Adressit.com

Ei Hirvensalon uutta siltaa Uittamon puolelle Katariinanlaaksoon!

Ota yhteyttä adressin tekijään

Vieras#26 Mar 14, 2016, 15:59
Kyseessä oleva alue rajoittuu Uittamon puolella välittömästi Katariinanlaakson luonnonsuojelualueeseen ( = Natura-alue ). Lisääntyvä liikenne lisää sekä ilman epäpuhtauksia että melua ja häiritsee siten sekä monimuotoista kasvistoa että runsasta linnustoa sekä alueella eläviä nisäkkäitä, ihmiset mukaan lukien.
Toiseksi kasvava liikenne ei välttämättä ohjaudu Eteläkaarta pitkin itään, vaan kääntyy nopeasti pohjoiseen ja ruuhkautuu joka tapauksessa Myllysillalle.
Helsinkiin suuntautuva liikenne ohjautuu Katariinan asunto-messualueen "seinänviertä hipoen". Aluetta markkinoitiin nimenomaan luonnon läheisenä asumiskohteena.
Parempi vaihtoehto olisi satsata Hirvensalon joukkoliikenteeseen aamu- ja iltapäiväruuhkien välttämiseksi. Mitään muita ruuhkia alueella ei ole.
Vieras#27 Mar 15, 2016, 15:58
Vilkas sillan liikenne pilaisi Uittamon ja Ispoisten merellisen ja rauhallisen uimarannan, melontakeskuksen ja Katariinan laakson luonnonsuojelualueen melullaan ja ympäristöpäästöillään. Rannan täyttöalue ei sovellu pohjaolosuhteiltaan korkeille kerrostaloille, jotka runsaana ja slummimaisena pilaisivat myös merellisen maiseman nykyiselle asutukselle.
Järki hoi#28 Mar 15, 2016, 16:00

Ei siltaa eikä rakennuksia eikä venesatamaa

Siltahankkeessa ei ole mitään järkeä! 2 siltaa Hirvensaloon 1 km välein!? Missä järki? Samat ruuhkat ovat kuitenkin vastassa. Ihmettelen vaan kun San Franciscossa pärjätään yhdellä sillalla...täällä täytyisi olla kaksi muutaman ihmisen takia... Onkohan nyt suunnittelussa epäonnistuttu?

Sillasta hyötyvät ovat vähissä. Hirvensalonkin asukkaillekin silta tuo lisää melua, eikä merkittävää apua ruuhkiin. Ainut hyötyjä taitaa olla Skanssi, joka saisi lisää asiakkaita luonnon ja ihmisten kustannuksella. Onko tästäkin jossain sovittu?

Haitat ovat mittavat ja peruuttamattomat. Natura-alueen luonto tulee muuttumaan pysyvästi! Uittamon ja Katariinanlaakson rauha on poissa: tilalle tulee melu ja saasteet. Suosittu ulkoilualue tuhotaan!

Kertakaikkisen surkea ja jälkipolville jopa rikollinen suunnitelma! Toivottavasti päättäjät tulevat järkiinsä!

Vieras#29 Mar 15, 2016, 20:00

VAIKUTETAAN YHDESSÄ!

 

Tämä on tärkeä asia! Nyt juuri kannattaa vaikuttaa. Valitettavasti hanke on jo etenemässä! Natura-arviota odotellaan.

https://www.turku.fi/hirvensalonosayleiskaava

1. KERRO ADRESSISTA mahdollisimman monelle. Mitä enemmän nimiä, sitä enemmän painoarvoa!

2. KIRJOITA SÄHKÖPOSTIA KAAVOITUSINSINÖÖRILLE

ELY-keskuksen ohjeistus: Asukkaiden näkökulmat ja alueen tulevaisuuteen liittyvät huolet on tarpeen välittää Turun kaupungille,  kaavoituksesta vastaavalle Olavi Aholalle ([email protected])

3. OLE YHTEYDESSÄ OMAAN KAUPUNGINVALTUUTETTUUN, jos asia pääsee etenemään riittävän pitkälle, niin lopulta valtuusto tekee päätöksen 

Ennen kaikkea pidetään asiaa esillä keskusteluissa ja mediassa! Suunnitelmia on valmisteltu aikalailla salassa, mutta ne on nyt syytä tuoda päivänvaloon!

Vieras#30 Mar 16, 2016, 10:15
ei tuhota luonnonkaunista natura aluetta,josta kaiken ikäiset nauttivat.
Vieras#31 Mar 16, 2016, 12:14
Katariinanlaakso on yksi Turun kauneimmista paikoista lenkkipolkuineen, joka on hyvin suosittu ulkoilualueena. Uusi silta tekisi alueesta läpikulkuyhteyden ja pilaisi alueen rauhan, sekä ajan mittaa myös turmelisi laajan Natura 2000-alueen.
Vieras#32 Mar 16, 2016, 13:09
Meininki on kuin jostain vanhasta Pahkasiasta, kun Hirvensalolaiset haluavat pistää luonnonsuojelualueen matalaksi oman autoilunsa puolesta.

Saaressa asuminen on tietoinen päätös ja silloin joutuu joustaa mantereen suomista kulkuyhteyksistä. Luonnonsuojelualueen pilaaminen on hassu ratkaisu mantereen mukavuuksia kaipaavalle hirvensalolaisväestölle.
Vieras#33 Mar 17, 2016, 16:22
Koska en todellakaan halua uusia kerrostaloja ja siltaa Uittamon läpi Katariinanlaaksoon! Katariinan ja Uittamon alueet ulkoilualueineen ovat turun keuhkot saasteille. Se ei auta keskustan liikennettä yksisuuntaisilla. Vähäheikkiläntie Majakkarannasta Kupittaan suuntaan ajaa saman asian.
Vieras#34 Mar 17, 2016, 16:48
Mielstäni ensin pitäisi päättää paljonko asukkaita saarille kaavoitetaan,sitten nelikaistoittaa hirvensalon sillalta tie haarlaan ja katso 15 vuoden päästä mikä on tarve.Vanhan sillan paikalle pelastus ja kevyenliikenteen silta olisi pelastustyön ja pyöräilyn kannalta upea tie joenrantaa pitkin keskustaan.
Vieras#35 Mar 17, 2016, 16:57
Yhdellä päätöksellä tuhotaan natura luononsuojelualue,mantereen ainoa uimaranta Turussa ja soutu ja retkeilykeskus.
Vieras#36 Mar 19, 2016, 16:08
Katariinanlaakson luonto on säilytettävä.
Vieras#37 Mar 20, 2016, 07:00

Demokratia ei toimi siltahankkeissa

Ei kuulosta kovin viisaalta, vetää nyt silta Uittamon uimarannalle!  Kuka siltaa edes käyttäisi, kun tarve Hirvensalosta on pääsääntöisesti ajaa kohti keskustaa.  Parempi ja halvempi ratkaisu olisi leventää Hirvensalon nykyistä siltaa, lisätä kaistoja ulos- ja sisäänmenotielle ja sujuvoittaa mantereen puolella liikennettä.

Vieras#38 Mar 20, 2016, 11:13
Ihana rauhallinen ulkoilualue menee pilalle ja Katariinanlaakson luonnonsuojelualue häiriintyy, linnut ja muut eläimet varmasti siirtyvät muualle. Turussa harvoin otetaan riittävästi huomioon luontoarvoja ja asuinympäristöjen rauhallisuutta. Asukkaiden mielipiteistä ei välitetä. Hyvä esimerkki, jossa mieelipiteet jätetään huomiotta on toriparkin pelleily, soudetaan ja huovataan ja aina otetaan esille uudestaan, vain gryndereiden raha ja tahto ratkaisee!
Vieras#39 Mar 21, 2016, 08:09
Silta ja liikenne sillalla ja jatkoliikenne Eteläkaarelle tulee
heikentämään entisestään ilman laatua Katariina-laakson
asuinalueella. Tänä talvena on useana päivänä ollut
inversio-ilmiö, eli tuuleton pakkaspäivä, jolloin tien asfalttipöly
lasketuu laaksoon ja jää sinne.
Terveisin
Birgitta H
Vieras#40 Mar 21, 2016, 10:06
En halua Katariinalaakson upeaa maastoa ja rauhallisuutta antaa pilata Hirvensalon asukkaiden, he ovat tieneet muuttavansa yhden
sillan taakse. Uittamolaisten ei tarvi sen takian kärsiä! Kiitos!
Vieras#41 Mar 24, 2016, 03:53
Nykyinen silta riittää, ratkoyhteydet vain tarvitsevat vetokykyä. Lisää katuverkon kaistoja mieluimmin.
Jyrki#42 Mar 24, 2016, 13:04

En ymmärrä, miten toinen silta aivan edellisen viereen ratkaisee ongelmia liikenteellisesti.

Silta eteläpäässä on järjenmukainen, jossa asutuskin lienee eniten kasvussa. Tämä helpottaisi ja vähentäisi myös saaren sisäistä liikennettä: Hirvensalo-Satava-Kakskerta. Tiestöhän on siellä hyvin mutkikasta ja vaarallista, kuolonuhrejakin nyt jo.

Sillan yli pääsee aina nopeasti. Liikenne jumittuu ensimmäisiin liikennevaloihin ja kapeisiin tiestöihin.

Miten ihmeessä Eteläkaarelle Skanssin ja Hgin moottoritien suuntaan voidaan edes lisätä liikennettä nykyisestä. Asutushan on siellä kasvanut nykyiseen tiestöön kiinni, saati sitten tilanne Ispoisten Puistotietä keskustan suuntaan ? Jos tulee uusi linjaus leveämmille teille, niin mihin tämä laitetaan? Puretaanko rakennuksia uusien teiden tieltä ?

Liikennesuunnittelussa järki on ohjata kauttakulkuliikenne sujuvasti asutuskeskusten ohi ei niiden läpi ja uuden sillan linjaus eteläpäästä suoraan Hgin Moottoritiellä. Se on tulevaisuutta ja nykypäivää.

 

Vieras#43 Mar 25, 2016, 07:52
En halua uutta siltaa Hirvensaloon koska silta on tarpeeton sekä uuden lähiön asuntojen kanssa aiheutta vain ympäristön tuhoa sekä suurta viihtyvyyden tuhoa
Vieras#44 Mar 25, 2016, 10:26
Meri-Uittamo on asuinalueeni ja arvostan suuresti uimarantaa, soutustadionia luontopolkuja ja aluetta joka on suojeltu lintujen
ja muun eläimistön tähden. Rauvolanlahti ja Pitkäsalmen rannat
muodostavat tärkeän lintualueen, luonnonpuiston.
Vieras#45 Mar 29, 2016, 17:15
Katariinanlaakso on upea luontoalue jonka monimuotoisuus tulee säilyttää myös seuraaville sukupolville.
Taru#46 Mar 29, 2016, 17:42

Miksi kaikki kaunis pitää tuhota

Ainut kaunis virkistysalue mihin munkin o helppo päästä kävellen. Kaunis Natura-alue, jonka luontoo toivon, et kunnioitetaan, eikä mennä pilaamaan millään sillalla ja kerrostaloilla. 

VIHREÄMAA ON KAIKKIEN EDUN MUKAISTA#47 Mar 30, 2016, 14:31

ON JÄRJENVASTAISTA TUHOTA HISTORIALLINEN LUONNONSUOJELUALUE IHMSTEN AHNEUDEN JA ITSEKKYYDEN JA LYHYTNÄKÖISYYDEN VUOKSI. KATARIINANLAAKSO JA UITTAMON RANTA OVAT UPEITA KEUHKOJA TURUN KAUPUNGIN ASUKKAILLE. JOKAINEN SUOMALAINEN YMMÄRTÄÄ PUHTAAN JA HILJAISEN LUONNON MERKITYKSEN IHMISEN HENKISELLE JA FYYSISELLE HYVINVOINNILLE. SIJAINTI ON LOISTAVA MYÖS AUTOTTOMILLE LIIKKUJILLE. KAIKILLA EI OLE MAHDOLLISUUTTA LÄHTEÄ HAKEMAAN UPEITA LUONTOELÄMYKSIÄ KYMMENIEN KILOMETRIEN TAKAA AUTOLLA. PAIKKA KUHISEE ELÄMÄÄ LUONNON MONINAISUUDESSA ARKOJEN HARVINAISTENKIN KASVIEN, HYÖNTEISTEN, LINNUSTON, ELÄINTEN ILOSTUTTAESSA PIENTÄ KULKIJAA. JOKAINEN TERVEJÄRKINEN IHMINEN YMMÄRTÄÄ, ETTÄ PYHÄN KATARIINAN LAAKSON LUONNOSUOJELUALUE ON TUHOON TUOMITTU SILLAN , ASUINALUEEN  JA VENESATAMAN RAKENTAMISEN JÄLKEEN. NYT ON AIKA TEHDÄ PLANEETAN VUOKSI HYVÄ TEKO JA SÄÄSTÄÄ TÄMÄ ALUE KOSKEMATTOMANA. KAIKKEA EI VOI, EIKÄ SAA MITATA RAHASSA. KERRAN MENETETTY ON AINIAAKSI MENETETTY. YMMÄRRÄN TOKI, ETTÄ ASUNTOJA TARVITAAN, MUTTA JÄRJENKÄYTTÖ ON IHAN SALLITTUA. PELTOJA JA LÄÄNIÄ KYLLÄ LÖYTYY JOS VAIN TAHTOA LÖYTYY. JOKAINEN, JOKA ARVOSTAA ITSEÄÄN JA KUNNIOITTAA ITSEÄÄN ARVOSTAA JA KUNNIOITTAA AUTOMAATTISESTI MYÖS LUONTOA JA KAIKKEA ELOLLISTA. TÄSTÄ JOHTOPÄÄTÖKSENÄ KYSEISET KAAVASUUNNITTELIJAT EIVÄT ARVOSTA EIVÄTKÄ KUNNIOITA ITSEÄÄN, SIISPÄ KEHOITAN MENEMÄÄN RAKKAUS PAKKAUS KURSSILLE JA AVAAMAAN OMAA SYDÄNTÄ JA SIELUA JA LAITTAMAAN ARVOT KOHDALLEEN.

Vieras#48 Mar 31, 2016, 20:35
Viihdyn Katariinan laaksossa ja Uittamon rannoilla myös enkä halua että sinne rakennetaan siltaa yms... Pelkät meluhaitat ja ympäristön vaikutukset hurjat ihmisiä eläimiä ja luontoa kohtaan muuten pysyviä..
Vieras#49 Apr 02, 2016, 22:53
Katariinan laakso on paitsi mainio merellinen ulkoilualue myös historiallisesti merkittävä.
Vieras#50 Apr 03, 2016, 11:24
Katariinanlaakson luonnonsuojelualue on säilytettävä, samoin Rauvolanlahden lintulahti. Jos lähistölle rakennetaan lisää rakennuksia, linnut ja kasvit kärsivät ihmisten tihutöistä. Uuden Hirvensalon sillan voi rakentaa myös Kaarinan kaupungin puolelle, sitä kautta pääsisi melko nopeasti toiselle puolelle kaupunkia, siis Itä-Turkuun.