Kansanäänestys sukupuolineutraalin lakiehdotuksen kumoamiseksi
Ota yhteyttä adressin tekijään
Re:
Juuri näin se on. Homoliitoille ei ole oikeesti muita perusteita kuin se että aikuiset ihmiset haluavat saada oikein lain hyväksynnän riettauden harjoittamiselleen. Se on selvästi Jumalan käskyjä vastaan ja polkee lasten oikeuksia saada omistaa isä ja äiti.
Jopa sairas vanhus tautivuoteellaan vielä kaipaa tietää kuka on minun oikea äiti ja isä, joilta olen perinyt ulkonäköni, luonteenpiirteeni ja kaiken perimäni. Se on Jumalan asettama tarve ihmisellä, että on tiedettävä.
Homot ajattelevat itsekkäästi vain itseään ja homojen kannattajat eivät välitä millaiseksi elämä menee kun perheet vielä entisestäänkin hajotetaan ja yhä useampi ei tiedä mistään sukujuuristaan mitään. Koko yhteiskunta menee autoritaariseksi homojen ja myöhemmin kaikenlaisten muiden mukaan tulevien liittojen sanelemaksi "tasa-arvo demokratiaksi", jonka sääntöjen alle koko yhteiskunta jyrätään jokaisella elämän sektorilla.
Sitten onkin raamatun profetiat viimeistä myöden toteutuneet ja Jeesus tulee takaisin. Ei ole muuten minun keksimä juttu vaan ihan Jumalan pyhästä sanasta. Vielä homoillekin ja myös kaikille muille on tarjolla pelastuksen päivä, mutta jos ei kelpaa Jumalan lahja, niin minkäs sille sitten voimme. Ei kelvannut silloinkaan kun Jeesus oli maan päällä. Hänen puheensa ärsyttivät joukkoa ihmisiä jo silloin. Nyt ärsyttää midän uskovaisten puheet kun kerromme mitä raamatussa lukee.
Tätä kirjoitusta ei ole tarkoitettu kiukuttamaan ja mollaamaan tai ärsyttämään ketään, mutta totuudesta en halua vaieta, kun kerran tätäkin palstaa, jotkut muutkin kuolevaiset näyttävät lukevan. On kyse iankaikkisesta elämästä, ei sen vähemmästä. Tarvittaisiin varmaankin Joona tälle Suomen kansalle saarnaamaan pelastuksesta että ainakin vähän useampi uskoisi.
Re: MAAILMA MUUTTUU, HYVÄKSYKÄÄ SE
#83: LOPETTAKAA, ETTE TEE MITÄÄN HYVÄÄ - MAAILMA MUUTTUU, HYVÄKSYKÄÄ SE
https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
Jos suomalaisille ei tulisi näin käymään, kuten yllä oleva esimerkin antaa, niin on tuon lain meneminen sama miten käy. Toivon, että katsot miten tuo ns. tasa-arvo laki on vaikuttamassa Massachusettsissa.
Minä voin olla rekisteröidyssä parisuhteessa ja ihmiset ovat minut hyväksyneet - jos itse käyttäydyn hyväksyen myös heterot ja annan heille mahdollisuuden pitää arvonsa.
Ei kukaan minua tai elinkumppaniani ole tuomitsemassa, ymmärsin, että kyse on lakimuutoksesta ja sen tuomitsemisesta, jolla voi olla todella harmilliset haittavaikutukset.
Riittää, että naispuolisoni voi periä minut tai toisinpäin - eli liitto on rekisteröity, kuten monien heteroystävien liitto on vain maistraatissa käynti - ei kirkkopippaloita.
En ymmärrä, miksi täytyy sotia, jos uskoo elävänsä oikein. Luulen, että monen usko omiin tekoihin horjuu ja se on syy lakimuutoksen vaatimiseen.
Onko Eduskunnasta kehihittymässä "sirkuspaikka"?
Suomessa olisi todella moniin muihin asioihin käytettävä aikaa ja energiaa Eduskunnassa: kunnon koulutus jälleen hoitoalalla toimiville: sairaanhoitajat,lastenhoitajat, päiväkotien opettajat/hoitajat jne. Lapsille puhdasta ruokaa kouluihin ja tarhoihin.Vanhuksille parempi hoiva jne.
Työttömiä lapsiperheitä tuettava jne. OIKEITA asioita hoitamaan eikä mitään "muotivirtauksia".
Ellei mikään ole pysyvää, ei ole turvaakaan!
sukupolvien kannettavaksi, koska myös kansakuntien syntivelalle on asetettu katto.
Avioliitto on aina miehen ja naisen välinen,
ja on oikeuden mukainen kaikkia osapuolia kohtaan.
Rekistöröity parisuhde on ja voimassa, jos muutosta haetaan, hattakoon tämän nimeksi ns. sukupuolineutraali parisuhde.
Re: Homolain seuraamukset kauheat
Itsenäisyyspäivän ekumeenista jumalanpalvelusta seuratessani koin jo nyt itseni ulkopuoliseksi. Askolan jopa vihaisuuttakin huokunut puhe ei ollut ekumeeninen. Vaikuttaa siltä, että liberaali papisto on aloittanut tietoisen mieliä muokkaavan taistelunsa kirkossa. Askolaa kuunnellessa tuntui siltä, ettei perinteistä avioliittoa itseisarvona pitää enää suvaita. Miltähän tuntui jumalanpalveluksessa kirkossa mukana olleilta. Juhlamieli ja kiitollisuus isänmaasta jäivät kakkosasiaksi.
Suomen poliittisissa piireissä on parisuhteesta hyvinkin radikaalisti ajattelvia. On moniavioisuutta toivovia. Heitähän nyt ainakin syrjitään. Entä he, jotka eivät voi rakastua toiseen ihmiseen, vaan tunteiden kohde onkin esim. hevonen. Nyt julkisuudessa esitetyillä argumenteilla on vaikea kieltää parisuhde tai ns. monikkosuhde näiltäkään vähemmistöiltä. Pitääkö heidänkin tunteitaan ymmärtää ja toiveensa toteuttaa. Edessä on kauhea, sekava, irvokas, anarkistinen aika, mitä tulee seksuaalikäyttäytymiseen, jos luonnon antamat rajat ylitetään. Lainsäätäjien pitää vastuullisesti mediaa uhmaten ja äänien menettämisen uhalla säilyttää hyväksi havaittu, yksi länsimaisen sivistyneen yhteiskunnan kulmakivi. Ei ole järjellä ajatellen tervettä, jos lapsella on monta isää tai äitiä monikkosuhteessa tai mies tai nainen menee naimisiin hevosensa kanssa, kuten antiikin aikana. Olisi hyvä, että nyt keskusteluun tulisivat mukaan myös ne, jotka haluavat laventaa parisuhteen käsitettä edellä kuvaamalleni tasolle. #1: Ei homolakia kiitos! - Homolain seuraamukset kauheat
Re:
inulla onkin sitten miettimistä menne muutat, kun sama laki voimassa niin monessa maassa läntisessa maailmassa ... Sinulle lähin turvallinen suunta on Venäjä, Romania, Bulgaria yms...
Re: Homolain seuraamukset kauheat
#1: Ei homolakia kiitos! - Homolain seuraamukset kauheat
Voisitko kirjoittaa maakuntalehtiin ja Helsingin Sanomiin lyhyen yleisönosastokirjoituksen, jossa toisit esiin mahdollisia jatkoseuraamuksia. Suomessa on ainesta, joka on valmis laventamaan parisuhteen käsitteen alle ihmisten ja eläinten suhteetkin. Tätä kannattaisi avata epävarmoille kansanedustajille. Samoin moniavioisuus tulee luonnolliseksi osin avioerojen välttämiseksi ja toisaalta monikulttuurisuuden myötä. Nykyinen lainsäädäntöhän ei huomioi muslimeja. Syrjiihän se myös kantaväestöön kuuluvia miehiä ja naisia, joille oma puoliso ei riitä. On syrjivää, kun pitää salailla uuden rakastetun olemassaolo esim. taloudellisista syistä, jos avioehto on jäänyt tekemättä. "Suvaitsevaisessa " yhteiskunnassa perhettä voisi aina rakastuttuaan kasvattaa. Olisihan moniavioisuus suomalaismiehelle ehkä uusi statussymbolikin. Näin kamalia vaihtoehtoja nousee mieleen, jos leikitellään sellaisilla argumenteilla, kuin tämän asian yhteydessä on mediasta kuullut.
Tunneargumenteilla parisuhde saadaan kuosiin kuin kuosiin tänä yksilöllisyyden aikakautena. Lapsikin on yksilö, mutta hän ottaa kaiken uuden luonnollisena. Mitä seuraa, kun uusi sukupolvi on aivopesty homoavioliitto hyväksymään. Viimeistään sitten uusi luonnollisen raja rikotaan lainsäädäntötasolla. Ensin saattaa tulla huoltajuuden laventaminen kolmeen, kun biologinen isä/äiti alkaa vaatiakin oikeutta olla sateenkaariparin lapsen elämässä. Siitä on lyhyt matka moniavioisuuteen, kunajatellaan, että "lapsen etu vaatii kaikkien vanhempien läsnäolon lapsen elämässä". Sitten jossain vaiheessa yksi ja toinen vähemmistö kokee parisuhdelain syrjiväksi. Missä sopivan ja ei sopivan raja menee? Ehkä syytä ottaa esiin nyt.
Re: Re: Homolain seuraamukset kauheat
#110: - Re: Homolain seuraamukset kauheat
Jos tunnet vetoa eläimiin tai kannatat moniavioisuutta, niin Suomessa lait säätää eduskunta ja kansalainen voi vaikuttaa kansalaisaloitteella. Tosin 50,000 tuhatta nimeä vaaditaan.
Todennäköisesti heikot mahdollisuudet, eipä ole tuo avioliiton käsite eläimiin tai moniavioisuuteen laajentunut muissakaan maissa missä samaa sukupuolta koskeva avioliittolaki jo voimassa.
Re: Avioliittolaista suoritettava kansanäänestys
Re: Re: Re: Re: Re:
Katsopa video. https://www.youtube.com/watch?v=bSXFb6ULsCg
ja mieti haluatko todella tätä Suomeen. Ei ole kyse mistään harmittömasta jutusta. Siellä ei saa käytännössä enää elää ihmiset, jotka ei tunnusta homoliittoja tasavertaisiksi perinteisen avioliiton rinnalla. Kanadassa on jo melkein sama tilanne. Siitä kertoo mm. kasvatustieteiden proffa Tapio Puolimatka blogissaan.
Kristityt ei koskaan, ei koskaan tule tunnustamaan homoliittoja avioliitoiksi. Se on heidän tavoitteensa jotta pääsevät muihin varsinaisiin etappeihinsa.
Ei meidän Suomi ole mikään poikkeus maapallolla. Ihmisiä olemme kaikki ja saman aivopesun alla.
Re: Re: Re: Homolain seuraamukset kauheat
#112: - Re: Re: Homolain seuraamukset kauheat
Siis onhan ne asiat kaikista karmeimmat siellä jo tulleet esiin. Suunnan ovat valinneet ja sitä myöden on menoa.... Muslimimaissa mies saa ottaa 4 vaimoa. Ihan samanlaisia ihmisiä ovat hekin ja ajattelevia kuten me. Vain kristinusko tuo muslimille ymmärryksen että yksiavioisuus on oikein. Muslimit ei muuten teoriassa tunnusta homoja.
Uskokaa nyt hyvät ihmiset se, että ihmisen himoilla ei ole rajaa, kun ne vallalleen pääsee! Nuo seuraamukset ovat ihan todellisia. Kun ei kerran Jumalan Sana suomalaisiakaan ohjenuorana enää ohjaa ja eduskunta sen oikein äänestystuloksellaan todisti.
105 kansanedustajaa ei pidä Suomea enää kristittynä maana. Haluavat oikein äänestyksellä sen osoittaa.
Meidän eduskunta on ihan niin kuin Juudas kerran kavalsi Jeesuksen 30 hopearahalla. Eduskunta haluaa myös Barabbaksen tänään vapauttaa ja Jeesuksen ristiinnaulita.
Jos voisivat, ristiinnaulitsisivat Jeesuksen uudelleen.
Nytpä Jeesus on Herra ja kerran on jokaisen polven notkistuva hänen edessään ja tunnustava sen, halusit tai et- sen kertoo Pyhä Raamattu.
Re: Re: Homolain seuraamukset kauheat
#107: - Re: Homolain seuraamukset kauheat
Eihän ne esiin tule ennen kuin vasta sitten kun aika on heille sopiva. Homolaki alkaa kypsyttää Jumalasta vieraantuneita ihmisiä kaiken hyväksymiselle tasa-arvon nimissä!
Re: Re: Kenen etu? Kenen tuska?
#17: - Re: Kenen etu? Kenen tuska?
..pitäisikö sinun hakeutua lähimpään psykiatriseen päivystykseen.
Tämänkaltaiset "riaknoosit" kertovat enemmän lähettäjästään kuin vastaanottajasta.
Re: Re:
Ehkä keskustelu on kommentoijalle ylivoimaista, kun on mielenterveysalan termeillä päästävä heittämään tiskivettä naapurin päälle, - ei oikein vakuuta.
Ei toinen ihminen niin pelottava ole, etenkään kristitty. Yleensä kristityt käyvät koulua, jossa joutuu pienenemään. Ole rohkeasti oma itsesi, sinulla on suuri arvo Jumalan luomana ainutlaatuisena ihmisenä!
Re: Re: Re:
Re: Re: Ei kansanäänestystä vaan hyvin valmisteltu uusi kansalaisaloite
#86: Ariel - Re: Ei kansanäänestystä vaan hyvin valmisteltu uusi kansalaisaloite
Kyllä se vähän on niinkin, että jos tarpeeksi paljon tulee painetta, ainakin F.Hollande on joutunut ottamaan Ranskan homovastaisen liikkeen nyt huomioon adoptioiden kohdalla, vaikka laki hyvksyttiin v.2013
Siellä homot ovat nousseet laajan kandsanliikkeen keulakuviksi puolustamaan lapsen oikeutta biologisiin vanhempiin.
Re: Re:
Ei vanhan - uudenaikaisuus ole mikään konkreettinen asian olennaisiin haaroihin vaikuttava peruste!
Kala on kala 2000 v:n päästäkin. Muuten - upeaa symboliikkaa liittyy tuohon Gennesareti n järven kalamäärään, 153, - saattaapa olla lukijoissakin niitä, jotka muistavat, mitä kaikkia oli 153 kpl?
Olikohan siihenaikaan tunnettuja kansoja tuo määrä?
Ja kalalajeja oli 153 Gennesaretissa! :)
M U I S T A K S Ä Ä?
:)
" Jos tiedätte yhdenkään lapsen jolla on homovanhemmat ja jonka mielestä homoliitto on väärin, luonnotonta tai lapsen elämää tuhoavaa, niin näyttäkää minulle!"
- No kuule, näitä löytyy julkisuuteen nousseina USA:sta muistan kaksi. Ransakan julkihomot ovat myös tulleet nimenomaan lasten oikeuksien vuoksi antigay - liikkeen keulahahmoiksi. Katonpas tuon oikean nimen kun käväsen sivulla.
Meistä tuntuis myös aivan normaalilta, jos Mäkinen puhuisi esim Setan nimissä. Mutta hänen firmansa, kirkon, funktio - on toisenlainen : Se päätetään kirkon sisällä. Ja se on voimassaoleva. Siitä on mustaa valkoisella. Sitoumukset eivät ole lakanneet olemasta päteviä. Periaatteita ei voi luoda kirkon ulkopuolella. Sillä on myös organisaationsa päätösten tekoon.
Kaikki yhteisöt kuvastavat omaa luonnettaan.
Kirkon erityispiirre on sen sanoma: Israelin kansan kautta, sen historiassa muodon saanut ja ihmiskunnan historiassa vielä täydentyvä Jumalan ilmoitus ja pelastusteko.
Kirkon ei ole mielekästä kuvastaa yhtään mitään muuta kuin itseään. Muiden instanssien tehtävä on muiden ismien esiintuominen. Kirkolla kirkon.
Kirkon voimassaolevat ismit ovat noissa opuksissa. Kirkkolaki, -järjestys. Niiden yläpuolella tunnustus,
ja kaiken yläpuolella SANA.
| This discussion has been closed. |
Avioliittolaista suoritettava kansanäänestys
Avioliittolaista suoritettava kansanäänestys
sinne on allekirjoittanut nimensä jo melkein 9000 Suomalaista, allekirjoittakaa tekin:
http://www.adressit.com/avioliittolaista_suoritettava_kansanaanestys