Äänekoskella koiran tappaneille pysyvä eläintenpitokielto
Ota yhteyttä adressin tekijään
mikä on
Jos päätän lopettaa koirani ampumalla (tämä jo olisi monen teidän mielestä)mutta entäpä jos osunkin jalkaan ja se pääsee pakenemaan hetkeksi kunnes saan lopettamisen suoritettua?
Jos arvaan oikein niin tästä teosta jo moni teistä vaatisi nimeä julkisuuteen ja päätä vadille.
Mitenkä asia olisi jos olisin metsästäjä ja kohde olisi kettu tai jänis?
Koira on eläin siinä missä kettu tai jäniskin.
Nykyään koiraihmiset vain vetävät asiat liian pitkälle kun keskusteluista saa lukea miten verrataan tapausta raiskaukseen tai ihmisen tappamiseen ja vaaditaan pitkiä linnatuomioita, kyse kumminkin pohjimmiltaan on vain eläimestä.
Oikein turha kiduttaminen ei ole, mutta rakkaus eläimiin voi sekin mennä liian pitkälle.
Tuommoista hakkaamista, mikä ilmeisemmin on kännissä tehty(?) ei takuulla hyväksy kukaan senparemmin kuin Pohjois Pohjanmaalla tapahtunutta. Nivalssa siis koiranpennun kurkun leikkaamista mikä ällöttävä tapaus siellä oli vähän aikaa sitten. Onneksi sekin selvisi, ja tekijä sai arvoisensa maineen.
Kyllä todella näihin tapauksiin on saatava isommat rankkarit. Rikoksen tunnusmerkit niistä on kyllä helppo erotella ja kerralla niin että lieventäviä asianhaaroja ei tunneta. Selittelyt sikseen.
Kyllä jotkut ihmiset osaavat olla tunteettomia ääliöitä ja tämä kyseinen autohuijarikin väitti koiran yrittäneen tappaa heidät.
Toivon mukaan saavat tuntea nahoissaan tekonsa. En kannusta julkisiin lynkkauksiin, mutta toivon, että jollakin tavalla kärsivät.
Helvetillinen rangaistus!
koiran pennun kiduttamisesta, rääkkäyksestä ja tappamisesta!!
Re: mikä on
Pentti! Ei ole kyse pelkästään koirista!
Vaan kaikista eläinten rääkkääjistä,ihan jokaisesta eläimestä..oli sitten ,kissa,sika,
hevonen..ylipäätään jokainen eläinkuntaan kuuluva, ei ansaitse tuollaista kohtelua. Eläin on viaton luontokappale ja sitä ei rääkätä!!!
Tuskin kyselisit "mikä on"jos sun koiras tai lemmikkis kokis saman kohtalon, jonkun käsittelyssä.
Jokaisella oikeus inhimilliseen elämään,niin eläimellä kuin ihmisellä...
Olen valmis maksamaan ehdottomasta vankilatuomiosta
Kyllä minä olen ennemmin valmis maksamaan viattoman koiran kiduttamalla tappaneen vankilatuomiosta kuin vaikkapa autovarkaan tuomiosta.
Monet rikokset on hyvitettävissä rahalla, esim. vakuutuskorvauksina, mutta eläimen henkeä ei saa takaisin rahallakaan!!
Valtakunnallisen vaikkapa netissä toimivan eläintenkieltolistan laadinta ja ylläpito ei olisi kovinkaan vaikeaa. Varmasti eläinrakkaat ihmiset olisivat valmiita sen ylläpitoon ja valvontaan jopa ilmaiseksi. Eiköhän kaikki koiranpentujen ja muiden eläinten myyjät/antajat olisi valmiit tsekkaamaan netistä, että onko ostaja/hakija listalla? Valtio voisi listasta ilmoittaa uutisissa, lehdissä jne, jotta se kaiken kansan tietoon tulisi. Ja kun kerran ollaan niin kateellinen ja utelias kansa, niin eiköhän naapurivahti tässäkin asiassa toimisi.
Häpeärangaistukset ovat toimivimpia, joten kuvat ja yhteysteidot nettiin. Ja kovat vankilatuomiot päälle, niin ei kenenkään tarvitsisi edes miettiä oman käden oikeutta.
FuckDog
http://irc-galleria.net/user/_FuckDog_fuckin´bitches!!!!Torstai 29.10.2009 17:06
This is for the people that don't know me
I pour some liquor out for my dead homies and the og's
I pop pills for the fact that I get buzzed
I hear voices in my head, I'm mentally fucked up
Murder kill, Murder god, Murder dirty rat bitches in my back yard
Murder every holy nun cause I'm that hard
Am I Jesus Fucking Christ as super star, Hell nah
The prophesies told me of a dead man
Crucified man with the stakes in his hand and
I don't give a fuck, Raise your hands up
Break some fucking glass up, While the devil stands up, What?, What?
This is over I don't give a fuck shit
Crazy ass lunatic, Popping pills drinking beer, Smoking and sniff
I think my mind is finally gone I took Jesus off his throne
The Ungod is coming home. This is for the mother fuckers
Brain dead mother fuckers and the head hunter
All the Horrorcore wanna be big gunners
Must be sick in the head like the devil done us
My mind is sick like a schizophrenic
I'm in a panic, I can't believe in god cause I'm so satanic
Or not, I can't think cause my mind is fucked up
I think I lost my head in the pussy of a dead slut
I'm in the back room popping these pills for real
Trying to keep my still, Chill's for thrill's to kill
I can't stop this bullets in my pocket's
Put the fucking gun to my head... shit
I can't die cause the gods can't kill me
I got Satan on my side to heal me
My mind is sick
Did I say six, six, six the Ungod
http://irc-galleria.net/user/_FuckDog_/blogs
Syyttömiä ovat
Jäitä hattuun! Eläinten rääkkäys on vakava ja paha asia, mutta jarrua nyt näissä asioissa.
...
Ei Todellakaan
Koiranpentu
P.S. Ne ovat tosiaan ELÄIMIÄ, että sen pohjalta realiteetit kuntoon kiitos. Minusta ei ole mielekästä rinnastaa eläimen ja ihmisen kärsimystä, joten vähän suurempiakin huolenaiheita varmaan löytyisi.
Varoittava esimerkki
This comment has been removed by the person who wrote it.
This comment has been removed by the person who wrote it.
Re:
Oleppa hiljaa, välinpitämätön ihminen. Et taida ajatella muita kuin itseäsi. Anna ihmisten valittaa, asia ei taida kuulua sinulle pätkääkään? Eläinten pahoinpitely ja kuolemantuottamus/tappo on TODELLISTA vääryyttä, et vaan taida ymmärtää sitä. Mitä sinullekkin vanhempasi on opettanut.
Nimimerkille syyttömiä ovat
Ok jäitä hattuun, mutta jos piripäät ovat tunnustaneet niin onko asiassa epäselvyyttä??
IKUINEN eläintenpitokielto, alkaen muurahaisesta intiannorsuun..
Ai ai jäi salkkarit kattomatta niin piti pentu hakata valuraudalla hengiltä...
EN en mitenkään nää mitään sympatiaa... ja kerranki saadaan tälläisten piripäiden kasvot esille... taitaa olla aika ahdas hyvä niin heidän elämä!
JOS joku noista pipeistä olisi lapseni, siihen loppuis yhteydenpito, ja häpeisin silmäni päästä että tälläinen hirviö on lapseni!
Re: kissasta lapseen
#80: metsästäjä - kissasta lapseen
Käsittääkseni tuolla jätkällä on lapsi mutta ei saa tavata häntä, äiti on joku muu kuin tuo rääkkääjä biatch!
Re: koiran pennun kiduttamisesta, rääkkäyksestä ja tappamisesta!!
#106: jonni markus - koiran pennun kiduttamisesta, rääkkäyksestä ja tappamisesta!!
Olen täysin samaa mieltä. Suomen vankeustuomiot on muutenki liian lyhyitä. Elinkautinen ois mahtava mut eihän ne semmosta saa kummiskaan.
Entäs nämä?
Näidenkö ihmisten vuoksi kukaan ei ole saavuttanut minkäänlaista raivoa? Vastaavia on kymmeniä.
Taitaa olla ns. "vapaan kasvatuksen hedelmiä" niin nämä tekijätkin kuin myös te kostoa uhoavat ja saunan tausta tarjoavat. Helppohan se on täällä netissä nimettömänä uhota. Aivan täysin väärille ihmisillekin on jo luettutappouhkauksia. Haloo herätkää!
Ei ole vapautta ilman vastuuta!
http://www.ksml.fi/uutiset/keski-suomi/jyv%C3%A4skyl%C3%A4ss%C3%A4-pahoinpidelty-kuoli-y%C3%B6ll%C3%A4/460300
http://iltalehti.fi/uutiset/2010011510935139_uu.shtml
http://www.iltasanomat.fi/kotimaa/Pahoinpidelty%20mies%20kuoli%20Kemiss%C3%A4%20/art-1288357952613.html
| This discussion has been closed. |
liitykää