Ei Natura 2000 luonnonsuojelualueille
Ota yhteyttä adressin tekijään
Tämä viestiketju on automaattisesti luotu adressista Ei Natura 2000 luonnonsuojelualueille.
|
Kun tavaksi on tullut rohmuaminen. |
#1 Herrojen kujeet05.11.2013 12:59Usein vedotaan siihen,että vältio ja valtio,kun kaiken takana on aina joku taho,joka ajaa omia etujaan tai sitten yhteisen edun vuoksi.Nythän on kysymys suuremmasta rahaläjästä.Yhtiöittämällä ja myymällä sitten ulkomaisille rahoitusyhtiöille,sijoitus,saa osakkeita ja osinkojakin,kuten surullisen kuuluisaksi tulleesta Talvivaarasta, ympäristöministeri sukulaisineen esim.paula lehtomäki. |
|
| |
|
Huolestunut ja vihainen |
#2 Re: Herrojen kujeet05.11.2013 13:17#1: Kun tavaksi on tullut rohmuaminen. - Herrojen kujeet Takana onkin muu taho, mutta ymmärtääkseni ne ovat valtion palkkaamia. Valtion on ,ainakin minun mielestäni, suojeltava sen kansalaisia ja näitten perusoikeuiksia, kuten mielestäni saaristossa ja metsissä kulkeminen on. Kuten ovat mielestäni myös metsästäminen ja kalastaminen. Mitä meillä enää sen jälkeen on kun nämä perusiokeudet viedään ? Mitä he seuraavaksi päättävät viedä meiltä ? Antaisivat ihmisten, jotka ovat kaikki ajat hoitaneet, hoitaa näitä maita, jotta maat pysyvät terveinä !! |
|
| |
|
Taas tarvittaisiin Hannu Hoskonen eduskuntaan! |
#3 "Ei Natura 2000 luonnonsuojelualueille" adressin nimessä hiukan parannettavaa?05.11.2013 15:11Ymmärrän hyvin mitä adressilla haetaan, mutta adressin nimestä saa sen käsityksen, että koko Natura2000 pitäisi kumota. Se tuskin onnistuu, eikä tarvitse onnistuakaan kun meidänkin suvun maita meni suojeluohjelmaan kymmeniä hehtaareita. Suojelun loppuessa maat siirtyisivät valtion talousmetsäksi ja se kuulostaa epämukavalta idealta. Natura2000 alueella täytyy nimenomaan saada metsästää ja kalastaa kuten Natura2000-hanketta perustettaessa pyhästi luvattiin. Kevyt suojelu tieverkoston ja asuntojen rakentamiselta ei sinällään pahenna varsinkaan metsästystä ajatellen. Suojelualueiden (esim. Ilomantsissa) pusikoituminen näkyy jo nyt kun Natura on ollut voimassa vasta kymmenkunta vuotta. Kevyt metsänhoito on luonnonsuojelua ja maisemanhoitoa myöskin -polttavathan luonnonsuojelijat kaskea esim. Kolin maisemissa hiukkaspäästöistä välittämättä! |
|
| |
|
Vieras |
#405.11.2013 15:38Bra initiativ. |
|
| |
|
Kansalaiset |
#5 Työ ja harrastaminen05.11.2013 16:05Hyvät ihmiset,Työ vaatii nuorilta tänä päivänä paljon kaikin tavoin.Jos metsästys,kalastus ja luonnossa liikkuminen kielletään,monille nämä ovat harrastuksia,monille elinkeino j.n.e.mitä tilalle,mitä tilalle?Ei nämä ole korvattavissa sillä että joku sanoo että jotain muuta.Onko oikein että täällä meillä pienesssä Suomessa joku on ottamassa meiltä kansalaisilta pois näitä oikeuksia. Nämä ovat kansalaisoikeuksia.Haluaisin kysyä että mistä nämä ihmiset jotka ovat asialla ja esittämässä em.kieltoja ovat itse valmiita luopumaan. |
|
| |
|
Replot-Björkö |
#6 Natura 200005.11.2013 16:15Finns det någon Replot-Björköby bo som kan informera vad Natura 2000 betyder för dem och vad som lovades.Statens beslutfattare har ännu också sitt ansvar.Var det inte så att Fiske,- Jakt och möjlighet att vistas fritt i naturen skulle fortsättningsvis för alltid vara möjlig |
|
| |
|
matti |
#7 Obs Huomio!05.11.2013 21:35http://www.tapiolantakamailla.com/2013/11/natura-2000-alueet-rauhoitusalueiksi.html här är mer information om vad som är på gång läste att det måste göras ett riktit medborgarintiativ för att få det till behandling och det borde göras fort för att trygga vår framtida möjlighet till fortsatt fritt jordbruk och skogsbruk samt fria jakt och fiske rättigheter! vi måste få information och stoppa dethär med ett medborgarinitiativ http://www.tapiolantakamailla.com/2013/11/natura-2000-alueet-rauhoitusalueiksi.html tuolla on enemmän tietoa asiasta luin että on pakko tehdä oikea kansalaisaloite että saadaan tämä natura 2000 esitys pysäytettyä ja turvataan tulevaisuudessa mahdollisuuden vapaasti maa-ja metsätalouden yrittäjyys sekä vapaa metsästys-ja kalastusoikeudet! valitettavasti en osa niin hyvä suomea mutta toivon että ymmärrätte mitä tarkoitin |
|
| |
|
Vieras |
#806.11.2013 06:48Tämä asia on NYT sitten SAIRASTA!!! Kuka IDIOTTI on edes keksinyt PUHUA tästä???? EI IKINÄ LUONNONSUOJEELUUN MITÄÄN ALUETTA POHJANMAALLA!!!! |
|
| |
|
Vieras |
#906.11.2013 10:18sjuukit schack! |
|
| |
|
Vieras |
#1006.11.2013 12:34kaikki kiva koitetaan kieltää :( |
|
| |
|
Vieras |
#1106.11.2013 14:05Olemme vuosikausia pitäneet minkki ja supikoirakanta kurissa myös naturaalueilla, nyt pyyntikielto? Missä maalaisjärki? |
|
| |
|
Saaristolainen |
#12 Metsästys,-ja Kalastus-seurat06.11.2013 14:30Hei kaikki Suomen metsästys,- ja kalastus-seurat sekä luonnossa liikkujat mukaan allekirjoittamaan adressi.Nyt on pakko tehdä töitä tämän eteen ettei nämä kiellot toteudu. |
|
| |
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.11.2013 16:06- Poiston ajankohta: 06.11.2013
- Poistamisen syy: Ihan asiatonta!!
Adressin tekijä on poistanut tämän viestin (Näytä tarkemmat tiedot)
06.11.2013 16:11- Poiston ajankohta: 06.11.2013
- Poistamisen syy: Ihan asiatonta !!
|
Vieras |
#1506.11.2013 21:04Varför ingen svensk text? |
|
| |
|
Sami Krook Adressin tekijä |
#16 Re:07.11.2013 06:49Hejsan Tyvärr kan vi inte påverka hur adressit.com sidorna är uppbygda. Men själva saken vi försöker driva står på båda inhemska språken. |
|
| |
|
töihin ja omin varoin puoluetoimistot |
#17 Mitä päättäjämme tekevät eduskunnassa?07.11.2013 07:05Minusta se on Suomen kallein päiväkoti aikuisille! Ota kantaa (minä en ole aloittaja): http://www.adressit.com/kansanedustajien_maaraa_taytyy_vahentaa |
|
| |
|
Mikael Broo |
#18 Om Natura 200007.11.2013 07:34Här finns bakgrundsmaterial (artiklar) som beskriver hur och varför vi drabbades av Natura 2000: http://www.malax.org/mikaelbroo När du kommer in på huvudsidan – gör så här: 1. I menyn till vänster väljer du (klickar på) ”Jaktsidan” 2. På sidan som då öppnas klickar du på ”JJ-Artiklar” 3. Läs artiklarna nr 32 – 34 4. Kommentera gärna i min ”Gästbok” eller 5. Kontakta mig via e-post 6. Jag finns också på Facebook |
|
| |
|
Vieras |
#1907.11.2013 08:50Nu räcker det med naturskyddsområden i Finland! Det är väl inte meningen att vi som bor på landet skall vara någon slags turistattraktion för stadsbor och utlänningar. |
|
| |
|
Vieras |
#2007.11.2013 11:59Är det meningen att all jakt ock fiske rätt skall tas bort ??????????????? |
|
| |
|
Mies ja koira |
#21 Päänpudistus07.11.2013 12:43Ikänsä luonnossa liikkuneena ja siellä myös metsästystä ja kalastusta harrastaneena ei voi kuin pudistaa päätä tämän päivän "luonnonsuojelulle". Menkää hyvät päättäjät ja asiaa ajavat edes viikoksi luontoon kokemaan se muualtakin kuin työ/virkapöydän takaa. |
|
| |
|
Vieras |
#2207.11.2013 15:45Tämä on oikeesti hyvän asian puolella, tämä suojeluvillitys alkaa mennä mahdottomiin. Ja se miten pyritään suojelun nimissä rajoittamaan ihmisten muutenkin vähiä harrastemahdollisuuksia! Hyvässä muistissa vielä tuo natura 2000 ja lupaukset siitä........ |
|
| |
|
pertti |
#23 natura adressi07.11.2013 15:56kiitos sinulle joka laadit tämän adressin meidän kaikkien metsästäjien ja luonto ihmisten puolesta ! elikkä nyt kaikki joukolla allekirjoittamaan . metstys,marjastus ja kaikki muukin luonnonvarojen hyväksikäyttö (kun se tapahtuu kevyin menetelmin) on vuosisataista perinnettä ja myös mahdollisesti muokannut luontokohteita juuri sellaisiksi joita nyt halutaan suojella ! kyllä metsästys ja muu luonnon käyttö varinkin taajamien läheisyydessä alkaa olla vaikeaa jo ilman näitä lisärajoituksiakin. maat vain häviävät tie,asunto ja teollisuus rakentamisen alle! |
|
| |
|
Vieras |
#2407.11.2013 16:48Dom vill utplåna Landsbefolkningen. |
|
| |
|
Vieras |
#2507.11.2013 17:00Det räcker nu med förmynderiet!! Snart börjar folket göra revolt i detta land! |
|
| |
|
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu jos kaikki ovat hiljaa. Tämän adressin kirjoittaja ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman? Aloita kansanliike luomalla adressi.
Aloita oma adressiMuita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Älkää purkako toimivaa palvelua – säilyttäkää kasvatus- ja perheneuvonta sosiaalihuoltolaissa
10108 Luotu: 07.05.2026
Alaikäisillä pitäisi olla täysi oikeus ajaa autoa yöllä
1228 Luotu: 14.05.2026
Tuusulan lampaat laitumella - toiminnan jatkaminen nykymuodossa Tuusulan kunnassa
459 Luotu: 18.05.2026
Pelastetaan Martinniemen koulu – lähikoulu kuuluu lapsille
404 Luotu: 20.05.2026
Viittomakielisen kulttuurin rahoitus tulee turvata
381 Luotu: 19.05.2026
Kasakkamäen koulu säilytettävä – lakkautusperusteet arvioitava uudelleen
369 Luotu: 19.05.2026
Oikeutta Dinalle
302 Luotu: 18.05.2026
Vetoomus energiajuomien myymisen rajoittamisesta alle 15-vuotiaille Liperissä
321 Luotu: 16.04.2026
Raatti on säilytettävä uimahallina
2826 Luotu: 28.01.2026
Ei ydinaseita Suomeen - Inga kärnvapen i Finland!
2242 Luotu: 02.04.2026
Savon oikoradan Lusin linjauksen vastustaminen
210 Luotu: 18.05.2026
Loppu rasismille - yhdessä vahvempia!
2978 Luotu: 17.03.2025
Suojellaan Järvelän kosteikko ja metsät kokonaisuutena
1904 Luotu: 28.04.2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
1283 Luotu: 13.04.2026
Ei 36-metristä makrotukimastoa asutuksen keskelle Heikinlaaksoon päiväkodin viereen!
168 Luotu: 19.05.2026
Vetoomus kulttuuritilojen säilyttämiseksi: älkää luopuko Galleria Vanhasta Kappalaisentalosta
1002 Luotu: 05.05.2026
Nyt riittää! Orpon hallituksen on erottava
19630 Luotu: 15.07.2023
Oikeutta Fitness24Seven jumppaohjaajille!
114 Luotu: 15.05.2026
Pelastetaan Kalervo Kallion ateljeetalo – ei enää leikkauksia kulttuuriperinnöstämme!
1368 Luotu: 08.05.2026
Kauniin keskustan puolella – vastustamme Kauppahallin korttelin pilaamista ylimitotetuilla rakennuksilla!
102 Luotu: 21.05.2026