karkotukseen. YLE:n uutisten mukaan kymmenistä tuhansista rahanpesuilmoituksista alle 10% johtaa tutkintaan. Harmaa talous, huumeet ja muu rikollisuus ovat suoraa seurausta vapaan liikkuvuuden ja maahanmuuton lisääntymisestä eikä laillisuusvalvonta pyri edes tapauksia estämään. Sanomalehti Kalevan keväällä 2009 julkaiseman artikkelin mukaan kunniaväkivalta koskettaa turkulaisen kunniaväkivallan uhrien parissa työskennelleen suomalaisnaisen mukaan jo tuhansia maahanmuuttajanaisia Suomessa. Nurinkurista on, että lumeavioliiton uhreja ja rikollisten maahanmuuttajien suomalaisia perheenjäseniä ei kuitenkaan suojele kukaan.
Kun taustalla on lumeliitto, länsimaisen yhteiskunnan halveksunta, haluttomuus sopeutua suomalaiseen yhteiskuntaan ja maan lakien noudattamiseen sekä rikollinen tausta, sitä vaarallisemmaksi mies kokee naisen tottelemattomuuden ja sitä todennäköisempi on kunniaväkivallan kärjistyminen lapsikaappaukseksi tai jopa kunniamurhaksi. Avioero ja naisen avioituminen uudelleen johtaa vääjäämättä miehen hallintavallan menetykseen, mitä ei sovi unohtaa uhkia arvioitaessa. Veli Hukkanen Helsingin poliisista onkin korostanut, että Suomalaisessa yhteiskunnassa kunniaväkivaltaa ei tunnisteta eikä uhreja osata suojella siten kuin viranomaisten tulisi. Tätäkin taustaa vasten olisi tarpeen harkita uudelleen nykyisen lumeliittoihin ja pakkoavioliittoihin kannustavan oleskelulupakäytännön toimivuutta perheväkivallan ja lasten pahoinvoinnin ennaltaehkäisyssä.

Lisää aiheesta:
Raija Ala-Lipasti Kunniaväkivalta, 2009
Mannerheimin Lastensuojeluliitto, Kunnia konfliktina, 2009
Eeva-Leena Pietilä, Perheväkivalta; oikeudellisen vastuun toteutuminen, 2008
Kaapatut Lapset ry, Lapsikaappausuhka elämän varjona, 2008
Eeva Kangasniemi, Rakkaudella yli Rajojen , 2003


Raija Ala-Lipastin kirjasta Kunniaväkivalta:

S.7 Perheessä vallitseva patriarkaalinen perhekäsitys, siihen liittyvä
miehien käyttämä kontrolli ja väkivalta, vaikeudet aviomiehen suvun ja
yhteisön rajoituksina.
S. 8 Kunnioitus aviomiestä ja vanhempia kohtaan pelon alla elämisenä: "Älä kysele, tottele"
S. 9 Itsemäärämisoikeus puuttuu
S. 10 Kunniaväkivalta kulttuurissa opittu malli, joka liittyy ihmisen identiteettiin, kunniaväkivalta otettava vakavasti
ja etenkin kun kysymyksessä on naisten ja lasten turvallisuus (s. 12)
S.17 Kunnaiväkivalta kurdikulttuurissa ja Turkissa, kunniarikoksia
tapahtuu maassamme jatkuvasti, vaikkei viranomaisissa ymmärretä eikä
tohdita puuttua siihen
S. 18 Suomessa lukuisat naiset elävät kunniaväkivallan uhan alla jatkuvassa pelossa, osa paennut maasta sukulaisiaan
S. 19 Kunniamurhat kunniaväkivallan äärimmäisin muoto, muut muodot pyrkivät estämään kunniamurhia, nainen miehen omaisuutta
S.21 Kunniamurhien takana kunnia-ajattelu, jossa elämän perustana
yhteisön kunnian säilyttäminen. Perheessä lopullinen valta isällä.
Kenellä on valta, keskeinen asia kunnia-ajattelussa.
S. 22 Isä vastaa koko perheestä, naiset ja lapset miesten alaisia ja omaisuutta.
Perheen kunnia riippuu naisten käyttäytymisestä, perheen kunnia =
miehen kunnia, tiukka kontrolli, nainen vaarallinen, voi käytöksellään
tuhota koko suvun kunnian, miehelle kunniarikokset aina mahdollinen
tapa toimia, kunnia palautetaan kunniamurhalla, toinen tapa häpeällisen
suvun eliminoiminen yhteisössä
S. 23 Kunnian menettäminen seurausta
naisen käyttäytymisestä, koko suku menettää kunnnian, valtava merkitys
ihmisen sisäiseen maailmaan, kunnian menetys tekee ihmisestä ja hänen
perheestään hylkiön
S. 24 Naiset ovat uhka miehelle, kunniaväkivalta
perustuu naisten tuottamaan häpeään ja miehen kontrollin säilymiseen,
hyvä vaimo alistuu miehen kontrollin alle, kontrollin menettäminen
tekee naisesta pahan vaimon ja tuottaa miehelle häpeää, yhteisön
kunnioituksen menettänyt mies pahassa tilanteessa, häpeän julki tulo
pahentaa asiaa, perheen oikeudet yksilön oikeuksia tärkeämpiä, tiukalla
kontrollilla ja väkivallalla estetään naisten häpeälliset teot, häpeä
pestään kunniamurhalla, joka palauttaa suvun kunnian
S. 26 Voimakas kollektiivinen kunnia- ja häpeäkäsitys, yksilön asema perheen sisäisten
kunniakoodien mukaan, suvun yhteinen päämäärä, jota hallitaan
kunnia-ajattelu -mekanismilla, elämäntapa Suomessa jatkuu lähes
samanlaisena kuin lähtömaassa, yhteiskuntamme ei pysty suojelemaan
naisia kunniaväkivallalta
S. 27 Miehet päättävät suvun jäsenten elintavat, usein tapa sama kuin lähtömaassa, huolena
kulttuuri-identeetin säilyttäminen, tiukat valtaväestöstä poikkeavat
normit
S. 28 Päällisin puolin sopeutunut suomalaiseen kulttuuriin, kotona noudattaa oman kulttuurinsa tapoja ja sääntöjä
S. 30 Uskontoa voidaan käyttää oikeuttamaan ja tuomitsemaan asioita
S. 32 Järjestetyt avioliitot lähes pääasiallinen tapa solmia avioliitto - lumeliitot järjestetyn avioliiton muotona
S. 33 Perheen elatusvelvollisuus miehellä. Vaimolla ei ole velvollisuutta
elättää. Tottelematon vaimo menettää oikeutensa mieheltä saatavaan
elatukseen. Islamissa oikeus vaatia vaimoa tottelemaan tarvittaessa
väkivaltaisesti. Lapsen huoltajuus isällä. Avioero yksin miehen oikeus.
Miehen ei tarvitse esittää syytä avioerolle. Äidillä, joka ei enää
hoida lastaan, ei ole oikeutta viedä lasta kotiinsa, äidin hoidon
voidaan katsoa päättyvän poikalapsen osalta imetykseen.
S. 34 Ei-uskonnollisissa perheissäkin uskonto ja Koraani oikeuttaa kontrollin ja väkivallan
S. 35 Kunnia ajattelun mukaisesti kunnia merkitsee pelkoa ja tottelemista, johon perheissä kasvatetaan järjestelmällisesti.
S. 36 PELKO kunniaväkivallassa, viranomaistoiminnalla voidaan tehdä
tilanne vielä vaarallisemmaksi, rasismisyytökset, kunniaväkivaltaan
tartuttava
S. 37 Ongelma/probleema, kunniamurhan mahdollisuus
lähellä, tytön paettua perhe väittää aina, että tyttö valehtelee. Tytön
toimintaa ei ole rajoitettu, hänellä on ollut omat oikeutensa, kaikki
on ollut hyvin perheessä, tyttö tullut hulluksi tai mielisairaaksi,
kuri ja järjestys särkynyt
S. 45 Naisten tarinat todellisia,
ratkaisuja jotta naiset saisivat elämän haltuunsa ja voisivat elää
ilman konrollia ja väkivallan uhkaa, useat pakenee perhettään kuoleman
pelossa
S. 47 Korostivat jatkuvasti, että toimivat eri tavoin kuin
muslimit. Sanojen mukaan ihmisoikeudet ja tasa-arvo tärkeitä,
kehottivat tappamaan itsensä pelastaakseen sen, mitä pelastettavissa oli
S.50 Uhannut tappaa, sisäisessä piirissä tieto kulkee nopeasti, vaati
kertomaan tytön olinpaikan, väitteet sydänkohtauksesta perättömiä
S. 52 Isosisko vaarassa ja perheen vihan kohteena avunannosta karkaamiseen
S. 55 Isä hakkaa palasiksi, mikään ei auta tyttöjä, ei poliisi, ei
vankila, ei imaami, isä tappaa tai tehtävä itsemurha, tyhjät lupaukset
ettei tapahdu mitään, väkivallan raaistuminen, tiukat säännöt
S. 56 "Muhun voi aina luottaa"
S. 57 "Sydän itkee, vannon, sydän ei kestä eroa"
S. 59 Kurdi, pelko isää? veljeä, isosiskoa, pelottelua, poika paennut, seurasi, vartioivat
S. 61-62 Rikkonut isän kunniaa, koska ei pysty huolehtimaan pojan
hyvinvoinnista, katsoo oikeudekseen pitää pojan luonaan eikä anna äidin
tavata enää, tyhjää sanahelinää lastenvalvojille, viranomaiset
voimattomia, mies katsoo oikeudekseen kontrolloida ex-puolisoa,
uhkailee, pelottelee, jopa kurdikielellä sosiaalityöntekijöiden
läsnäollessa, rehvastelee ettei suomalaiset pysty estämään miestä,
tekee mitä tahtoo
S. 63 Tradition mukaisesti lapset isälle, äiti ei
saa tavata, jos ei käyttäydy kyllin kunnioittavasti miehen sukulaisia
ja miestä kohtaan, miehellä oikeus kurittaa, lapset erossa isälle,
Suomen lait toisenlaiset, toistuvaa pelottelua ja uhkailua, jos kertoo
väkivallasta, äidille ja lapsille käy huonosti, ei ole uskaltanut
kertoa kokemuksistaan, todisteita kuitenkin on, eliraa ei uskota,
lapset isälle: oikeus vetoaa epämääräisesti epäselväksi jääneisiin
seikkoihin
S. 66 Kurdinainen, aluksi solvausta ja pelottelua, uhkasi
polttaa elävältä, turvapaikan hakeminen loukannut miehen kunniaa,
tyrannisointi ja uhkailu jatkuu
S. 67-69 Tappouhkauksia, seuraamista, pelko vuosikausia tapauksen jälkeenkin, suomalaista
elämäntyyliä ei hyväksytä, kieltäytyvät integroitumasta ja
noudattamasta Suomen lakeja ja tapoja, epätasa-arvon hyväksymistä,
muslimimies perheensä omistajana, järjestetyissä avioliitoissa naisten
tahtoa ja valinnanvapautta ei kunnioiteta, muslimimiehillä useita
vaimoja ottamalla kotimaassa eron ensin ensimmäisestä, poliisi jättää
väkivallan huomiotta, väkivalta kuuluu viranomaisten mielestä
kulttuuriin, naista alistavat säännöt saavat jatkua ja estävät
integroitumisen, ongelma maahanmuuttajien asenteissa
S. 75 Kunniaväkivallan ilmeneminen Suomessa, miesten valta naisiin ja lapsiin
S. 76 Erimielisyys miehen kanssa johtaa riitaan koko suvun kanssa, perheen
sisäisiä asioita ei kuulu muille, tasa-arvo olematonta, lasten ja
naisten oikeudet olemattomia
S. 77-79 päivittäisiä ongelmia, joista kukaan ei tiedä, suvun valta täysikäisiin lapsiin, Fadime Sahindahl
menetti henkensä, kun kukaan ei tehnyt mitään, sosiaalityöaika liian
lyhyt, tiedon laatu, ammattitaidottomuus tunnistaa, naisten kertomaa ei
hyväksytä eikä uskota, tulkkiin ei voi luottaa, lähtömaat
väkivaltaisia, suku painostaa tappamaan, kunniaväkivaltaan puuttuminen,
turvallisuuden takaaminen
S. 80-82 Viranomaisten rooli väkivallan ehkäisyssä, naisten asema kunniaväkivallan uhan alla, vaikutukset
naisten ja lasten terveyteen ja hyvinvointiin, ongelman tunnistaminen
ja tunnustaminen terveydenhuollossa, väkivallan raaistuminen, poliisin
rooli, kunnia-ajatteluun liittyvän väkivallan tunnistaminen lapsityössä
S.83-84 Välinpitämättömyys naisten asemaa ja naisiin kohdistuvaa
väkivaltaa kohtaan, naisten alistaminen vallan alle, jotta miehen
kunnia ei tahriudu, länsimaisen elämäntyylin ja arvojen hyljeksintä,
poliisi ja viranomaiset eivät ymmärrä vaaran vakavuutta, silmien
ummistaminen ja selän kääntäminen uhreille


Demokraattisten lakimiesten DEMLA ry:n Turkki-raportista (oikeusministeriön rahoittama)
www.demla.fi

11.1.2008 Sahmaran perheväkivallan uhrien tukikeskus
Aamulla Demlan delegaatio matkusti Istanbulin Aasian puoleiseen osaan Kadiköyn satamaan ja sitä kautta bussilla Sahmaran keskukseen, jossa vierailtiin myös Demlan lokakuun 2006 Istanbulin matkalla.
Keskuksen perustajana ja sen käynnistämisen liikkeellepanevana voimana ollut Dilsah Deniz kertoi keskuksen toiminnasta ja naisten asemasta Turkissa. Paikalla olivat myös keskuksen psykologi Lemon sekä yksi vapaaehtoistyöntekijä, joka on itse aiemmin tullut keskukseen apua hakemaan ja lopulta jäänyt sinne myös auttamaan muita. Sahmaran on perustettu vuonna 2001 suomalaisen Ensi- ja turvakotienliiton tuella. Ensin tavoitteena oli perustaa keskusta ylläpitämään säätiö, mutta säätiön perustamiseen tarvittavan taloudellisen panoksen puuttumiseen vuoksi keskus aloitti ensin toimintansa projektina toisen kansalaisjärjestön hallinnoimana. Kuitenkin vuonna 2003 se rekisteröitiin omaksi erilliseksi järjestöksi. Järjestön jäseniä on virallisesti 20 henkeä. Keskus toimii pääsääntöisesti vapaaehtoistyöllä. Ainoastaan ammatillista apua antavat psykologi ja lakimies saavat järjestöltä palkkaa työstään. He eivät kuitenkaan ole keskuksen varsinaisia työntekijöitä, vaan saavat korvauksen vain tekemästään osa-aikaisesta työstä, joka pitää sisällään myös paljon vapaaehtoisuuteen perustuvaa työtä. Kokoaikaiseksi työntekijäksi palkkaaminen ei ole taloudellisista syistä mahdollista.
Keskus antaa tukea väkivallan uhreiksi joutuneille naisille. Keskuksen alkuperäisenä tarkoituksena oli antaa tukea nimenomaan seksuaalisen väkivallan uhreille, mutta se on myöhemmin laajentunut kaikenlaisen, etenkin perheväkivallan uhrien auttamiseen. Seksuaalisenkin väkivallan tekijänä on Turkissa yleensä joku naisen lähipiiriin kuuluva henkilö. Keskuksen antama tuki on sosiaalista tukea, läinnä uhrien kuuntelemista ja heidän kanssaan keskustelemista. Turvakotia keskus ei resurssien vähäisyyden vuoksi ole kyennyt perustamaan, vaikka sekin oli alun perin tavoitteena. Keskuksessa käyvät naiset käyvät siellä siis yleensä salaa ja palaavat kotiin väkivaltaisiin olosuhteisiin. Naisen irtautuminen väkivaltaisesta parisuhteesta on turkkilaisessa kuluttuurissa ja sosiaalisessa todellisuudessa erittäin vaikeaa. Naiset itsekään eivät usein halua pois suhteesta, koska se saattaa olla heidän ainoa sosiaalinen elämänsä ja taloudellinen turvansa. Miehen luota lähteminen tarkoittaisi useissa tapauksissa, että nainen jää yksin ilman toimeentuloa ja suvun turvaa eikä paluu yleensä ole mahdollinen kun kerran on lähetenyt. Naisen siteet sukulaisiin, myös omiin, yleensä katkeaisivat, jos hän ”karkaisi” miehensä luota, koska se koettaisiin häpeällisenä ja naisen menettäneen kunniansa karkaamisen johdosta.
Ongelmana väkivaltaa kokeneilla naisilla on, että heillä ei ole ketään kenen kanssa puhua kokemastaan väkivallasta ja jakaa siihen liittyvää ahdistusta. Perheväkivallasta kertominen saattaa myös aiheuttaa naisen syyllistämisen; perinteinen näkemys pitää perheväkivallan kohteeksi joutumista hänen omana syynään: nainen ei ole ollut hyvä vaimo, koska mies on pahoinpidellyt. Tämä aiheuttaa Dilsahin mukaan naiselle uudelleen traumatisoitumisen, kun hänen kerrottua traumaattisista tapahtumista niitä pidetäänkin hänen omana syynään. Naisten tekemät itsemurhat ovatkin olleet Turkissa kasvussa. Dilsah kertoikin että Sahmaranin tavoitteena on kertoa naisille ensinnäkin, etteivät he ole ainoita perheväkivallan uhriksi joutuneita ja toiseksi, ettei väkivallasta puhuminen ole väärin. Usein jo nämä kaksi seikkaa parantavat naisen oloa ja saavat hänet vapautumaan taakastaan. Sahmaran pyrkii olemaan naisille tukena ja jakamaan huolet heidän kanssaan.

Sahmaranissa ollaan hyvin tietoisia naisten vaikeudesta lähteä väkivaltaisesta parisuhteesta ja lähdöstä seuraavista ongelmista. Naisille yritetäänkin vain esittää vaihtoehdot ja mahdollinen tie pois tilanteesta, mutta lopullinen päätös asiasta on jokaisella naisella itsellään. Sahmaranin historian aikana siellä on käynyt useita naisia, jotka tulevat sinne uudelleen vuodesta toiseen.
Dilsah kertoi pitkästi nimenomaan Turkin kulttuurisista olosuhteista, joissa perinteinen käsitys on, että mies saa tehdä vaimolleen mitä haluaa. Tällaista patriarkaalista järjestelmää myös monet naiset ylläpitävät ja siirtävät perinteisen käsityksen mukaisen parisuhteen mallin pojilleen ja tyttärilleen. Turkissa väkivallantekoa, joka kohdistuu jollain tavoin poliittiseen henkilöön, pidetään helposti poliittisena rikoksena, mutta naiseen kohdistuva väkivalta taas käsitetään perheen sisäiseksi asiaksi eikä siis rikokseksi lainkaan. Turkissa mies on pääsääntöisesti aina sosiaalisesti vahvempi. Vaimonsa murhanneen miehen katsotaan pelastaneen kunniansa, mutta miehensä murhanneen vaimon katsotaan menettäneen oman kunniansa. Turkissa tehdyn tutkimuksen mukaan suurin osa vaimonsa murhanneista ja siitä tuomion saaneista miesvengeista eivät edes kadu tekoaan.
Vaimoa pidetään Turkissa miehensä ja hänen sukunsa omaisuutena. Nainen ei saa itse määrätä kehostaan, vaan siihen liittyvät asiat koskettavat aina koko sukua ja sen kunniaa. Etenkin neitsyyttä ennen avioliittoa pidetään tärkeänä. Naisen synnyttämistä ennen avioliittoa pidetään hyvin vakavana asiana, joka on naiselle häpeä ja osoitus hänen kunniattomuudestaan. Naiseen kohdistuva väkivalta oikeutetaankin sillä, että nainen on rikkonut sosiaalisia sääntöjä, minkä vuoksi hänen rankaisemisensa on oikein. Sosiaaliset säännöt oikeuttavat naisen pahoinpitelemisen ja elämän rajoittamisen, jos naisen katsotaan loukanneen näitä sääntöjä.
Käsitteet kunniaväkivalta ja perinneväkivalta ymmärretään Turkissa osaksi maan kulttuuria. Ajattelun mukaan naisen ”kunnia” ei ole vain hänen oma asiansa, vaan se on koko perheen ja suvun asia. Turkkilaiset puhuvat toisinaan hieman ristiriitaisesti perinneväkivallasta osoituksena etenkin Itä-Turkin maaseudulta kotoisin olevien kurdien tapojen kehittymättömyydestä mustamaalaten heitä, vaikka perhesuhteisiin liittyvä väkivalta ei ole vain kurdien asia, vaan yleisemminkin koko kulttuurin ongelma. Turkin valtio on tukeutunut kurdien perinteiseen ja historialliseen heimojärjestelmään etenkin viime vuosisadan alkuvuosikymmeninä. Parlamentissa kurdeja ovat edustaneet nimenomaan heimopäälliköt, joiden kautta valtio on yrittänyt pitää kurdialueiden väestön kontrollissaan. Nimenomaan heimojärjestelmään taas kuuluu keskeisenä elementtinä naisten elämän kontrolloiminen etenkin naisen ”kunniaa” valvomalla koko heimon tai suvun toimesta. Väkivallan kohteeksi joutuneella naisella olisikin edelleen vastassaan koko heimo, jos hän ryhtyisi vastustamaan perheväkivaltaa ja sillä tavoin loukkaisi suvun ”kunniaa” esimerkiksi ilmoittamalla pahoinpitelystä poliisille.
Sahmaranin lisäksi Istanbulissa toimii 3 muuta naisjärjestöä. Dilsahin mukaan Sahmaran on kuitenkin ainoa puolueeton järjestö. Koko Turkissa naisjärjestöjä on noin 70. Ne ovat Turkissa yhdessä kampanjoineet turvakotien perustamiseksi. Turkin lainsäädännön mukaan yli 50 000 asukkaan kaupungissa tulisi olla turvakoti, vaikka vaatimus ei olekaan aivan ehdoton. Naisjärjestöt ovatkin yhdessä kirjoittaneet Turkin kaikille kunnille kirjeen, jossa kehotetaan turvakodin perustamiseen. Käytännössä kuitenkin kunnat, joissa on jo ollut turvakoti, ovat myös lakkauttaneet niitä. Turkin vanhin turvakoti lakkautettiin, kun kaupungin kaupunginjohtaja vaihtui. Olemassa olevat turvakodit tarvitsisivat myös järjestelmän, jolla naista autetaan eteenpäin elämässä. Se, että naisella on paikka, jonne paeta väkivaltaa, ei ole riittävä tuki naiselle eikä se ole ratkaisu hänen tilanteelleen pitkäaikaisesti. Turvakotiin hakeutuminen ei ole kestävä ratkaisu, ellei nainen turvakotijakson jälkeen kykene pitämään itsestään itsenäisesti huolta, etenkin taloudellisesti. Dilsah kertoi eräästä tapauksesta, jossa avioeropäätöksen tuomioistuimesta saanut nainen, oli kolmen kuukauden jälkeen joutunut palaamaan entisen aviomiehensä luokse. Turvakotien perustamisessa olennainen tekijä Turkissa on poliittisen ilmapiirin luominen niiden perustamiselle myönteiseksi. Tällä hetkellä sellaista ilmapiiriä ei ole.
Naisjärjestöjen yhteistyön tavoitteena on järjestää vuosittain yksi yhteinen tilaisuus, jonka yhteydessä annettaisiin järjestöjen yhteinen julkilausuma naisten ihmisoikeuksista. Naisjärjestöt ovat myös yhdessä järjestäneet joka viikon perjantai-iltana mielenosoituksen Istanbulin Taksimin aukiolla. (Demlan delegaation miehet olivat valmiudessa osallistua mielenosoitukseen, mutta menivät ilmeisesti aukiolle liian myöhään, jolloin mielenosoitus oli jo päättynyt.) Dilsah kertoi pitävänsä keskeisenä, että naisten asemaa parannetaan usealla rintamalla. Oikeudellinen rintama on siinä mielessä ehkä helpoin, että lakeja voidaan aina muuttaa. Tärkeämpää on kuitenkin käytäntöjen muuttaminen. Hänen kokemuksensa mukaan tuomarit ovat hyvin haluttomia soveltamaan uusiakaan lakeja uudella tavalla.
Dilsahilta kysyttiin myös hänen mielipidettään Demlan matkan aikana Turkissa kiivaana käyneeseen keskusteluun naisten huivikiellon poistamisesta yliopistoista. Turkin lain mukaan uskonnollisten symbolien, kuten huivin, käyttö julkisissa virastoissa on kiellettyä. Dilshin mukaan uskonnollisten symbolien käyttökielto on hänen mukaansa periaatteessa ihan hyväksyttävä asia. Toisaalta hänen mukaansa huvin käyttö ei sinänsä ole mikään ongelma. Hänen mukaansa huiviasiassa naiset on otettu poliittiseksi aseeksi. Molemmat kannat, huivikiellon puolustajat ja vastustajat, haluavat määrätä naisten käyttäytymisestä. Dilsah myös huomautti siitä mielenkiintoisesta seikasta, että huivia käyttävät naiset erotetaan yliopistosta, mutta radikaalia islamia kannattavia miehiä ei. Huvikiellolla tai sen purkamiselle ei ole mitään tekemistä islamismin torjunnan kassa, kysymyksessä on vain eräs tapa naisten kontrolloimiseen. Kysymys vie huomion pois naisten aseman parantamiseen liittyvistä todellisista ongelmista.
Lopuksi Dilsah vastasi myös kysymykseen naistuomareista. Hänen mukaansa mitä ylemmäs tuomioistuimissa mennään, sitä harvinaisempaa on, että tuomari on nainen. Naistuomareille on myös olemassa vaatimus, että esimerkiksi perheoikeudellisia asioita käsittelevän naisen pitää olla naimisissa ja hänellä pitää olla lapsia. Yleisesti ottaen naisten koulutustaso Turkissa kärsii perheen perustamisesta. Sosiaalisesti ei pidetä yleensä hyväksyttävänä että nainen, jolla on pieniä lapsia käy työssä. Dilsahin mukaan naistuomarit ovat tuomioistumissa myös miehiä ankarampia.
Sahmaranin jälkeen demlalaisten ohjelmassa ei ollut muita tapaamisia, vaan vapaata tutustumista Istanbulin Aasian puoleen ja seuraavan päivän seminaariin valmistautumista.


MIETINTÖ 212k 141k

11. tammikuuta 2007 PE 380.778v02-00 A6-0003/2007

naisten asemasta Turkin yhteiskunnallisessa, taloudellisessa ja poliittisessa elämässä
(2006/2214(INI))
Naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunta
Esittelijä: Emine Bozkurt


EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

PERUSTELUT

ASIAN KÄSITTELY



EUROOPAN PARLAMENTIN PÄÄTÖSLAUSELMAESITYS

naisten asemasta Turkin yhteiskunnallisessa, taloudellisessa ja poliittisessa elämässä
(2006/2214(INI))
Euroopan parlamentti, joka
– ottaa huomioon Euroopan komission 8. marraskuuta 2006 antaman tiedonannon "Laajentumisstrategia ja pääasialliset haasteet 2006–2007" (KOM(2006)0649) ja erityisesti siihen kuuluvan Turkin edistymistä koskevan selvityksen,
– ottaa huomioon komission tiedonannon vuoden 2005 laajentumisstrategiasta (KOM(2005)0561),
– ottaa huomioon 27. syyskuuta 2006 antamansa päätöslauselman Turkin liittymisvalmistelujen edistymisestä(1),
– ottaa huomioon 6. heinäkuuta 2005 antamansa päätöslauselman naisten roolista Turkin yhteiskunnallisessa, taloudellisessa ja poliittisessa elämässä(2),
– ottaa huomioon Eurooppa-neuvoston 17. joulukuuta 2004 tekemän päätöksen aloittaa 3. lokakuuta 2005 neuvottelut Turkin kanssa sen liittymisestä Euroopan unioniin,
– ottaa huomioon yhteisön säännöstön naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon alalla,
– ottaa huomioon Euroopan neuvoston ministerikomitean suosituksen Rec (2003) 3 jäsenvaltioille naisten ja miesten tasapainoisesta osallistumisesta poliittiseen ja julkiseen päätöksentekoon,
– ottaa huomioon ILO:n vuonna 1996 tekemän kotityötä koskevan yleissopimuksen N:o 177,
– ottaa huomioon talous- ja sosiaalikomitean EU:n ja Turkin neuvoa-antavan sekakomitean Kayserissa Turkissa 14. heinäkuuta 2006 laaditun raportin naisista ja työllisyydestä,
– ottaa huomioon Turkin parlamentin valiokunnan raportin perinteeseen perustuvista murhista ja kunniamurhista sekä naisiin ja lapsiin kohdistuvasta väkivallasta,
– ottaa huomioon Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen 10. marraskuuta 2005 antaman tuomion Turkin säädöksistä, jotka koskevat islamilaisen huivin hijabin käyttämistä yliopistoissa(3),
– ottaa huomioon kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevan yleissopimuksen ja sen valinnaisen pöytäkirjan, jotka ovat osa kansainvälistä lainsäädäntöä ja joiden sopimuspuoli Turkki on ollut vuosista 1985 ja 2002 alkaen, ja Turkin perustuslain 90 artiklan, jossa vahvistetaan, että kansainvälinen lainsäädäntö on etusijalla Turkin kansalliseen lainsäädäntöön nähden,
– ottaa huomioon työjärjestyksen 45 artiklan,
– ottaa huomioon naisten oikeuksien ja sukupuolten tasa-arvon valiokunnan mietinnön (A6-0003/2007),
A. ottaa huomioon, että Euroopan unionin jäsenehdokkaiden on hyväksyttävä yhteisön säännöstö ja että naisten oikeudet ja sukupuolten tasa-arvo ovat osa yhteisön säännöstöä,
B. ottaa huomioon, että komission tuoreimmassa Turkin edistymistä liittymisvalmisteluissa koskevassa kertomuksessa, joka sisältyy sen 9. marraskuuta 2005 antamaan laajentumisstrategia-asiakirjaan (KOM(2005)0561(4)), luetellaan naisten tilanteen osalta muun muassa seuraavat keskeiset huolenaiheet: naisiin kohdistuva väkivalta, erityisesti perheväkivalta ja kunniarikokset, korkea lukutaidottomuusaste, naisten vähäinen edustus parlamentissa ja paikallisissa edustuselimissä, naisten vähäinen osallistuminen työmarkkinoille ja siellä vallitseva syrjintä ottaen huomioon, että naisten taloudellinen riippumattomuus on olennaisen tärkeää heidän emansipoitumisensa kannalta, mikä koskee erityisesti turkkilaista yhteiskuntaa,
C. ottaa huomioon, että komissio on vuoden 2006 Turkin edistymistä koskevassa kertomuksessaan päätellyt, että naisten oikeuksien osalta lainsäädäntökehys on yleisesti ottaen tyydyttävä, mutta sen täytäntöönpano on edelleen ongelma,
1. korostaa, että ihmisoikeuksien, myös naisten oikeuksien, kunnioittaminen on ehdoton edellytys EU:n jäsenyydelle, ja kehottaa komissiota ottamaan naisten oikeuksia koskevan kysymyksen keskeiseksi asiaksi neuvotteluissa Turkin kanssa;
2. panee tyytyväisenä merkille, että Turkin ja Euroopan unionin välisissä liittymisneuvotteluissa on alkanut aktiivinen vaihe; pahoittelee kuitenkin Turkin uudistusprosessin hidastumista viime vuoden aikana ja naisten oikeuksiin liittyviä pysyviä ongelmia;
Lainsäädännön täytäntöönpano ja koordinointi
3. panee merkille, että naisten oikeuksia koskeva lainsäädäntökehys on yleensä ottaen ollut tyydyttävä, mutta katsoo, että sen täytäntöönpano on edelleen epätäydellistä; toistaakin siksi kehotuksensa naisten oikeuksia koskevan lainsäädännön täydestä ja tehokkaasta täytäntöönpanosta erityisesti maan köyhimmillä alueilla;
4. vaatii Turkin hallitusta vauhdittamaan naisten oikeuksia koskevan uuden lainsäädännön täytäntöönpanoa sen varmistamiseksi, että tämä lainsäädäntö on täysin sopusoinnussa yhteisön säännöstön vaatimusten kanssa ja että se pannaan käytännössä tehokkaasti täytäntöön;
5. huomauttaa, että kesäkuussa 2005 voimaan tullut uusi rikoslaki vahvistaa merkittävästi naisten perusoikeuksia, mutta että miesten ja naisten tasa-arvoa koskevia eurooppalaisia direktiivejä ei ole vieläkään täysin siirretty osaksi kansallista lainsäädäntöä; panee huolestuneena merkille (epäonnistuneet) yritykset kumota naisten oikeuksia koskeva lainsäädäntö;
6. pitää valitettavana, että Kaakkois-Turkin joissakin osissa tyttöjen syntymiä ei rekisteröidä ja että tämä estää pakkoavioliittojen ja kunniarikosten torjumista, koska uhreilla ei ole henkilöllisyyttä; kehottaa Turkin viranomaisia toteuttamaan kaikki tarvittavat toimet varmistaakseen, että kaikkien turkkilaisten lasten syntymä rekisteröidään;
7. korostaa, että Turkin hallituksen olisi ylläpidettävä maanlaajuista laillista avioliittorekisteröintiä ja tarvittavin paikoin perustettava sellainen, jotta jokaiselle miehelle ja naiselle taattaisiin täydet kansalaisoikeudet, kuten pääsy opetuksen ja terveydenhuollon piiriin;
8. panee tässä yhteydessä tyytyväisenä merkille, että Turkissa on perustettu naisten asemaa käsittelevä neuvoa-antava lautakunta, joka antaa neuvoja naisten oikeuksiin liittyvien hallituksen politiikkojen suunnittelusta ja täytäntöönpanosta;
9. painottaa, että työmarkkinaosapuolet, tasa-arvoasioiden kanssa toimivien erilaisten elinten ja kansalaisjärjestöjen edustajat sekä ammattiyhdistyksien edustajat on otettava mukaan lautakuntaan, mitä nyt ei ole tehty, ja vaatii asianomaisia viranomaisia käyttämään lautakuntaa tehokkaasti, jotta sidosryhmien välistä koordinaatiota helpotettaisiin;
Kansalaisyhteiskunta
10. toteaa olevansa edelleen huolestunut kansalaisjärjestöjen ja Turkin hallituksen yhteistyöstä;
11. kehottaa kohtelemaan kaikkia kansalaisjärjestöjä samalla tavalla, vapaat ja riippumattomat naisjärjestöt mukaan lukien;
12. katsoo, että Turkin hallituksen naisten oikeuksista vastaavan ministerin kokous 55 naisjärjestön kanssa Turkissa sekä päätös jäsennellä paremmin yhteistyötä ja tehokkaampaa koordinaatiota järjestöjen ja ministeriön välillä ovat hyviä käytäntöjä, jotka olisi säännöllisesti toistettava; odottaa näkevänsä tulevaisuudessa tämän poliittisen tahdon täytäntöönpanemisen konkreettisten aloitteiden ja toimien kautta;
13. kehottaa komissiota ja Turkin hallitusta tunnustamaan naisten oikeuksia puolustavien kansalaisjärjestöjen aseman keskeisinä ja välttämättöminä kumppaneina virallisten ja pysyvien rakenteiden ja instituutioiden kautta sekä ottamaan kansalaisjärjestöt säädettyjen menettelyjen perusteella järjestelmällisesti mukaan EU:n jäsenyysneuvotteluihin;
14. kehottaa Turkin viranomaisia käynnistämään laajamittaisen kampanjan välittääkseen koko yhteiskunnalle mielikuvan naisista taloudellista ja yhteiskunnallista kehitystä eteenpäin vievinä toimijoina;
15. tunnustaa ne ongelmat, joita naisten oikeuksia puolustavilla kansalaisjärjestöillä voi olla vastassaan EU:n tukien saamiseen liittyvien laaja-alaisten menettelyjen yhteydessä ja niiden toteuttaessa hankkeita, joita varten niille on myönnetty tukea;
16. pitää myönteisenä kansalaisyhteiskunnan kehittämiskeskuksen perustamista, joka työskentelee kansalaisyhteiskunnan kehityksen edistämiseksi;
17. kehottaa komissiota tarjoamaan lisäapua, muun muassa vahvistamalla muiden avustuskeskusten suorituskykyä;
Tiedot, arviointiperusteet ja tavoitteet
18. panee merkille, että naisten tilanteesta Turkissa ei ole vieläkään tarkkaa tietoa ja että nykyiset tiedot eivät vielä kata kaikkia naisten asemaan, rooliin ja oikeuksiin liittyviä ongelmia;
19. pitää tervetulleena EU:n ja Turkin yhteistä sukupuolten tasa-arvon edistämishanketta, jonka tavoitteena on vahvistaa sidosryhmien mahdollisuuksia suojella naisia perheväkivallalta, ja pitää myönteisenä hankkeen osana olevaa aloitetta "kansallinen tutkimus naisiin kohdistuvan väkivallan syistä ja seurauksista", jossa on tarkoitus luoda naisiin kohdistuvaa väkivaltaa koskeva tietokanta;
20. kehottaa Turkin hallitusta antamaan erityisiä ja luotettavia tietoja naisten lukutaidottomuusasteesta, naisten tasavertaisesta pääsystä koulutukseen, naisten työvoimaan osallistumiseen liittyvistä ongelmista sekä naisiin kohdistuvasta väkivallasta, kunniamurhista ja pakkoavioliitoista;
21. kehottaa komissiota esittämään Eurooppa-neuvostolle uudistusvauhdista antamissaan kertomuksissa selkeitä arviointiperusteita ja tarkkoja lyhyen, keskipitkän ja pitkän aikavälin tavoitteita, jotka koskevat naisten oikeuksia;
22. kehottaa Turkin hallitusta varmistamaan, että myös kurdivähemmistöön kuuluvat naiset osallistuvat naisten oikeuksia koskeviin ohjelmiin;
23. painottaa huolestuneena komission toteamusta, että perheen suojelua koskevaa lakia sovelletaan vain osittain, ja kehottaa turkkilaisia viranomaisia panemaan tämän lain täytäntöön välittömästi, oikein ja tehokkaasti, koska se edistää naisten aseman ja oikeuksien suojelua perheiden sisällä;
Naisiin kohdistuva väkivalta
24. panee merkille, että naisiin kohdistuva väkivalta on yhä ongelma, ja tuomitsee naisiin kohdistuvat väkivaltatapaukset, mukaan lukien kunniamurhat, perheväkivallan, pakkoavioliitot ja moniavioisuuden;
25. panee merkille komission toteamuksen, että vaikka rikoslain säännösten mukaan kunniarikos on raskauttava tekijä murhatapauksissa, kaikesta huolimatta tuomioistuinten langettamat tuomiot ovat olleet suhteellisen lieviä; kehottaa oikeusviranomaisia panemaan rikoslainsäädännön säännökset täytäntöön ja tulkitsemaan niitä oikein ja tehokkaasti, jotta vältyttäisiin tämäntyyppisiltä rikoksilta;
26. on syvästi huolestunut siitä, että naisten tekemiä itsemurhia, jotka johtuvat perheen vaikutuksesta, esiintyy edelleen ja erityisesti Itä- ja Kaakkois-Turkin alueilla; kehottaa Turkin viranomaisia suojelemaan naisia tämäntyyppiseltä perheiden harjoittamalta painostukselta ja toimittamaan erityisiä ja luotettavia tietoja naisten tekemistä itsemurhista, varsinkin näillä alueilla;
27. kehottaa julkisia instituutioita (oikeuslaitosta, hallintoa, poliisia, terveydenhoitojärjestelmää jne.) varmistamaan, että väkivallan kohteeksi joutuvat naiset Turkissa saavat kaiken tarvittavan suojelun;
28. korostaa, että tapauksissa, joissa uhreja ei ole suojeltu ja avustettu, olisi käynnistettävä oikeudellinen tutkinta julkisten instituutioiden kautta ja yritettävä nostaa rikossyytteet asiasta vastuussa olevia vastaan;
29. panee tyytyväisenä merkille kiertokirjeen, jonka pääministeri lähetti Turkin parlamentin valiokunnan antaman, perinteeseen perustuvia murhia ja kunniamurhia koskevan virallisen raportin jälkeen ja jossa neuvotaan kaikkia ministeriöitä, julkisia toimielimiä ja paikallisia virkamiehiä panemaan täytäntöön ehdotetut ratkaisut naisiin kohdistuvan väkivallan poistamiseksi; kehottaa Turkin hallitusta muotoilemaan sitovat ja käytännölliset ohjeet tämän virallisen kiertokirjeen täytäntöönpanemiseksi ja määrittelemään seuraukset sen noudattamatta jättämisestä;
30. pitää myönteisenä aloitetta antaa asepalveluksessa oleville sotilaille naisiin kohdistuvan väkivallan ehkäisemistä koskevaa koulutusta ja sisällyttämään poliisikoulujen opetusohjelmaan sellaisia asioita, kuten naisten oikeudet osana ihmisoikeuksia, sukupuolten tasa-arvo, naisiin kohdistuva väkivalta ja kunniarikokset;
31. kehottaa Turkin hallitusta ja komissiota asettamaan etusijalle väkivallan ja etenkin kunniarikosten käsittelyn ja perustamaan erityisiä huippusuojattuja turvakoteja, myös Turkin kaakkoisosissa, jotta naisilla on turvakoti omassa naapurustossaan; vaatii tuki- ja avustustoimia naisten ilmaisille neuvontakeskuksille Kaakkois-Turkissa, esimerkiksi KA-MERille; vaatii taloudellista kehitystä, jossa keskitytään naisiin alueilla, joilla naiset altistuvat väkivallalle; korostaa, että on tärkeää, että tutkinnat ovat järjestelmällisiä ja että rangaistukset ovat tehokkaita ja että näin ollen poliisi- ja oikeusviranomaisille pitää antaa sukupuolten tasa-arvoa ja väkivallan torjumista koskevaa koulutusta; muistuttaa tarpeesta antaa tuomareille määräys soveltaa uusia lakeja, jotta väkivallanteoista ja erityisesti kunniarikoksista, pakkoavioliitoista ja moniavioisuudesta rangaistaisiin ankarasti, ja painottaa todistajien suojelun merkitystä; kehottaa Turkin hallitusta tekemään komission kanssa erityissopimuksen osallistumisesta Daphne-ohjelmaan ja varaamaan kansallisesta talousarviosta tarvittavan rahoituksen tähän tarkoitukseen;
32. huomauttaa, että naisille ei pidä tarjota ainoastaan suojelua, vaan ennen kaikkea psykologista hoitoa ja neuvontaa; vaatii, että tällaisia palveluja tarjotaan naisten turvakodeissa ja paikan päällä alueilla, joilla naisten itsemurhien määrä on korkea ja joilla esiintyy paljon naisiin kohdistuvaa väkivaltaa;
33. kehottaa Turkin instituutioita luomaan yhteyksiä kaikkiin yhteiskunnan ryhmittymiin – kansalaisten ryhmittymiin, sosiaalisiin ja uskonnollisiin ryhmittymiin – käynnistääkseen kampanjoita, jotka on kohdennettu erityisesti nuorelle sukupolvelle tietoisuuden levittämiseksi siitä, että naisiin ja lapsiin kohdistuva väkivalta on vakava ihmisoikeuksien loukkaus, ja synnyttääkseen vastenmielisyyttä väkivaltaa kohtaan sen kaikissa muodoissa;
Turvakodit
34. panee merkille, että väkivallan uhreiksi joutuneille naisille Turkissa tarkoitetut turvakodit, joiden kapasiteetiksi on ilmoitettu paikat 469 naiselle ja jotka ovat tähän mennessä tarjonneet palveluja 5512 naiselle(5), eivät vastaa noin 70 miljoonan väestön tarpeita, kun edes voimassa olevan lain edellyttämiä vaatimattomimpia vaatimuksia – eli turvakoti kaikissa kunnissa, joissa on yli 50 000 asukasta – ei ole riittävästi toteutettu;
35. kehottaa Turkin hallitusta varmistamaan turvakotien tehokkuuden ja turvallisuuden sekä niiden riittävän määrän naisten tarpeita varten;
36. pitää myönteisenä, että on perustettu neuvontapuhelin "183 sosiaalipalvelu perheille, naisille, lapsille ja vammaisille", johon voi ilmoittaa väkivallasta, ja pitää myönteisenä myös maanlaajuisen hätänumeron 157 perustamista ihmiskaupan uhreille ja uskoo, että nämä numerot voivat olla hyvä malli EU:lle;
37. pyytää jälleen Turkkia ratifioimaan Euroopan ihmisoikeussopimuksen pöytäkirjan N:o 12(6),
38. kehottaa Turkin hallitusta suorittamaan rakenteellisia ja henkilöstöä koskevia parannuksia naisten turvakodeissa ja poistamaan puutteet, jotka ovat antaneet aihetta valituksiin;
39. kannustaa Turkin hallitusta tehostamaan yhteistyön edistämistä valtion instituutioiden/paikallisviranomaisten ja riippumattomien naisjärjestöjen välillä; kehottaa sitä myös tarjoamaan rahallista tukea riippumattomille ja itsenäisille naisten turvakodeille;
Poliittinen osallistuminen
40. panee merkille, että naisten poliittinen osallistuminen Turkissa on liian vähäistä; korostaa, että naisten syrjintää voidaan joissakin tapauksissa lievittää parhaiten väliaikaisilla, positiivista erityiskohtelua koskevilla toimenpiteillä, kuten muun muassa kaikkinaisen naisten syrjinnän poistamista koskevassa yleissopimuksessa sallitaan, ja panee merkille, että valta- ja päätöksentekoasemissa tarvitaan ehdottomasti naispuolisia roolimalleja;
41. ehdottaa, että pakollisen kiintiöjärjestelmän, jolla taataan naisten oikeudenmukainen edustus vaalilistoilla, hyväksyminen on paras mahdollinen tapa parantaa naisten osallistumista Turkin politiikkaan lyhyellä aikavälillä;
42. ehdottaa, että sellaisten toimien, joilla taataan naisten asianmukainen edustus vaalilistoilla, esittäminen on paras tapa parantaa naisten osallistumista Turkin politiikkaan lyhyellä aikavälillä;
43. kehottaa Turkin poliittisia puolueita ottamaan käyttöön sisäisiä sääntöjä, jotka takaavat naisten mukanaolon niiden johtoelimissä kaikilla tasoilla;
44. vaatii Turkin poliittisia puolueita ottamaan vuoden 2007 vaaleista lähtien enemmän naisia vaalilistoille, antamaan naisille puoluehierarkiassa asianmukaisen roolin ja herättämään tietoisuutta naisten poliittisen osallistumisen tärkeydestä;
45. pahoittelee syvästi, että Turkin parlamentissa ei ole vieläkään perustettu pysyvää naisten oikeuksien ja sukupuolten välisen tasa-arvon valiokuntaa; painottaa, että Turkin hallituksen ja tiettyjen puolueiden puolueohjelmissaan tekemät lupaukset olisi pidettävä, ja tähdentää, että valiokunta olisi perustettava mahdollisimman pian;
46. on huolestunut komission toteamuksesta, että naiset ovat edelleen alttiina syrjinnälle, koska heiltä puuttuu koulutusta ja koska lukutaidottomuusaste on maassa korkea, ja kehottaa Turkin hallitusta varmistamaan sukupuolten tasa-arvon koulutukseen ja työmarkkinoille pääsyn osalta erityisesti maan kaakkoisosassa; kehottaa tässä yhteydessä toteuttamaan toimenpiteitä koulutuksen alalla, jotta opetushenkilöstö saa asianmukaisen sukupuolten tasa-arvoasioita koskevan tietämyksen, ja luomaan kannustusjärjestelmän tyttöjen pitämiseksi opetusjärjestelmän parissa; kehottaa myös valistamaan koulutyttöjä ja -poikia miesten ja naisten tasa-arvosta ja naisten itsemääräämisoikeudesta, muun muassa koulujen opetusta ohjaavissa sukupuolisensitiivisissä periaatteissa;
Koulutus
47. panee merkille, että UNICEFin arvioiden mukaan joka vuosi 600 000–800 000 oppivelvollisuusiän saavuttanutta tyttöä ei mene kouluun, koska vanhemmat epäävät sen tai koska heillä on logistisia ongelmia;
48. pitää tervetulleena tyttöjen koulutuskampanjaa "Let's go to school, girls", jonka tuloksena 222 800 tyttöä on kirjoittautunut kouluun; pitää myös tervetulleena kansallista opetusta tukevaa kampanjaa, joka saavutti neljässä vuodessa lähes viisi miljoonaa aikuista, joista suurin osa oli maaseutualueiden naisia ja tyttöjä, jotka eivät voineet käydä koulua;
49. painottaa koulutuksen tärkeyttä ja sen mahdollista myötävaikutusta naisten taloudelliseen riippumattomuuteen; kehottaa Turkin viranomaisia luomaan seurantajärjestelmän tyttöjen pitämiseksi opetusjärjestelmän parissa;
Osallistuminen työmarkkinoille
50. panee merkille, että naisten osallistuminen työmarkkinoille on edelleen hyvin vähäistä eli alle 25 prosenttia ja että määrä on erittäin alhainen verrattuna naisten 55 prosentin keskimääräiseen työllisyysasteeseen EU-25:ssä; panee merkille, että naisten työllisyysaste on laskenut noin 20 prosenttiin päinvastoin kuin naisten lisääntyvä osallistuminen epäviralliseen talouteen, mikä on usein tulosta yhdistelmästä, joka koostuu monien naisten alhaisesta koulutustasosta, vakiintuneen, laajalle levinneen, saatavilla olevan ja hinnaltaan kohtuullisen lasten, vanhusten ja vammaisten sukulaisten hoitojärjestelmän puutteesta ja sukupuolten välisestä työnjaosta yhteiskunnassa;
51. painottaa komission toteamusta, että mukauttamista yhteisön säännöstöön vaaditaan yhtäläisten mahdollisuuksien alalla, mitä tulee vanhempainlomaan, samapalkkaisuuteen, tasa-arvoon työhön pääsyssä sekä oikeudellisten ja ammatillisten sosiaaliturvajärjestelmien piiriin pääsemiseen;
52. pitää tässä valossa myönteisenä sellaisia hankkeita, kuten hollantilais-turkkilainen tasa-arvon vahvistamista työllisyydessä koskeva yhteinen hanke ja tulossa oleva naisten yrittäjyyden tukemista koskeva hanke, sekä Garanti-pankin ja KAGIDERin (Naisyrittäjien yhdistys) välistä yhteistyötä, joka käsittää jopa 30 000 dollarin luottomahdollisuudet ja naisyrittäjille tarjottavan ilmaisen koulutuksen;
53. kehottaa hallitusta perustamaan elimen tai elimiä edistämään, analysoimaan, seuraamaan ja tukemaan tasavertaista kohtelua työmarkkinoilla, mukaan lukien ammatillinen koulutus direktiivin 2002/73(7) 8 artiklan a alakohdassa tarkoitetussa mielessä;
54. kehottaa työmarkkinaosapuolia ja Turkin hallitusta toteuttamaan kaikki tarvittavat toimenpiteet epävirallisen talouden siirtämiseksi virallisen talouden piiriin; pyytää komissiota vahvistamaan tämän toimenpiteen tukemisen yhdeksi prioriteetikseen;
55. pyytää Turkin hallitusta antamaan oikeaa tietoa naisiin kohdistuvasta syrjinnästä, mukaan lukien huiveja käyttävien naisten pääsystä virallisille työmarkkinoille, jotta osoitettaisiin, onko uhkana epäsuora sukupuoleen perustuva syrjintä;
56. kehottaa Turkin hallitusta parantamaan kotityöntekijöiden, joista useimmat ovat naisia, tilannetta; vaatii tässä yhteydessä Turkkia allekirjoittamaan ja ratifioimaan ILO:n kotityötä koskevan yleissopimuksen N:o 177 ja laajentamaan Turkin työlakia siten, että se kattaa kotityöntekijät;
57. kehottaa jälleen kerran Turkin hallitusta laatimaan ja panemaan täytäntöön naisia ja työllisyyttä koskevia kansallisia toimintasuunnitelmia, joiden ajanjakso on rajoitettu ja joilla on konkreettisia tavoitteita, EU:n jäsenvaltioissa nykyisin vallitsevan käytännön mukaisesti;
58. kehottaa Turkin työministeriä ja työmarkkinaosapuolia sisällyttämään sukupuolten tasa-arvokysymykset politiikkoihinsa ja työehtosopimuksiinsa ja vaatii Turkin ammattiyhdistyksiä järjestämään työn epävirallisella sektorilla ja kouluttamaan unionin edustajia sukupuolten tasa-arvoa koskevissa kysymyksissä; pitää tässä yhteydessä tervetulleena ammattijärjestö Türk-IS:n aloitteita;
59. korostaa työmarkkinaosapuolten tärkeää roolia naisten oikeuksien edistämisessä ja heidän talouselämään sekä yhteiskunnalliseen ja poliittiseen elämään osallistumisensa edistämisessä; kannustaa työmarkkinaosapuolia edistämään enemmän naisten osallistumista sosiaalista vuoropuhelua käyviin elimiin;
60. päättää arvioida säännöllisesti edistystä naisten oikeuksien alalla Turkissa komission vuosittaisen edistymiskertomuksen lisäksi ja sen yhteydessä sekä mitata Turkin edistystä naisten oikeuksien alalla edistymiskertomuksen arviointiperusteiden mukaisesti;
o
o o
61. kehottaa puhemiestä välittämään tämän päätöslauselman neuvostolle, komissiolle, Euroopan neuvoston pääsihteerille, Yhdistyneiden Kansakuntien naisiin kohdistuvaa väkivaltaa käsittelevälle tarkkailijalle, Kansainvälisen työjärjestön pääjohtajalle sekä Turkin hallitukselle ja parlamentille.

(1)
Hyväksytyt tekstit, P6_TA(2006)0381.

(2)
EUVL C 157 E, 6.7.2006, s. 385.
(3)
3 Leyla Şahin vastaan Turkki, Appl. No 44774/98.
(4)
EUVL C/2005/13/3.
(5)
Lähde: Nimet Çubukçu, Turkin naisten oikeuksista vastaava ministeri.
(6)
http://www1.umn.edu/humanrts/euro/z31prot12.html

(7)
Euroopan parlamentin ja neuvoston direktiivi 2002/73/EY, annettu 23 päivänä syyskuuta 2002, miesten ja naisten tasa-arvoisen kohtelun periaatteen toteuttamisesta mahdollisuuksissa työhön, ammatilliseen koulutukseen ja uralla etenemiseen sekä työoloissa annetun neuvoston direktiivin 76/207/ETY muuttamisesta (EYVL L 269, 5.10.2002, s. 15).



PERUSTELUT

In preparing her draft report, the rapporteur has been in regular contact and has had in-depth discussions with a whole range of stakeholders in Turkey and the European Union, both in public and private. This work has included:
• Attending the conference of the Turkish Employers Organisations (TISK) on Women and Employment on the 10th of February 2006.
• Attending the International Women's Congress on 'The Role of Women in the Alliance of Civilizations', in Istanbul, on the 28-29th of the January 2006.
• A visit to Turkey to investigate the current situation of women's rights, which included discussions on women's rights with Prime Minister Erdoğan, Minister for Women's Rights Çubukçu, Minister for Social Affairs Başesgioğlu, employers organisation TISK, trade union confederation Türk-IS, trade union confederation HAK-IS, Women's NGOs, the women's branches of most of the political parties and individual members of the Turkish Parliament.
• A meeting with Professor Yakın Ertürk, the Special Rapporteur of the United Nations Commission on Human Rights on violence against women in July 2006.
• Meetings with Olli Rehn, EU Commissioner for Enlargement and Vladimir Spidla, EU Commissioner for Employment, Social Affairs and Equal Opportunities.
• A planned mini-hearing in the European Parliament´s Committee on Women´s Rights and Gender Equality on the issue.
Civil society
The report stresses the importance of an open attitude of cooperation and effective coordination between different layers of the Turkish government, NGOs and the European Union institutions. In this respect, it welcomes the establishment of an Advisory Board on the Status of Women in 2005 which is designed to give advice on the planning and implementation of state policies related to the status of women. However, it emphasises the necessity to include also the trade unions who are not at present represented within the Board.
The rapporteur especially calls on the European Commission to determine specific goals; and to set up reasonable, proportionate and feasible benchmarks, preferably in its regular report on Turkey. This would clearly show Turkey which criteria it needs to meet and also it would also facilitate the monitoring and assessment procedure by the European Parliament. Another important problem is the growing concern of the women's NGOs about the extensive procedures for obtaining financial support and funding from the EU. Due to the complicated procedures that have to be followed by the NGOs to be eligible for EU grants, many women's NGOs hesitate to apply and benefit from a critically important resource. In this regard, the European Commission is encouraged to provide additional assistance by organising information sessions on EU project funding that involves all the concerned parties.
Violence against women
Although some important steps were taken since last year, there are still many cases of violence against women in Turkey that oblige the authorities to intensify their efforts. The extent and the importance of the problem require effective coordination, use of reliable data and sufficient funding. Considering the existence of very little accurate and independent data on violence against women as one of the main problems, the report welcomes the EU-Turkey joint project to set up a database on violence against women. However, the reluctance of Turkey to conclude a special agreement with the European Commission concerning participation in the Daphne II Programme on combating violence against women is very regretful.
The rapporteur acknowledges the work of Prof. Yakın Ertürk, the Special Rapporteur of the United Nations Commission on Human Rights on violence against women, who conducted an official fact finding mission in Turkey from 22 to 31 May 2006, following the extensive media coverage of suicides of women in Batman. Her work aimed at assessing whether high suicide rates which were interpreted as disguised honour killings or forced suicides were linked to tougher laws against honour crimes. Based on the findings of Prof. Ertürk, showing the lack of a precise direct link between the new legislation and the rise of the suicides of women, the European Parliament rapporteur did not mention the subject in this report.
Turkey is a party to all major international human rights instruments. Its domestic legislation provides for the equality and human rights of women and addresses violence against women. In practice, however, there needs to be a political will to implement these laws and protect women from violence. There is a need to change the mentality of people in order to fully implement the existing laws.
During the preparation of the report, due to the different data given by various sources, it was very difficult to get the accurate information about the shelters for women who have been victims of violence; namely the numbers of the shelters, the locations, the capacity, the general standards and the qualifications of the personnel who work in the shelters. In this light, Turkish authorities are requested to provide a complete and detailed list of the existing shelters in Turkey.
Political participation by women
Political participation by women in Turkey still remains dramatically low, as there have not been any elections since the last report on women´s rights in Turkey. Turkish authorities are constantly encouraged to take sustainable measures to increase the representation of women in elected and appointed bodies. The temporary measures of positive discrimination, notably the adoption of a mandatory quota system for the election lists are seen as the best possible way to improve women's participation in the parliament and in representative municipal bodies. NGOs and female politicians alike are calling for the introduction of quota systems. The upcoming elections in Turkey represent a