Juhannus palautettava oikealle paikalleen 24.6.
Ota yhteyttä adressin tekijään
Kimmo Koljonen#2 Jul 01, 2009, 22:47
Olen miettinyt, että kuinka moni tietää, että juhannus on skandinaavisten kansojen "pakanallinen" keskikesän juhla, jota vietettiin kesäpäivän seisauksen aikaan.
Eli todellinen juhannus on kesäpäivänseisausksen aikaan.
Eli todellinen juhannus on kesäpäivänseisausksen aikaan.
Ride#3 May 11, 2012, 19:16
Ehdottomasti kaikki juhlapyhät omille paikoilleen, eikä hyväksytä Tokmannin Kakkosen uskomattomia ajatuksia.
| This discussion has been closed. |
Kehitysvammajärjestöjen toiminta turvattava - Säkerställ verksamheten inom organisationerna för personer med intellektuell funktionsnedsättning
14 263 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusVaadimme, että Suomen pohjavedet sekä vesistöt suojellaan pysyvästi
Vaadimme, että Suomen pohjavedet sekä vesistöt suojellaan pysyvästi
797 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusKansalaisadressi Hamina-Virolahti Museotien (tien 3513) kunnon puolesta.
1 905 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusVetoomus Kouvolan ortodoksisen kirkon ikonostaasin säilyttämiseksi
165 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusForssan kaupungin tulee hankkia Forssan työväentalo kuntalaisten käyttöön
910 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusLappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
Lappeenrannan Kauppatori tulee suojella ja kehittää, adressi 2026
2 388 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusItäinen koulu Peitsariin - lasten turvallisuus ja lähialueen tarpeet edellä
1 039 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusVETOOMUS: Jyväskylä–Mikkeli–Kouvola-reitti Harjulinjan eteläisen osuuden linjausvaihtoehdoksi
344 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusPelastetaan Kerintie 2:n historiallinen päärakennus ja yhteisöpuutarha
634 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusEI ampumaurheilukeskusta / ampumarataa Kokkolan Rajajärven alueelle!
EI ampumaurheilukeskusta / ampumarataa Kokkolan Rajajärven alueelle!
1 262 allekirjoitusta
AvoimuusilmoitusAloita oma adressi
Haluaisitko muuttaa jotakin?
Mikään ei muutu, jos kaikki ovat hiljaa.
Tämän adressin tekijä ryhtyi toimiin. Teetkö itse saman?
Muita adresseja, joista saattaisit olla kiinnostunut
Itäinen koulu Peitsariin - lasten turvallisuus ja lähialueen tarpeet edellä
1 039 allekirjoitusta
760 allekirjoitusta / 7 päivää
10.10.2026
Keskeytetään Riihimäenportin datakeskushanke
1 100 allekirjoitusta
645 allekirjoitusta / 7 päivää
07.10.2026
Varpaisjärven soteasema säilytettävä
554 allekirjoitusta
554 allekirjoitusta / 7 päivää
13.10.2026
Ei datakeskusta Jämsään
460 allekirjoitusta
460 allekirjoitusta / 7 päivää
12.10.2026
Pelastetaan Ridasjärven koulu
338 allekirjoitusta
338 allekirjoitusta / 7 päivää
12.10.2026
SÄILYTETÄÄN VEHREÄ AMURI TAMPEREELLA
882 allekirjoitusta
246 allekirjoitusta / 7 päivää
25.09.2026
Kannanotto Ampialan luonnon puolesta – datakeskus- ja energiateollisuushankkeen valmistelu uudelleen arvioitava Keuruulla
155 allekirjoitusta
155 allekirjoitusta / 7 päivää
17.10.2026
Mäntsälän sotekeskus säilytettävä
2 112 allekirjoitusta
152 allekirjoitusta / 7 päivää
26.09.2026
Adressi Pornaisten terveyskeskus (sote-yksikkö) on säilytettävä
1 127 allekirjoitusta
148 allekirjoitusta / 7 päivää
06.10.2026
SEIS VIHERPESU – Nokian Tappurin alueen kaavaluonnos on hylättävä
2 912 allekirjoitusta
125 allekirjoitusta / 7 päivää
14.07.2026
Panelian datakeskushankkeen keskeyttäminen
318 allekirjoitusta
100 allekirjoitusta / 7 päivää
08.10.2026
Kuudesluokkalaisille oikeus käydä alakoulu loppuun Käpylän koulussa
678 allekirjoitusta
64 allekirjoitusta / 7 päivää
03.10.2026
Laaja saksanopetus säilytettävä Tampereella
1 326 allekirjoitusta
59 allekirjoitusta / 7 päivää
23.09.2026
EI HARJULINJAA, Mäntyharju
411 allekirjoitusta
58 allekirjoitusta / 7 päivää
05.10.2026
VETOOMUS: Jyväskylä–Mikkeli–Kouvola-reitti Harjulinjan eteläisen osuuden linjausvaihtoehdoksi
344 allekirjoitusta
44 allekirjoitusta / 7 päivää
01.10.2026
Patotien kylätiehanke
247 allekirjoitusta
41 allekirjoitusta / 7 päivää
21.04.2026
Kämärin- ja Huopanankoskentie on korjattava!
374 allekirjoitusta
32 allekirjoitusta / 7 päivää
30.09.2026
Lapinlahti on kunnostettava kaikille avoimena julkisena tilana
4 891 allekirjoitusta
32 allekirjoitusta / 7 päivää
13.09.2026
Tvijälp saari säilytettävä virkistyskäytössä !
625 allekirjoitusta
30 allekirjoitusta / 7 päivää
09.04.2026
Kasvipohjainen Korkeasaari - vetoomus eläinystävällisemmän tulevaisuuden puolesta
1 219 allekirjoitusta
30 allekirjoitusta / 7 päivää
25.11.2025
Adressit.com
Tarjoamme ilmaisen sivutilan nettiadresseille. Käyttäjiemme luomiin adresseihin viitataan päivittäin tiedotusvälineissä, joten nettiadressi on tehokas väline, kun haluat saada asiallesi suuren yleisön ja päättäjien huomion.
Myös muita pyhiä pitäisi palauttaa
Juhannuksen oikea paikka on viikonpäiväriippumattomasti kesäkuun 24. päivä. Palauttaminen tuolle paikalle myös vähentäisi juhannusjuopottelua kun ihmiset tajuaisivat että juhannuksen jälkeen heti 25.6 joidenkuiden pitäisi mennä töihinsä. Nyt kun juhannus on aina lauantai ja seuraava päivä aina sunnuntai ja siten vapaapäivä, on juhannusjuopottelu riistäytynyt käsistä ja onnettomuustilastot ovat sen mukaisia. Joka juhannus joku hukkuu ja joku rattijuoppo jää juhannuksen paluuliikenteessä kiinni.
Onneksi Koivisto on sentään tajunnut palauttaa takaisin Kekkosen siirtämistä pyhistä loppiaisen (oikea ajankohta viikonpäiväriippumattomasti tammikuun 6., mutta vv. 1973-1991 se oli sitä seuraava lauantai) ja taivaaseenastumispäivän (oikea ajankohta 40 päivää pääsiäisen jälkeen oleva torstai, mutta vv. 1973-1991 se oli sitä edeltävänä lauantaina) ajankohdat, mutta helluntai (oikea ajankohta on nykyistä sunnuntaita seuraava päivä eli maanantaina) jäi palauttamatta.
Myöskään pyhäinpäivä, joka nykyisin Suomessa on siirtyvä pyhä ja aina lauantaina välillä 31.10.-6.11., ei oikeastaan pitäisi olla viikonpäivän mukaan siirtyvä vaan aina viikonpäivästä riippumatta marraskuun ensimmäisenä. Tätäkään Koivisto ei palauttanut takaisin vanhalle perinteiselle paikalleen palauttaessaan muita arkipyhiä pääasiassa Kekkosen jäljiltä.
Olisi korkea aika palauttaa takaisin alkuperäisille paikoilleen myös nämä yhä vielä tässä maassa väärään aikaan Koiviston kauden jälkeenkin vietettävät pyhät. Allekirjoitan tämän adressin mieluusti, ja helluntain ja pyhäinpäivän osalta kerään myös itse nimiä.